tiistai 23. heinäkuuta 2013

Onnellinen lentokatastrofielokuva



Matkalaukkuperävaunua ajava traktorikuski Penelope Cruz sanoo Matkarakastajat-elokuvan alkukohtauksessa Antonio Banderasille, että hän on toisella kuulla raskaana. Maanantaina 22.7. vauva syntyi, joskin isä on oikeassa elämässä Javier Bardem.

Pedro Almodovarin elokuva on hauska poikkeama ohjaajan uralla, hulvaton komedia lentokoneen ohjaamosta ja matkustamosta, kun heti nousun jälkeen selviää, että lentokoneen toinen laskuteline on jumissa. Tämä on vasta toinen lentoelokuva, joka ei ole saanut voimakasta lentopelkoani esiin. Ensimmäinen oli Emmanuelle (1974), jota tietenkään ei voi varsinaisesti luonnehtia lentokone-elokuvaksi, mutta kun sillä sattuu olemaan tiettyjä yhtymäkohtia Matkarakastajiin.

Eikä Matkarakastajatkaan ole katastrofielokuva, koska kaikki on niin hauskaa ainakin katsojien kannalta, ja loppukin on onnellinen.

Almodovarin viime vuosikymmenien elokuvien joukossa tämä on mukava poikkeama. Ei jää elokuvan historiaankaan muutoin kuin kuriositeettina. Meininki on joka tapauksessa sujuvaa. Tapansa mukaan Almodovar on itse tehnyt käsikirjoituksen, ja dialogi on tässäkin lajissa nautittavaa, lähes koko ajan vuoropuhelua seuraa hymy huulilla.

Keskeisessä osassa on seksi. Erityistä painoarvoa saa lentäjien ja muun mieshenkilöstön suuntautuminen – riittää joka lähtöön, ja kaikkea irvaillaan hyväntuulisesti ja hyväksyvästi. Koska edessä vielä on mahdollisesti katastrofi laskeuduttaessa rikkinäisellä koneella, pitää viimeisistä päivistä ottaa ilo irti, vaikkapa ottamalla suihin ja myös normaaleilla tavoilla. Pornoelokuva tämä ei kuitenkaan ole, sillä paljasta pintaa ei näy lainkaan.

Penelope Cruz ja Antonio Banderas eivät elokuvassa esiinny tuon alkukohtauksen jälkeen.

kari.naskinen@gmail.com