CIA aikoi käyttää parhaiten Kuuban hallintoon sijoittunutta agenttiaan Rolando Cubelaa tappajanaan, kohteena Fidel Castro. Kun Cubela kes-kusteli CIA:n virkailijan kanssa Helsingissä 1.8.1963, hän suostui "eliminoimaan Castron, tarpeen vaatiessa teloittamaan".Tämä on Tim Weinerin CIA:n historiaa käsittelevässä yli 700-sivuisessa kirjassa (Otava, 2008) ainoa kohta, missä Helsinki on mukana. Helsinki ei siis näytä olleen kylmän sodan aikana niin kuuma paikka kuin esimerkiksi elokuvissa annetaan ymmärtää.
Kun Weiner viime vuonna kävi Helsingissä esittelemässä kirjaansa, hän sentään "lohdutti" suomalaisia kertomalla yhdestä tapauksesta, joka hänellä oli käsikirjoitusvaiheessa mukana, mutta joka jäi pois kirjasta. Weiner kertoi tapauksesta, josta oli saanut haastattelutiedon David Fisheriltä, joka kuului USA:n delegaatioon Neuvostoliiton kanssa käydyissä SALT-neuvotteluissa Helsingissä 1969. Amerikkalaisten 55-jäsenisen delegaation tukikohtana oli hotelli Kalastajatorppa, jonne pääsy oli ulkopuolisilta kielletty lukuunottamatta hotellin diskoa.
"Silloin tehtiin kylmän sodan oloissa ainutlaatuinen sopimus. CIA:n ja KGB:n paikalliset johtajat sopivat, ettei kumpikaan osapuoli yritä soluttautua toisen valtuuskuntaan", oli Fisher kertonut.
Diskossa olleita naisia olisi voitu käyttää houkutuslintuina, mutta tapahtui poikkeuksellista: KGB ja CIA tekivät herrasmiessopimuksen, ettei Kalastajatorpalla vakoilla toisiaan.
Weinerin kirja antaa CIA:sta kuvan, joka sekin on erilainen kuin elokuvissa ja vakoiluromaaneissa. Yhdysvaltain keskus-tiedustelupalvelu on nimittäin ollut enemmän salainen, puolisotilaallinen armeija kuin tiedusteluorganisaatio. Se kylläkin perustettiin nimenomaan tiedustelupalveluksi sotien jälkeen, kun Pearl Harborissa oli käynyt niin kuin kävi. Äskettäin televisiosta tullut dokumenttiohjelma kaksoisagentti Dusko Popovista (1912 - 1982) kertoi, että Popov oli varoittanut FBI:tä Japanin hyökkäyksestä Pearl Harboriin jo elokuussa 1941, mutta tätä vinkkiä ei ollut noteerattu. Hyökkäys tapahtui joulukuussa.
Hyvin nopeasti CIA:sta muodostui kuitenkin salaisten poliittisten ja sotilaallisten operaatioiden toteuttaja. CIA sekä käynnisti että johti sotia. Dwight Eisenhowerin aikana CIA:lla oli 170 sotilaallista operaatiota ja John F. Kennedyn aikana 163. Näihin operaatioihin kuuluivat myös murhahankkeet, joissa usein onnistuttiin. Castro kuitenkin jäi henkiin; sen sijaan 25 CIA:n agenttia kuoli 60-luvulla tässä epäonnistuneessa Castro-operaatiossa.
CIA:n Castro-operaatiota potki eteenpäin Robert Kennedy, jolla oli keskeinen rooli myös CIA:n aivopesukokeissa, salaisten vankiloiden järjestämisessä ja huumekokeissa tietämättömillä ihmisillä.
Agenttitoiminta oli muutenkin huonoa. Kirjassa kerrotaan isosta määrästä surkeita operaatiota. Kun CIA oli 1952 pudottanut Mantshuriaan 212 ulkomaalaista, koulutettua agenttia, heistä 101 sai surmansa ja loput 111 kiinalaiset ottivat vangeiksi. Tiikeri-projektissa oli pudotettu Pohjois-Vietnamiin laskuvarjoilla 250 etelävietnamilaista agenttia, kahden vuoden kuluttua oli agenteista 217 ilmoitettu kuolleiksi tai kadonneiksi tai heidät oli todettu kaksoisagenteiksi.
Yksi CIA:n toimintaa leimaava asia on ollut aina raaka valehtelu. Presidenteille on puhuttu paskaa, joskin myös presidentit ovat valehdelleet CIA:lle ja myös kansalaisille. Otetaanpa vaikka yksi emävale, jonka JFK sanoi: "Yhdysvallat tukee ajatusta, että kaikilla kansoilla on oikeus valita vapaasti, millaisen hallituksen he haluavat".
