perjantai 27. tammikuuta 2023

Irtisanominen digitalisaatiosta


Liv-kanavalta tuli tällä viikolla amerikkalainen elokuva
Missä olet, Bernadette? Hän oli lähtenyt Etelämantereelle sen jälkeen, kun identiteettivarashakkeri oli iskenyt. Bernadette oli heittänyt älypuhelimensa akvaarioon ja sanonut itsensä irti teknologiasta.

Minut puolestaan sanottiin eilen irti digitalisaatiosta. En nimittäin enää päässyt lukemaan digitaalista sanomalehteä, vaikka Ulla-vaimoni on sen tilannut ja perheenjäsenenä olin tätä ennen
voinut myös lehteä lukea. Jokin järjestelmämuutos oli keskiviikkona tehty, minkä takia yhteyteni lehden lukuoikeuteen oli mennyt.

Kolme kertaa olimme puhelinyhteydessä lehden asiakaspalveluun, josta saimme huonoa neuvontaa uusien mediatunnusten ja salasanojen väsäämiseen. Kun viisi tai kymmenen kertaa yritin näitä operaatioita tehdä, niin joka kerta homma loppui siihen, että tietokone meni täysin jumiin. Sanoin Ullalle, että pidä lehtesi, minä jatkan tästä kolmen muun paperilehtemme lukemista, enkä vaihda niitä halvempiin digilehtiin.

Tällaista tämä nykyisin on. Akvaariota meillä ei ole, eikä puhelintakaan sellaiseen tarvitsisi heittää, koska vanhaan Nokia-puhelimeeni eivät hakkerit pysty.

Omien möhläystenkin takia näiden laitteiden kanssa voi käydä ikävästi. Vastikään Suomen Wagner-seuran tililtä vietiin 120 000 euroa, kun rahastanhoitaja oli mennyt seuran pankin sivustolle Googlen kautta. Google olikin tarjonnut yhdeksi vaihtoehdoksi samannimistä huijauspankkia ja
se oli sitten siinä. Kun rahastonhoitaja viikon kuluttua seuraavan kerran meni seuran tilille, se oli tyhjä.

Kovasti ovat tyhjentyneet myös sanomalehtien levikkitiedot. Vuoden 2020 jälkeen ei levikintarkastustietoja ole julkaistu. Pitävät tietenkin nolona, että esimerkiksi Etelä-Suomen Sanomien paperilehden levikki on pudonnut yli 70 000:sta ilmeisesti
20 000:een. Helsingin Sanomissa vastaava pudotus on ollut 483 000:sta 100 000:een.

Levikkitietojen sijasta puhutaan nykyisin Kansallisen mediatutkimuksen KMT-luvuista. Ne muodostuvat kai jotenkin niin, että pyritään arvioimaan nekin lukijat, jotka lukevat samaa lehteä perheessä, selailevat baarissa, lukusalissa jne. tai klikkailevat netissä. Tämän laskentatavan perusteella Helsingin Sanomien yhden numeron kokonaistavoittavuudeksi nyt on saatu hurjat 1 698 000 lukijaa ja ESS:n 168 000.

Huomenna lauantaina Bernadette-elokuva tulee uudestaan Hero-kanavalta klo 21.15.

kari.naskinen@gmail.com