Tytötkin tykkäävät autoista

Jaana on noin 55-vuotias insinööri, ison sähkösuunnitteliyrityksen henkilöstöpäällikkö. Teija Rantojan romaanissa Irtiotto (2024) on Jaana lopulta saanut niin tarpeekseen miesten muottiin valetusta maailmasta, että irrottautuu siitä. Tarinan lopussa ei paljastu kuinka iso irtiotto on kysymyksessä, mutta ehkä romaani tarvitsee jatko-osa.

Teija Rantoja on entinen Etelä-Suomen Sanomien toimittaja, joka muistetaan nimellä Teija Horppu, mutta sittemmin hän otti sukunimekseen mummonsa tyttönimen. Esikoisromaaninsa lisäksi Teija on kirjoittanut yrityshistoriikkeja, ja seuraavaksi ilmestyy tänä keväänä Kouvolan Lakritsi Oy:n 120-vuotiskirja.

Lukijasta tuntuu ajoittain, että Jaanassa on paljon Teijaa itseään. Nykymuodikas autofiktio ei romaani kuitenkaan ole. Kirjan julkistamistilaisuudessa pari viikkoa sitten selvisi, että kansikuvassa oleva vihreä Skoda Fabiakaan ei kuvaa Teijan autoa, koska hänen ehdoton mielivärinsä on oranssi. Sen sijaan auto ehdottomasti kuuluu kanteen, sillä romaanihenkilö Jaana on pienestä tytöstä lähtien ollut ”autotyttö”. Jaana ei millään ymmärtänyt, että veli sai joululahjoiksi aina autoja, mutta hänen kovissa paketeissaan oli vain nukkeja ja muita likkojen leluja. Lopulta Jaana kuitenkin sai auton, kun oli toivomuslistalle kirjoittanut ensimmäiseksi isoilla tikkukirjaimilla JOUSIAUTO. Tuli jousitettu Ford Mustang, jonka konepellin alla oli hieno moottori.

Aikuisena Jaana tutustui tietenkin miesten maailmaan, jota ne putkiaivoiset otukset johtavat. Toisaalta Jaana kyllä tuli juttuun miesten kanssa ja koki miesten suoran toimintatavan sopivan hänelle paremmin kuin perinaisellinen vatvominen ja asioiden kanssa melskaaminen. Kokonaan toinen asia oli sitten se miesten pilluhaukkamainen ominaisuus, johon Jaana tutustui monella tapaa alkaen jo autokoulunopettajan törkeistä puristeluyrityksistä.

Kuten kirjan takakannessa sanotaan, Jaana on kuution palikka, joka ei mahdu miesten maailman pyöreään reikään. Kun olin lukenut romaania kolmena iltana, oli yöpöydälleni jostakin ilmaantuntunut englantilaisen Caroline Criado Perezin tietokirja Näkymättömät naiset (2019), jossa monin faktoin osoitetaan kuinka maailma todellakin on suunniteltu miesten mallin mukaan. Jaanan matkalukemiset eivät paljastu, mutta ehkä laukussa on ainakin Simone de Beauvoiren Toinen sukupuoli (1949), jossa Beauvoir kuvasi maailmaa puhtaasti miesten hankkeena.

Tai ei sitten ole, koska enemmän Jaana luottaa maailmankuvansa ja elämäntapansa luomisessa yllättäen astrologiaan, Maija Vilkkumaan iskelmien sanoituksiin ja joka aamu sähköpostiin kilahtavaan Positiivarit Oy:n ”aamun ajatukseen”. Matkan edetessä Jaanan mieleen tosin tulee T.S. Elliotinkin ajatelma: ”Ainoastaan ne, jotka ottavat riskin mennä liian pitkälle, voivat saada selville, kuinka pitkälle voi mennä.”

Teija Rantojan romaanin aiheena oleva irtiotto lähtee yksityiskohtaisemmin siitä, että Jaana on kurkkuaan myöten täynnä aviomiestään Sebastiania. Tämä on niitä menneen maailman miehiä, jotka eivät silitä, eivät osaa käyttää huushollin pesukoneita ja ovat tällaisissa kodin asioissa muutenkin täysiä nollia. Niinpä Jaana pakkaa ison matkalaukun, peruuttaa Skodan pihasta, heilauttaa kädellä naapurille ja ajaa moottoritielle ajaen heti ylinopeutta. Irtioton ensimmäinen etappi vaikuttaa Heinolalta, jossa Jaana yöpyy lyhytvuokrauskämpässä. Näin reissu jatkuu Mikkeliin, Teijan syntymäkaupunkiin Kouvolaan, sieltä Helsinkiin ja sieltä edelleen uusiin seikkailuihin. Juonellisesti jäädään kuitenkin siihen, että erimuotoisten palikoiden asettelu reikiin jää kesken.

Sujuvasti reissu etenee tottuneen kirjoittajan muotoilemana ja värittämänä. Mukaan ottamaltaan valokuva-albumin sivuilta Jaanan mieleen palautuvat elämän vaiheet niihin liittyvine miesjuttuineen, ja muutaman heistä hän yllättäen tapaa tällä A-luokan matkallaankin… taitaakin olla A+. Monenlaisia mutkia ja uusia suoriakin eteen tulee, mutta irtioton päämäärä toteutuu. Välillä vain pitää vastailla Sebastianin soittoihin, koska siellä tuntuu olevan jonkinlainen hätä, kun rouva on ihan itse omalla matkalla.

Teija itsekin turvautui irtiottoon, kun alkoi viimeistellä keskeneräistä käsikirjoitustaan. Vuosi sitten hän pääsi vähäksi aikaa Myllykoskelle kustannusliike Reuna Publishing Housen residenssiin ja valmista tulikin. Reuna Publishing on sama taho, joka järjestää tulevanakin kesänä 23.-26.7. Kymin sarjakuvapäivät, Kymi Libri -kirjamessut Myllykoskella ja Dekkaripäivät Kouvolassa.

Caroline Criado Perezin kirjaa en vielä ehtinyt aloittaa, mutta ensimmäisen sivun avasin ja siinä oli painettuna omistuskirjoitus: ”Naisille, jotka jatkavat itsepintaisesti – olkaa vastedeskin helvetin hankalia.”

kari.naskinen@gmail.com