Totuus on toisenlainen. CIA on puuttunut maiden sisäiseen politiikkaan niin, että pitkän listan voi aloittaa vaikka näin: Italia, Kreikka, Ranska, Saksa, Bolivia, Kuuba, Kolumbia, Dominikaaninen tasavalta, Equador, Guatemala, Venezuela, Egypti, Japani, Pakistan, Filippiinit, Thaimaa, Laos, Vietnam, Iran, Irak...
Myös kotimaassaan CIA on vakoillut jo Kennedyn ajoista alkaen eli paljon ennen kuin Richard Nixon perusti CIA:n veteraaneista "putkimiesten" yksikkönsä vakoilutarkoituksiin. Sama on jatkunut edelleen, ja saapa nähdä miten Barack Obama asiaan suhtautuu.
KOMMUNISMIA
VASTAAN
CIA:n toiminnan ydin on ollut kommunismin vastustaminen. Hyvin kuvaava on Indonesiaa 1958 pommittäneen CIA:n lentäjän Al Popen kertoma: "Nautin kommunistien tappamisesta. Tapoin mielelläni kommunisteja millä keinolla tahansa. Me tapoimme tuhansia kommunisteja, vaikka puolet heistä ei luultavasti edes tiennyt, mitä kommunismi on."
Sitten tuli kuitenkin ongelma. Kun Neuvostoliitto hajosi ja siellä kommunismi loppui, meni CIA:lta sormi suuhun. "Neuvostoliiton tappio repi CIA:lta sydämen rinnasta", kirjoittaa Weiner.
CIA:n apulaisjohtajana tuolloin toiminut Richard Kerr sanoi Neuvostoliiton hajottua, että "olemme mennettäneet päämäärän ja koossa pitävän voiman, joka ei ole ajanut pelkästään tätä tiedustelupalvelua, vaan koko maata yli 40 vuotta. Neuvostoliiton romahduksella oli virastoon samanlainen vaikutus kuin meteoriitilla dinosauruksiin."
ONNETONTA
TUNAROIMISTA
Kun enää ei ollut vakoiluhommia kommunismin takia, piti CIA:n 17 000 työntekijälle löytää silti töitä. Budjettikin oli viisi miljardia dollaria. Niinpä esimerkiksi CIA:n Pariisin-toimipiste raportoi siitä, montako amerikkalaista elokuvaa pyöri Ranskan elokuvateatterissa.
Kautta historiansa CIA:n tiedustelutoiminta on ollut tunarointia. Kirjassa luetellaan esimerkkejä vaikka millä mitalla. Tiedustelutiedoista iso osa oli sellaista, minkä ulkomailla olevat vakoilijat olivat lukeneet paikallisista lehdistä.
Isä-Bushin ollessa presidenttinä sauhusi Panamassa, ja Bush raivosi CIA:lle, että hän sai Panaman tapahtumista paremmin tietoa CNN:ltä kuin CIA:lta.
Entä Persianlahden sota? Irakin hommista ei ollut hajuakaan. Bush kävi rauhallisin mielin nukkumaan, ja joitakin tuntia myöhemmin 140 000 irakilaissotilasta vyöryi rajan yli Kuwaitiin. Toisen Irakin-sodan yhteydessä CIA:lla oli puolestaan vahva rooli: se ilmoitti poika-Bushille, että Irakilla on joukkotuhoaseita pomminvarmasti.
Osama bin Ladenista CIA sen sijaan tiesi jo 80-luvun puolivälissä. CIA ei kuitenkaan koonnut yhteen bin Ladenia ja hänen verkostoaan koskevia tietoja yhtenäiseksi raportiksi Valkoiselle talolle. Ainoataan virallista arviota bin Ladenin edustamasta terrorismiuhasta ei julkaista, ennen kuin koko maailma tiesi bin Ladenin nimen.
Tosin CIA:n johtaja George Tenet keskusteli George W. Bushin kanssa al-Qaidasta vuonna 2001 ennen WTC-iskua, mutta Bush oli kiinnostunut muista asioista, kuten ohjuspuolustuksesta, Meksikosta ja Lähi-idästä.
Weiner toteaa, että syyskuun 11. päivän terrori-isku oli samanlainen virhe kuin Pearl Harbor. Nytkään ei tunnettu vihollista. Se oli Pearl Harbor II, jonka ehkäisemiseksi CIA oli perustettu.
kari.naskinen@gmail.com
