tiistai 24. helmikuuta 2009

George W. Bush olisi ollut omiaan rautakauppaan

Orson Welles ohjasi elokuvan V niin kuin väärennös (1974). Oliver Stone teki George W. Bushista elokuvan W. - mutta Bush ei presidenttinä ollut väärennös, vaan juuri sellainen presidentti kuin kansa ansaitsi.

Helsingin Sanomissa oli eilen pieni uutinen siitä, miten texasilainen rautakauppa oli tarjonnut Bushille töitä tavarataloisäntänä tämän presidenttiuran jälkeen. Bush kävi tutustumassakin tarjottuun työpaikkaan, mutta päätti kuitenkin kieltäytyä kunniasta.

Vaikka Stone ei varsinaisesti tee pilkkaa Bushista, kertoo tämä elokuvakin selvästi, että Bushille oikeampi työpaikka olisi ollut rautakauppa kuin Valkoinen talo. Elokuvassa Bush ei latele niitä maailmankuuluja hölmöyksiään, mutta on muuten vain hölmö - tai ainakin syyntakeeton.

Voimakkaasti tulee esille Bushin uskonnollisuus. Bush kuuluu niihin ihmisiin, jotka uskovat maailman tulleen "luoduksi" 6000 vuotta sitten, ja maapallo on tietenkin litteä.

Keskeinen asia elokuvassa on se, miten Bush päätyi aloittamaan Irakin sodan maaliskuussa 2003. Varsinaisina haukkoina ja Bushin sotaan ajajina toimivat varapresidentti Dick Cheney ja puolustus-ministeri Don Rumsfeld. Cheney myös sanoi todellisen ja ainoan syyn sotaan: öljy. Kyyhkynä taas esiintyi ulkoministeri Colin Powell, vaikka sitten kävikin YK:ssa puhumassa pehmoisia.

Syksyllä 2002 Bush sai asiantuntijoiltaan "varman" tiedon siitä, että Saddam Husseinilla oli kemiallisia ja biologisia joukkotuhoaseita. Lisäksi tulossa oli pahempaakin, sillä Irakin väitettiin hankkineen Afrikasta alumiiniputkia, jotka soveltuisivat ydinaseiden tuotantoon. Joukkotuhoaseiden mahdollisia, epäilyttäviä sijaintipaik-koja "löydettiin" 946. Näin ollen Bush päätti, että antaa palaa.

Elokuva sinänsä ei ole hyvä. Ei ihme, että se poistui nopeasti Finnkinon teattereista ja pyörii nyt Lahdessakin pienessä Kino Iiriksessä.

Stonen elokuvaksi tämä on tietenkin pettymys. Se ei ole kunnolla kriittinen, eikä se ole tarinaltaankaan vetävä. Lisäksi elokuva yrittää kahlata liian isoa aineistoa, kun on täytynyt ottaa mukaan palasia Bushin opiskeluajoista lähtien.

Toivottavasti täällä Suomessa Mannerheim-elokuva jää rahoitusongelmiensa takia tekemättä, niin ei saada koristeltua näköiskuvaa tuosta lahtarista, joka myös olisi ollut parempi vaikka Speden rautakaupan uudelleenkoulutettuna varastoapulaisena.

kari.naskinen@gmail.com