Luultavasti Mozart olisi halunnut eilen olla Lahden konserttitalossa, jossa konservatorion opiskelijat esittivät Taikahuilun. Mozart nimittäin oli vielä kuolinvuoteellaan lujasti kiinni tässä viimeisessä oopperassaan, jonka ensi-ilta oli Wienissä 30.9.1791. Mozartin kuolinpäivää edeltävänä iltana hänen luonaan oli käymässä kapellimestari Rosner, jolle Mozart sanoi, että haluaisi vielä kerran kuulla Taikahuilunsa, ja Rosner meni pianon luo ja itseään säestäen lauloi Papagenon ensimmäisen aarian ”Mä linnustaja olen vain, iloinen ja huoletonna ain”. Wolfgang Amadeus Mozart kuoli 5.12.1791 vain 35-vuotiaana.
Lahdessakin
Taikahuilulla
on
pitkä historia, ja nyt sitä jatkoivat hienosti konservatorion
toisen asteen oopperastudio, musiikkiteatterilinja sekä ooppera- ja
oratoriomusiikkia harjoitteleva Concis Ensemble. Tässä Taikahuilussa
oli
yli 50 esiintyjää, lisäksi pianisti, huilisti ja rumpali. Vielä
ensi viikolla 2.4. klo 18 Taikahuilu
esitetään
(vapaa pääsy).
Siitä historian edellisestä
kohtaamisesta ei ole pitkä aika, sillä 2004 tämän oopperan esitti
vanhan konserttitalon Felix Krohn -salissa Lahden ammattikorkeakoulun
musiikin laitos. Täysipainoinen
orkesteriesitys oli jo 1965, kun Lahden oopperayhdistys ja Lahden
kaupunginorkesteri herättivät Helsingin kriitikotkin Lahteen. Isot
kehut heiltä saivat orkesteri, Ritva
Auvinen (Pamina),
Kalevi
Koskinen (Tamino)
ja Jussi
Lehmusmäki (Papageno).
Olin Lahteen tulossani muutaman vuoden myöhässä, joten en ollut
paikalla, mutta oopperayhdistyksen historiakirjasta näen, että oli
siellä tuttuja muitakin: kaitsijapapin roolissa lauloi Lepokalusto
Oy:n toimitusjohtaja Aake
Anttila ja
toisena haarniskoituna oli Lahden Messujen toimitusjohtaja Voitto
Talonen,
jolla oli tapana messuporttien sulkeuduttua laulaa henkilökunnalle
ja muille jäljelle jääneille O
sole mion.
Enää
ei oopperayhdistys pysty tällaisiin suorituksiin, koska
kaupunginorkesterin saaminen mukaan olisi yhdistyksen voimavaroille
liian
kallista.
Tulivat
eilen mieleen myös ne ajat, jolloin kaupunginorkesterin kotisali oli
tässä
arkkitehtuuriltaan hienossa
konserttitalossa.
Nyt neljännesvuosisadan Sibeliustalo-kokemuksen jälkeen tuli vain
ihmetellyksi, miten tässä vanhan salin kovassa akustiikassa silloin
ennen niin kovin nautittiin monenlaisesta musiikista. Eilen oli
kauheinta, kun kaksi pianistia soittivat Taikahuilun
alkusoiton
– oli kuin sadan kilon lekalla olisi taottu. Toivottavasti
Rosner oli soittanut rauhallisemmin.
Kun esitys tästä eilen
rauhoittui, se sujui paremmin. Äänellisesti vaikuttivat parhailta
toista vuotta klassista laulua opiskeleva Carolina
Åhman (Pamina),
oopperastudiossa kolmatta vuotta opiskeleva Inka
Österberg (Yön
kuningatar) ja Metropolia-ammattikorkeakoulussa
opiskeleva Juuso
Koski (Papageno,
vieralija).
Tällaisten opiskelijaesitysten ongelma on
aina, että katsomossa on paljon
esiintyjien
sukulaisia ja tuttuja, jotkut
ehkä ensimmäistä kertaa. Nytkin varsinkin alle 25-vuotiaat tytöt
juttelivat esityksen aikana ja kolmen minuutin välein piti
kännykästä katsoa, onko joku kaveri lähettänyt viestin
Instagramiin tai onko Tiktokkiin tullut jotain kivaa. Kaksi kertaa
meidänkin piti huomauttaa likoille asiasta, mutta väliajan jälkeen
sama meininki jatkui. Tämä oli nyt kolmas tai neljäs
kerta tätä ongelmaa, joten jääkööt opiskelijaesitykset
tähän.
Varsinkin
tämä puhelinten valon aiheuttama häiriö toistuu kyllä muutenkin
ooppera- ja teatteritaloissa. Ennen oli paremmin, esimerkiksi
silloin, kun Osmo
Vänskä johti
Taikahuilun
Savonlinnassa
1986 ja 1987.
Heti konserttitalosta kotiin päästyäni seurasin televisiosta RSO:n konserttia, jonka väliajalla fil. tri Johanna Isosävi kertoi väitöskirjaansa perustuen kohteliaisuuseroista Suomen ja Ranskan välillä. Hän sanoi kohteliaisuuden olevan sitä, että kunnioitetaan toisia ihmisiä. Lahden konserttitalossa pölisseet ihmiset eivät tätä ymmärrä, joten joutaisivat pysyä pois.
kari.naskinen@gmail.com
