Ollaan kuin yhtä perhettä

Ensimmäisen uudenvuodenpuheensa tasavallan presidenttinä Alexander Stubb aloitti tervehdyksellä ”rakkaat suomalaiset”. Stubb on tuonut presidentti-instituution lähemmäs katutasoa ja lähemmäs meidän kansalaisten perhetasoa, mistä osoituksena sekin, että puheensa lopuksi hän toivotti hyvää uutta vuotta omasta ja vaimonsa Suzannen puolesta. Varsinkin tämä loppu on pannut ajattelemaan, onko Suzannen rooli presidentinlinnassa erilainen kuin on ollut Sylvillä, Tellervolla, Jennillä ja niillä muilla.

Tällä viikolla ilmestyneessä Kanavassa 2/2025 käsittelee Stubbin esiintymistä puhetaidon kouluttaja, teologian maisteri Antti Mustakallio, joka Retoriikan kesäkoulun rehtorina on muutenkin arvioinut suomalaisten poliitikkojen puheita. Viime vuonna oli kesäkoulussa Hämeenlinnassa luennoitsijat myös Naton päämajasta ja ajatuspaja Catham Housesta. Mustakallio korosti Stubbin puheesta nimenomaan sitä uudenlaista asetelmaa, että presidentti ja me olemme ikään kuin samalla tasolla. Monta kertaa Stubb käytti tätä ilmaisevia sanontoja, kuten ”me yhdessä” ja ”sinä ja minä”. Tällaisesta yhteenkuuluvaisuudesta hän käytti moneen kertaan pronominia me.

Jo aikaisemminkin Stubb on puhunut eri tavalla kuin kansakunnan kaapin päälle nostetut presidentit. Kovana lätkäfanina hän jopa kiroilee siinä missä Tapparan valmentaja Rikard Grönborgkin. Yli kymmenen vuotta sitten Eurooppa-ministeri Stubb sanoi Pohjoismaiden neuvoston kokouksen Kööpenhaminassa olleen paska ja käyttäneen pois lähtiessään myös v- tai f-sanaa.

Nopeista analyyseistaan ja päätöksentekotaidoistaan Stubb todisti ollessaan Kokoomuksen puheenjohtajana, jolloin hän koulutussäästöistä puhuessaan sanoi, että professoreilla on kolme pointtia perusteina toimia viroissaan: kesä-, heinä- ja elokuu. Tämäkin todistaa, että nopeus altistaa virheisiin.

Retoriikantutkija Mustakallio kirjoittaa, että Stubbin ”kolme pointtia” on yksinkertainen ja toimiva keino, sillä sen avulla asiat jäävät hyvin kuulijan mieleen. Uudenvuodenpuheesta Mustakallio kuitenkin on sitä mieltä, että se jäi ohueksi. Tilanneanalyysi ja suunnan näyttäminen tulevaisuuteen eivät onnistuneet, vaan kuulija jäi odottamaan enemmän painavaa asiaa.

Perinteiseen uudenvuodenpuheeseen tottunut ei Stubbin ensimmäisessä puheessa kokenut ”presidentillisyyttä”. Presidentti oli kuin yksi meistä. Kun Stubb neuvoi meitä katsomaan ympärillemme ja pitämään toisistamme huolta, hän vaikutti enemmän ihmissuhdeammattilaiselta ja terapeutilta.

Sekin vielä, että kun kaikki kansalaiset och medborgare eivät puheen alussa kokeneet olevansa Stubbin rakkaita, niin paljon on myös niitä suomalaisia, jotka eivät piitanneet Suzannen terveisistä eivätkä Jumalan siunauksesta puheen lopussa. Onneksi sentään ei Stubb tehnyt sormillaan sydänmerkkiä, kuten lehden kansikuvapiirroksessa.

kari.naskinen@gmail.com