Viimeisiä kiusauksia vielä Taivaan puomilla

Suomalaisen oopperan suuri vientimenestys, Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset on ohjelmassa nyt Tampereella. Maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalainen on taas Taivaan puomilla, joka ei vielä ole avautunut, ja kuolinvuoteellaan Paavo alkaa epäillä itseään, kutsumustaan ja valintojaan. Kiusaajat ovat edelleen kimpussa ja Paavo muistaa elämänsä tapahtumia, joihin liittyy todella huonojakin asioita. Yhdekin riidan päätteeksi vaimo heitti Paavoa kirveellä, mutta se osui ovenpieleen. Paavo miettii ja sureekin sitä, että kristillisten oppien levittäminen oli hänellä mennyt ohi isosta perheestä huolehtimisen. Perheen viimeisen leivänkin Paavo ottaa lähtiessän puhujamatkalle. (Kaikkein suurin vientimenestys taitaa olla Kaija Saariahon Kaukainen rakkaus.)

Esitys Tampere-talossa on vaikuttava. Mika Kares Paavona ja Silja Aalto Paavon vaimona Riittana muodostavat erinomaisen pääparin. Heidän tulkintansa eri tilanteista kuuluu ja näkyykin, on valoa ja varjoa, herkkyyttä ja tuskaa. Kaupunginorkesteri Ville Matvejeffin johtamana soittaa kuin olisi jo puomin paremmalla puolella. Musiikki alkaa heti muutamilla tahdeilla johtoaiheesta, joka viittaa Paavon mielivirteen ”Sinuhun turvaan, Jumala”. Se on ruotsalaisen runoilijapiispan Haqvin Spegelin kirjoittama 1600-luvulta, pohjana Vanhan testamentin psalmit. Vanha koraaliveisun melodia on Spegeliä vielä kauempaa jostain sieltä Paavon kotiseuduilta Pohjois-Savosta.

Pitkin oopperaa virren sävelkulkuja toistuu pieninä pätkinä, kunnes se loppukohtauksessa lauletaan suurena, tekee mieli sanoa taivaallisena finaalina, solistien ja Tampereen oopperayhdistyksen erinomaisen kuoron voimin. Orkesterin vedellessä viimeisiä sointuja Riitta vielä kerran kutsuu Paavoa myrskyisenä yönä tammikuussa 1852: ”Tule saareen!” Kokkosen oopperan vaikutuksesta virsi palautettiin takaisin virsikirjaan (382).

Herrani, olet toivoni!
Ja ainut auttajani,
hamasta nuoruudestani
väkevä vartijani.

Tästä Viimeisten kiusausten keskeisestä teemasta huolimatta esityksen ohjannut Mikko Kouki kirjoittaa ohjelmavihkossa, että Paavon kilvoittelu ei ole vain uskonnollista, vaan se on yleisempi kuvaus ihmisen pyrkimyksestä ymmärtää itseään ja paikkaansa maailmassa. Aivan kuin haluttaisiin katsojia ohjata pois oopperan ydinsisällöstä. Tavallaan sama asia kuin Suvivirren kieltäminen koulun kevätjuhlasta, enkelinkuvien liimaaminen lastentarhan seinille tai mämminsyönnin kieltäminen jouluna.

Ohjelmavihkossa musiikkialan tietokirjailija Kimmo Korhonen täydentää tätä sanomaa kirjoittamalla, ettei tämä ooppera ole vain hengellinen, vaan lähtökohdiltaan yleispätevä ja voi vertautua mihin tahansa suureen tehtävään heittäytyneen ihmisen tuntoihin. Eikä sitten olekaan ihme, että tällaisen paasauksen jälkeen eräskin sanomalehtikriitikko kirjoitti ensi-illan jälkeen, että oopperan uskonnollinen paatos oli puuduttavaa kuunneltavaa, tekstin heikoin lenkki. En minäkään kirkkoon kuulu, mutta en mitenkään pysty enkä halua kieltää Viimeisten kiusausten sisällön liittymistä aivan suoraan uskonnollisuuteen, koska se olisi Joonas Kokkosen ja libretontekijän Lauri Kokkosen (pikkuserkku) tarkoitusta vastaan.

Erikoinen sattuma, että RSO:n kuluneen viikon konsertissa pyrittiin samanlaiseen maallistamisen Mahlerin 2. sinfonia yhteydessä. Teoksen nimi on Ylösnousemus-sinfonia, josta sanottiin, ettei se ole varsinaisesti uskonnollinen sävellys, vaan ”yleismaailmallinen”. Kuitenkin sinfonia loppuu kuoro-osaan ja Mahlerin itsensä kirjoittamaan koraalitekstiin:

Nouse, kyllä, sinä nouset kuolleista,
sydämeni, hetkessä!
Se mitä olet voittanut,
kantaa sinut Jumalalle.

Jo sinfonian edellisessä osassa on Friedrich Klopstockin kirjoittama hautajaisruno, jossa puhutaan Jumalan tykö palaamisesta, sillä rakas Jumala suo pienen valon, joka valaisee tien iankaikkiseen, autuaaseen elämään. Tällaista valoa Paavo Ruotsalainenkin etsii puomilla, ja myös löytää: ”Voitin, voitin toki!”

kari.naskinen@gmail.com