Kesäkuussa 1950 Urho Kaleva Kekkonen teki ensimmäisen idänkauppansa. Hän oli tuolloin pääministeri ja oli Kremlissä juhlimassa Suomen ja Neuvostoliiton välisen ensimmäisen viisivuotisen kauppasopimuksen syntyä. Kun viralliset puheet oli pidetty ja maljat nostettu, siirryttiin vapaamuotoisempaan keskusteluun, jolloin Kekkonen ehdotti vieressään istuneelle pääministeri Anastas Mikojanille, että Neuvostoliitto ostaisi Suomelta 20 000 tonnia väkiviinaa. Kauppasopimuksessa ei väkiviinasta ollut mitään mainintaa, mutta niin vain Kekkonen hieroi kaupat ja Mikojan ilmoitti, että Neuvostoliitto tarvitsee väkiviinaa kemianteollisuuden tarkoituksiin ja ostaa Kekkosen tarjoamat 20 000 tonnia.Mikojan oli yksi Kekkosen lähimpiä ”kavereita” Kremlissä. Nikita Hrushtshevkin luonnehti Mikojania kerran ”Suomen edustajaksi Neuvostoliiton hallituksessa”.
NKP:n pääsihteeri Leonid Brežnev puolestaan tokaisi Kekkosen tyylistä tälle itselleen: ”Gospodin Kekkonen, te asetatte meille joskus liian suuria vaatimuksia.”
UKK:n voimakkaasta roolista idänkaupassa luennoi viime viikolla Lahden Paasikiviseurassa valtiotieteiden tohtori, everstiluutnantti evp. Esa Seppänen, joka työskenteli pitkään presidentti Kekkosen adjutanttinakin. Seppäseltä on vastikään ilmestynyt myös kekkoskirja Idänkaupan isäntä (Helsinki-kirjat, 2011).
Idänkaupan isännyyttä Suomessa Kekkonen piti hallussaan suvereenisti. Jopa niin, että Seppänen sanoi Kekkosen vaikuttaneen kauppatoimillaan paikoin Neuvostoliiton sisäpolitiikkaankin.
Seppänen on laatinut Kekkosen aloitteellisuudesta mielenkiintoisen tilaston: pääministeri- ja presidenttikausinaan Kekkonen teki idänkaupan vauhdittamiseksi yhteensä 85 aloitetta; Neuvostoliiton puolelta vastaavanlaisia aloitteita tehtiin vain 25.
KEKKONEN OHITTI
RASKAAN BYROKRATIAN
Kekkonen tiesi, että kauppapolitiikka ison naapurin kanssa oli oleellinen osa Suomen puolueettomuus- ja turvallisuuspolitiikkaa, ja siksi se oli hoidettava hyvin ja pidettävä omassa hanskassa.
”Kekkosella oli suorat yhteydet Kremlin ylimpään johtoon. Kun Kekkonen näki sauman johonkin kaupantekoon, hän pystyi ohittamaan Neuvostoliiton raskaan byrokratian ja hitaat virkamiehet”, sanoi Seppänen.
Tämä yhteys toimi jo Josif Stalinin aikana, ja Hrushtshevin kanssahan Urkki niin ikään oli oikein hyvää pataa.
Hrushtshevin 70-vuotispäivillä 1964 Kremlin komeassa Katariinan salissa Kekkonen oli taas elementissään. Siinä vain pöytäkeskustelun kuluessa Kekkonen runnasi läpi suunnittelemansa ”Operaatio voin”, mikä tarkoitti 40 miljoonan kilon maataloustuoteylijäämän myymistä Neuvostoliittoon. Sinne menivät voivuori ja maitojauhevuori.
Suomen kova talouskasvu 1950-80-luvuilla perustui pitkälti idänkauppaan, joka muodosti parhaimmillaan neljänneksen koko Suomen viennistä. Seppänen kuvaa, miten Kekkosen rooli idänkaupan isäntänä syntyi ja kehittyi erityisesti Breznevin aikana 1960-70-luvuilla. Suurimmista kauppa-aloitteista sovittiin säännönmukaisesti valtionjohtojen kesken. Koko presidenttikautensa (1956-81) ajan Kekkonen oli suomalaisista se, joka painoi kauppa-asioissa päälle. Kekkonen käytti hyväkseen kaikki eri tilaisuudet kaupan edistämiseen, oli kyse sitten lyhyistä automatkoista, kalastusretkistä, jahtimatkoista, saunomisista, patikoinneista tai kulttuuritilaisuuksista.
Neuvostoliiton puolelta kauppatavarana oli useimmiten energia, suomalaiset sen sijaan myivät ennen kaikkea teollisuustuotteita ja elintarvikkeita. Näin suomalainen teollisuus pääsi kasvamaan ja kehittymään. ”Kekkosenergia” todellakin puhalsi idänkaupassa.
Yksin Kekkonen ei tietenkään näitä hommia hoidellut. Hänellä oli kovatasoinen asiantuntijarinki ympärillään. Seppänen sanoi, että informaationkulun ja muunkin takia tärkeässä asemassa olivat ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston kulloisetkin päälliköt Olavi J. Mattila, Tankmar Horn, Arvo Rytkönen ja Paavo Rantanen. Lisäksi Kekkosen lähipiiriin näissä asioissa kuului vuorineuvoskaarti, jonka kärjessä olivat Rautaruukin Helge Haavisto, Kemiran Martti Hovi, Polarin Kauko Rastas, MTK:n Veikko Ihamuotila ja varsinkin Nesteen Uolevi Raade, jonka laaja kirjeenvaihto Kekkosen kanssa on tallessa Orimattilan UKK-arkistossa. Sen sijaan poliitikkoja ei Kekkonen päästänyt sorkkimaan näitä asioita.
Neuvostoliiton puolella Kekkosen läheisiä neuvottelu- ja keskustelukumppaneita oli paljon – kovin ja ahkerin saunoja Tamminimessä oli kuitenkin Nikolai Patolitshev, joka toimi yli 25 vuotta ulkomaankauppaministerinä.
kari.naskinen@gmail.com
