torstai 26. tammikuuta 2023

Kusti polki nopeammin kuin nykyiset posteljoonit koneillaan


Veljentytär Sari asuu Englannissa ja on kertonut, että siellä kirjeet ja kortit menevät perille yhdessä päivässä ja että posti jaetaan kuutena päivänä viikossa.


Suomessa postilaitoksen toiminta on ajettu niin alas, että postinjako tapahtuu enää kolmena päivänä viikossa, eikä minkäänlaista varmuutta postilähetysten perillemenon aikataulusta ole.

Ennen posteljoonit kävelivät tai ajoivat pyörällä, nykyisin heillä on sähköllä toimivat kulkupelit, mutta jakelu ei kuitenkaan toimi yhtä rivakasti.

Olisikohan tästä 15 vuotta, kun esimerkiksi meillä Lahdessa oli Postilla iso talo rautatieaseman vieressä? Rakennuksen länsipäädyssä oli postilaatikko, johon saattoi viedä postikortin illalla klo 22:een mennessä ja se oli seuraavana päivänä perillä. Ei ole enää koko taloa, eikä postikonttoriakaan, vaan jonkinlaisia postinvälityspisteitä ja postimerkkimyymälöitä kauppojen nurkissa.

Lahden Kujalassa on valtavan iso Postin rakennus ja toinen samanlainen on lähellä Orimattilan Pennalassa. Niistä huolimatta
kun aina lähetän nimipäiväkortin kadun toisella puolella asuvalle lapsenlapselleni, kortti toimitetaan sieltä isosta rahtiterminaalista ensin Helsinkiin, jossa korttiin lyödään Helsingin postileima ja takaisin Lahteen se tulee hyvässä lykyssä viikon sisällä.

Virheellistä toimintaa on jo se, että leimaus on väärä. Puhumattakaan toiminnan muusta epäonnistumisesta.

Postiyhtiön vuosikatsauksessa sanotaan, että tavoitteena on parhaan taloudellisen tuloksen saavuttaminen. Ei sanaakaan toiminnan sujuvuudesta meidän veronmaksajien kannalta.

kari.naskinen@gmail.com