Ns. urheiluselostajat

Viime vuosina ovat television urheiluselostajat tulleet niin aroiksi, etteivät uskalla sanoa asioita niin kuin ne ovat. Kun jossakin kilpailussa on kärkiryhmä selvästi muiden edellä, selostaja puhuu ”niin sanotusta kärkiryhmästä”. Vastaavasti pääjoukkoa sanotaan ns. pääjoukoksi. Kun maantiepyöräilijät olympiakisoissa lähtivät toiselle kierrokselle, selostaja sanoi ajajien lähteneen ns. toiselle kierrokselle. Jossakin pallopelissä ennakkosuosikkina ollut joukkue johti ottelua ylivoimaisen selvästi, se ei ollut voittajille helppo peli, vaan ns. helppo peli.

Kummallisen yleistymisen on kokenut myös sana ”kohtuullinen”. Kun urheilija suorittaa hommansa hyvin, sitä pidetään usein kohtuullisena. Tarkoitetaan kuitenkin kohtalaista. Jos suoritusta sanotaan kohtuulliseksi, se tarkoittaa vain kohtuuden rajoissa pysyvää, sellaista mikä ei ole liian kovaa tai lujaa. ”Kohtuullisella” ilmaistaan, että jokin asia on sopiva, asianmukainen, tarkoituksenmukainen, oikeudenmukainen, laatuunkäyvä tai kunnollinen. Kohtuullisen sijasta oikeampi termi ns. urheiluselostajien tarkoittamissa tapauksissa olisi kohtalainen tai melko.

Se on myös merkillistä, että kun Antti Ruuskanen heittää, niin viisi kertaa tunnin aikana selostaja muistuttaa, että kysymyksessä on ”Suomen Antti Ruuskanen”.

Jatkuvasti toistuvia fraaseja on paljon. Kun yksi selostaja jonkin uuden keksii, niin kohta kaikki muut ovat kuin papukaijoja. Kaikissa urheilulajeissa on nykyisin ”draaman kaari”, hitaista suorituksista ”kello ei tykkää”, tilanteet ratkeavat ”näillä näppäimillä” ja kun esimerkiksi pelin tulos alkaa olla selvä, ”tämä peli on taputeltu”.

Eräs urheiluselostaja oli ilahtunut asioista Rio de Janeirossa: ”Kyllä brasilialaisten huolet unohtuu, kun pääsee rannalle katsomaan auringonlaskua.” Tähän varmaan yhtyy koko Brasilian kansa.

kari.naskinen@gmail.com