perjantai 19. heinäkuuta 2013

Urheilu-Lahti voisi ottaa oppia Porista ja Seinäjoesta



Porissa järjestettävä Suomi-areena ja jazz-festivaali nostavat Porin kerran vuodessa Suomen huipulle. Sama Seinäjoella: Tangomarkkinat on massatapahtuma, jota ”koko Suomi” seuraa. Savonlinnakin nousee ainakin eliitin keskuudessa keskiöön oopperajuhlien ansiosta. Näin lahtelaisena tulee mieleen, että meillä ei vastaaviin imagosaavutuksiin päästä.

Lahden ”sauma” olisi urheilussa. Salpausselän kisojen yhteyteen pitäisi vuosittain järjestää korkean tason oheistapahtumien sarja, tietenkin urheiluun liittyen. Tällaista ei Suomessa ole. Paikalle olisi kutsuttava kansainvälisten ja kansallisten urheilujärjestöjen napamiehiä seminaariin, missä käytäisiin läpi urheilumaailman moninaisia ajankohtaisia asioita. Hanketta kehittämään olisi houkuteltava esimerkiksi Harry Harkimo ja Jukka Härkönen.

Tämäntapaiset tapahtumat ovat järjestäjäkaupungeille kullanarvoisia niin paikallisen liiketoiminnan kuin maineenhallinnankin kannalta. Pori on hyvä esimerkki – mitähän meille ulkopuolisille se olisi ilman Suomi-areenaa ja jazzeja, lisäksi tänä vuonna ylimääräisenä plussana Suomen kansallisurheilun ykkösasema Ässien ansiosta.

Urheilu on Lahden ykkösasia. Siihen pitää edelleen satsata. Hiihdon MM-kisat 2017 järjestetään taas Lahdessa – mikään muu kaupunki Suomessa ei pysty vastaavanlaiseen toistuvaan huipputapahtumaan.

Panin tähän juttuun konserttikuvan Kirjurinluodosta. Lahdessakin järjestetään vuosittain pari isoa musiikkitapahtumaa, mutta ne eivät ole ns. ison yleisön juttuja. Urheilu on yhä tältä kantilta katsoen iso asia. Tämä on Lahden päättäjien ja johtavien virkamiesten älyttävä.

Entä mikä olisi Harkimon ja Härkösen rooli? He houkuttelisivat Lahteen esimerkiksi yleisurheilu-, jalkapallo- ja jääkiekkomaailman huippuvaikuttajia. Risto Nieminenkin pitäisi ottaa mukaan, jotta paikalle saataisiin myös kansainvälisen olympialiikkeen kärkihenkilöitä.

Viimeksi tämän tason huippuja on Lahdessa käynyt World Gamesin aikana 1997. Kun silloin yhtenä päivänä olin lounaalla Memphisissä, Juan Antonia Samaranch söi viereisessä pöydässä kanahampurilaisen.

(Tämä juttu on aiemmin julkaistu Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hameenkaiku.fi)

kari.naskinen@gmail.com