Kun morsiankokelas isänsä kanssa on tulossa ensivierailulle sulhasen perheen
kesähuvilalle, panee sulhasen äiti ulkohuussiin kymmenen Wunderbaumia, jotta
tuoksu on sielläkin yhtä hienostunut kuin suomenruotsalaisessa huushollissa
muutenkin. Morsiamen isä on ihmeissään: ”Siellähän haisi kuin
svetogorskilaisessa bordellissa”.
Tämä kohtaus kesäteatterinäytelmästä Myllysaaren kaunis Justiina kuvaa mainiosti sitä nokkelaa käsikirjoitusta, minkä kokenut musiikkiteatterin tekstinikkari Ilkka Talasranta on tehnyt tähän sujuvaan laulunäytelmään. Lahden Myllysaaressa torstaina ensi-iltansa saanut näytelmä on hakenut lähtökohtansa vanhoista Suomi-filmeistä, ja herranjestas, miten se toimii. Lahden uusi kesäteatteri -koostumus on saanut aikaan esityksen, joka yllättää osaamisellaan kaikin puolin. Yllätys kuitenkin selittyy, kun jälkeenpäin lukee käsiohjelmasta, että näyttelijät ovat Lahden korkeatasoisesta musiikkiteatterikoulutuksesta valmistuneita esiintyjiä.
Tämän koulutuslinjan on Lahden ammattikorkeakoulu kuitenkin päättänyt lopettaa, ja nyt onkin mielenkiintoista odottaa, missä kaupungissa huomataan ottaa vastaava koulutus hoitoon – Helsinki, Tampere, Turku, Jyväskylä?
Myllysaaren kaunis Justiina on siis ammattilaisten tuotantoa. Se nousee omalle tasolleen siinä moninaisessa kesäteatteriruljanssissa, jota enimmiltään pyöritetään harrastelijavoimin. Tämä on oikeata teatteria.
Tarina on kevyttä hönppää, mutta kun kevyen esittää hyvin, lopputulos on mukava. Kevyellä fiilingillä kesäistä näytelmää katsomaan tulevaa yleisöä ei tarvitse nuoleskella alatyylisillä kaksimielisyyksillä, vaan juoni etenee kivasti ilmankin. Komediallisia piirteitä toki tarvitaan ja niistä pitää huolen varsinkin vastaavana tuottajana toimiva Juha Pihanen, joka myös näyttelee morsiamen isää.
Kun yleisö palaa väliajalta Myllysaaren venevajaan, johon esitys on tehty, se näkee morsiamen isän laiturin päässä viinapullon kanssa. Isälle on paljastunut, että on ehkä tullut mutkia matkaan. Esitys jatkuu ja isä tulee näyttämölle. On aamu, pullo on tyhjä. Isä sanoo sulhasen äidille: ”Aurinko nousi, minä laskin”. Vanhojen suomifilmien perinnettä noudattaen Pihanen näyttelee kännikohtauksensa erinomaisesti.
Tällaisia herkullisia kohtia näytelmässä on paljon. Tilanteeseen sopiva Niskavuori-muunnelmakin on kohdallaan: ”Älä sitten juo enää koskaan – tai juo sentään”. Suomi-filmeistä on muitakin lainoja, morsiamen ja hänen isänsä sukunimikin on Vaimoke, otettu Valentin Vaalan elokuvasta.
Näytelmän nimi on osuva, sillä Justiinaa esittävä Sanna Parviainen on todella kaunis. Ei meinaa saada silmiään irti – katsoako kasvoja, sääriä, nilkkoja? Tämä Justiina tekee vaikutuksen ilman kaulintakin.
Sulhasen äitiä esittävä Annamaria Karhulahti taas karrikoi niin räiskyvästi paremman väen edustajaa, että ei voi hymyilemättä katsoa. Naisia pitää kuitenkin ymmärtää, sillä kuten Talasrannan tekstissä todetaan, ei naisissa ole vikoja, ne ovat ominaisuuksia.
Sulhanen on Mikael Haavisto, joka luultavasti laulaa paremmin kuin yksikään Lahden öiden esiintyjistä. Koko näyttelijänelikko on koulutettuja laulajia, mikä tekee esityksestä nautittavan. Kappalevalinnatkin menevät nappiin ja myötäilevät juonta: Seitsemän tuntia onnehen, Nuoruustango, Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, Lemmentunneliin jne.
Näytelmän ohjannut Laura Viippola sanoo käsiohjelmassa, että tämäntyyppisessä kesäteatteriesityksessä henkilöiden täytyy olla viihdyttäviä, tosia ja tutuntuntuisia, toisaalta leikkisiä ja äärimmäisen monipuolisia. Tässä ohjaaja on onnistunut. On kuitenkin yksi vika: katsomoon mahtuu vain 160 katsojaa. Kun Pihanen ja kumppanit ensi kesäksi kehittävät seuraavan esityksensä tämän uuden iloisen kesäteatterin (UIKT) puitteissa, ei näin pieni katsomo riitä.
