Upolaiset olivat pääasiassa 16-18-vuotiaita oppikoululaisia. Upolaisten kannalta myönteinen asia oli, että toista tunnettua porukkaa kutsuttiin paskasakiksi, joka koostui enimmäkseen kansalais- ja ammattikoululaisista.
Turun rokkihistoriaan keskittyvällä Föribeat-verkkosivustolla kerrotaan, että upolaiset olivat trendikkäitä, pojatkin tietenkin hieman pitkätukkaisia. Tyylitietoa toivat Englannissa käyneet vaihto-oppilaat ja kielikurssilaiset. Beatles-tyylinen otsatukka tuli myöhemmin. Monet käyttivät samettitakkeja, ja housut olivat nilkkapituiset farkut tai leveäraitaiset samettihousut. Nahkainen lippalakkityyli oli kopsattu John Lennonilta.
Suurimmillaan 1960-luvun puolivälissä upolaisia oli noin 200.
Paskasakkilaiset eivät olleet yhtä tyylitietoisia, ja heidän porukoitaan olikin erityylisiä eri puolilla kaupunkia. Parhaiten heidät erotti 1950-luvun pärinäpojilta lainatusta nahkatakkityylistä.
Upolaiset tunnettiin myös tempauksistaan. Skootteriajelu sai joskus outojakin piirteitä, kuten Teijo Holmstén kertoo Föribeat-sivulla: ”…oli muistaakseni 30 Vespaa peräkkäin. Mä vedin sitä letkaa ja kierrettiin ristiin rastiin. Sit ajettiin Hospitziin, mis mennään Hospitziin sisälle, siitä pääsi pientä käutävää Betel-kirkon sisäpihalle, sieltä se nous sinne ylös ja sit sieltä puutalon portista ulos. Kun mä tulin ulos, ni osa letykasta meni vasta sisään.”
Joskus upolaiset ajoivat myös baarien läpi, pääovesta sisään ja takaovesta ulos. Porttikieltoja tuli.
Nuortenlehti Stump kuvaili turkulaisia nuoriryhmiä 1967: ”Upot ovat kaupungin POP-ihmisiä. Heidät tuntee vaatetuksesta. Sametti, pörröisiä turkiksia hupuissa, pojilla pitkähkö letti. Tyttöjen meikeissä vaaleaa huulipunaa, ihananvärisiä sukkia, lyhyitä hameita ja huutavia värejä. Toiselle puolelle nuorisoa kuuluvat p-sakkilaiset eli Paskikset. Heillä on pienempiä alaryhmiä kuten pärtsärit, rättisirtikkalaiset ja kartsalaiset. Tytöt kulkevat pitkiksissä ja toppatakeissa maalattuina ja tukka tupeerattuna.”
kari.naskinen@gmail.com
