sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Headhunters - Norja ei pärjää Tanskalle

Suomen televisiossa ovat tanskalaiset jännityssarjat edustaneet viime aikoina parasta laatua: 1) Vallan linnake, 2) Henkivartijat, 3) Kovaa peliä Kööpenhaminassa + amerikkalainen Jälkiä jättämättä, joka perustuu tanskalaiseen sarjaan Rikos.

Kun vertailuun nyt asettaa norjalaisen Morten Tyldumin ohjaaman elokuvan Headhunters, se jää selvästi jälkeen. Norjalaisjännäri perustuu suursuosioon nousseen Jo Nesbön romaaniin Kukkulan kuningas (Johnny Kniga, 2008). Kirjaa en ole lukenut, mutta elokuva on tylsä. Se alkaa mielenkiintoisesti kuvaamalla taidevarkaan hommia, mutta varsinaiseen asiaan päästäessä elokuva muuttuu hyvin tavanomaiseksi takaa-ajo- ja väkivaltaräiskimiseksi.

Päähenkilö on yrityksille johtajia etsivä konsultti Roger Brown (Aksel Hennie, kuva), joka elää yli varojensa. Lisätienestejä hän hankkii taidevarkauksilla. Heti alkuun elokuva luiskahtaa kuitenkin väärille raiteille sikäli, että Brown on vastenmielinen, niljakas ääliö. Tämän takia katsojan on vaikea myöhemmin kääntää sympatioitaan Brownin puolelle, vaikka aihetta olisi, koska elokuvan varsinainen roisto ja pahantekijä on aivan toinen henkilö.

Sen roiston Brown tapaa kauniin vaimonsa taidegallerian näyttelyavajaisissa. Roistolla on tiettävästi hallussaan Rubensin aito maalaus, joten Brown tietenkin kiinnostuu hepusta. Brown murtautuu roisto Clas Greven taloon, mutta löytää sieltä muutakin mielenkiintoista kuin Rubensin maalauksen. Niinpä elokuvan juonellinen teema vaihtuukin; headhunter ei enää olekaan Brown, vaan Greve, joka metsästää Brownia. Harmi, että elokuvan käynnistävä aihe häviää ja tilalle tulee älytön väkivalta.

Sekään ei auta, että Greveä esittää tanskalainen Nikolaj Coster-Waldau, joka on mukana myös Kovaa peliä Kööpenhaminassa -sarjassa.

kari.naskinen@gmail.com