(Tämä juttu on aiemmin julkaistu Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hamenkaiku.fi)
kari.naskinen@gmail.com
Tämä kohtaus kesäteatterinäytelmästä Myllysaaren kaunis Justiina kuvaa mainiosti sitä nokkelaa käsikirjoitusta, minkä kokenut musiikkiteatterin tekstinikkari Ilkka Talasranta on tehnyt tähän sujuvaan laulunäytelmään. Lahden Myllysaaressa torstaina ensi-iltansa saanut näytelmä on hakenut lähtökohtansa vanhoista Suomi-filmeistä, ja herranjestas, miten se toimii. Lahden uusi kesäteatteri -koostumus on saanut aikaan esityksen, joka yllättää osaamisellaan kaikin puolin. Yllätys kuitenkin selittyy, kun jälkeenpäin lukee käsiohjelmasta, että näyttelijät ovat Lahden korkeatasoisesta musiikkiteatterikoulutuksesta valmistuneita esiintyjiä.
Tämän koulutuslinjan on Lahden ammattikorkeakoulu kuitenkin päättänyt lopettaa, ja nyt onkin mielenkiintoista odottaa, missä kaupungissa huomataan ottaa vastaava koulutus hoitoon – Helsinki, Tampere, Turku, Jyväskylä?
Myllysaaren kaunis Justiina on siis ammattilaisten tuotantoa. Se nousee omalle tasolleen siinä moninaisessa kesäteatteriruljanssissa, jota enimmiltään pyöritetään harrastelijavoimin. Tämä on oikeata teatteria.
Tarina on kevyttä hönppää, mutta kun kevyen esittää hyvin, lopputulos on mukava. Kevyellä fiilingillä kesäistä näytelmää katsomaan tulevaa yleisöä ei tarvitse nuoleskella alatyylisillä kaksimielisyyksillä, vaan juoni etenee kivasti ilmankin. Komediallisia piirteitä toki tarvitaan ja niistä pitää huolen varsinkin vastaavana tuottajana toimiva Juha Pihanen, joka myös näyttelee morsiamen isää.
Kun yleisö palaa väliajalta Myllysaaren venevajaan, johon esitys on tehty, se näkee morsiamen isän laiturin päässä viinapullon kanssa. Isälle on paljastunut, että on ehkä tullut mutkia matkaan. Esitys jatkuu ja isä tulee näyttämölle. On aamu, pullo on tyhjä. Isä sanoo sulhasen äidille: ”Aurinko nousi, minä laskin”. Vanhojen suomifilmien perinnettä noudattaen Pihanen näyttelee kännikohtauksensa erinomaisesti.
Tällaisia herkullisia kohtia näytelmässä on paljon. Tilanteeseen sopiva Niskavuori-muunnelmakin on kohdallaan: ”Älä sitten juo enää koskaan – tai juo sentään”. Suomi-filmeistä on muitakin lainoja, morsiamen ja hänen isänsä sukunimikin on Vaimoke, otettu Valentin Vaalan elokuvasta.
Näytelmän nimi on osuva, sillä Justiinaa esittävä Sanna Parviainen on todella kaunis. Ei meinaa saada silmiään irti – katsoako kasvoja, sääriä, nilkkoja? Tämä Justiina tekee vaikutuksen ilman kaulintakin.
Sulhasen äitiä esittävä Annamaria Karhulahti taas karrikoi niin räiskyvästi paremman väen edustajaa, että ei voi hymyilemättä katsoa. Naisia pitää kuitenkin ymmärtää, sillä kuten Talasrannan tekstissä todetaan, ei naisissa ole vikoja, ne ovat ominaisuuksia.
Sulhanen on Mikael Haavisto, joka luultavasti laulaa paremmin kuin yksikään Lahden öiden esiintyjistä. Koko näyttelijänelikko on koulutettuja laulajia, mikä tekee esityksestä nautittavan. Kappalevalinnatkin menevät nappiin ja myötäilevät juonta: Seitsemän tuntia onnehen, Nuoruustango, Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, Lemmentunneliin jne.
Näytelmän ohjannut Laura Viippola sanoo käsiohjelmassa, että tämäntyyppisessä kesäteatteriesityksessä henkilöiden täytyy olla viihdyttäviä, tosia ja tutuntuntuisia, toisaalta leikkisiä ja äärimmäisen monipuolisia. Tässä ohjaaja on onnistunut. On kuitenkin yksi vika: katsomoon mahtuu vain 160 katsojaa. Kun Pihanen ja kumppanit ensi kesäksi kehittävät seuraavan esityksensä tämän uuden iloisen kesäteatterin (UIKT) puitteissa, ei näin pieni katsomo riitä.
(Tämä juttu on aiemmin julkaistu Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hamenkaiku.fi)
kari.naskinen@gmail.com
