keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Järjestys tärkeämpää kuin demokratia


Haminalaisen Idiootti-pienkustantamon omistaja Tuukka Sandström kirjoittaa yrityksensä verkkosivulla, että Vladimir Putinin hallinnon perusluonne oli näkyvissä jo varhain. Kun Sandström oli syksyllä 2005 vaihto-opiskelijana Moskovassa, kaikille ulkomaalaisille opiskelijoille tuntui olevan selvää, että Venäjä on korruptoitunut autokratia.


”Paikallisten kanssa keskustellessa – tuolloin puutteellisen kielitaitoni vuoksi useammin englanniksi kuin venäjäksi – kävi selväksi, että monen näkemys Putinista oli toinen: vakaus ja järjestys oli tärkeämpää kuin demokratia tai abstrakti vapaus. Tähän uskominen oli psykologisesti ymmärrettävää, kun takana oli puutteen ja epäjärjestyksen kauhea 90-luku. Mutta kenties yhtä selvää olisi pitänyt olla, että tämä valheellinen valinta vakauden ja vapauden välillä olisi pidemmän päälle tuhoisa”, kirjoittaa Sandström.

Idiootti on tullut tunnetuksi erityisesti Sergei Dovlatovin (1941 - 1990) omaelämäkerrallisten romaanien suomennosten julkaisemisesta. Ne ovat tragikoomisia kertomuksia Neuvostoliitosta, ja nyt sain vihdoin luetuksi myös vuonna 2012 Idiootin julkaiseman Matkalaukun, josta viime vuonna ilmestyi toinen painos. Sandström on julkaissut viisi Dovlatovin kirjaa, joista yhtäkään ei ehditty Neuvostoliitossa julkaista kirjailijan eläessä. Vuonna 1978 Dovlatovin onnistui emigroitua New Yorkiin, jossa hänen kirjallinen uransa lähti nousuun. Kaikki hänen 12 teostaan ilmestyivät lännessä 1977-90.

Dovlatov ei ehtinyt mitenkään tuntea Putinia, mutta hän kuului siihen Venäjältä paenneiden taiteilijoiden joukkoon, jolla on edelleen merkittävä rooli venäläisen valistuksen perinteen säilyttämisessä. Vaikka nyt on pimeä aika ja vallassa on hullu Putin, ei toivonkipinän saa antaa sammua. Siksi Tuukka Sandström kustantaa venäläistä kirjallisuutta, Dovlatovin lisäksi mukana ovat Eduard Kotšergin (s. 1937), Vladimir Jermakov (s. 1949), Dina Rubina (s. 1953) ja Andrei Astvatsaturov (s. 1969).

Dovlatovin omakohtaiset jutut elämästään Neuvostoliitossa ovat hauskoja, hurjia, säälittäviä, paikoin uskomattomia. Ennen New Yorkiin saapumistaan Dovlatovin perhe asui kolme kuukautta Roomassa. Mukana Dovlatovilla oli matkalaukku, jonka kannen sisäpuolelle hän oli jo Leningradissa liimannut valokuvia Louis Armstrongista, Joseph Brodskysta, Gina Lollobrigidasta ja Rocky Marcianosta. Tullimies tunsi muut, mutta kysyi, kuka on tuo yksi, Brodsky. Dovlatov vastasi, että kaukainen sukulainen.

Ennen loikkaamistaan Dovlatovia ihmeteltiin: ”Siinä sinä jauhat kapitalismista ja Amerikasta ja Euroopasta! Yksityisomaisuus muka! Ja henkilöauto vihoviimeiselläkin kumihuulella! Olen pahoillani, mutta dollari putoaa kaikesta huolimatta.”

Eräs työkaveri suhtautui valoisammin: ”Tärkeintä kapitalismissa on vapaus. Jos haluat, voit ryypätä aamusta iltaan. Jos haluat, voit raataa kellon ympäri. Lehdissä on alastomien tyttöjen kuvia...”

Ryyppääminen on
Matkalaukussa vähemmän esillä kuin Dovlatovin muissa romaaneissa. On kuitenkin: ”Ylitimme tien ja tulimme shashlik-ravintolaan. Serkun kanssa joimme lasilliset ylentääksemme mieliämme. Olisi luonnotonta olla kokonaan juomatta. Ja serkku tilasi puoli litraa armenialaista konjakkia. Shashlik-ravintolasta lähdimme Astorijaan, Sieltä jääbaletissa työskentelevien tuttavien luokse. Tuttavien luota Journalistiliiton baariin. Serkku poikkesi teatteriliikkeeseen Rylejeva-kadulla ja osti irvokkaan Buratino-naamarin. Se päässä istuin tunnin Junost-baarin tiskillä.”

Töissä Dovlatov oli Leningradissa metallitehtaan Turbiininrakentaja-lehdessä ja Lenfilm-studion Kohtaus-lehdessä. Parasta oli, että 60-luvulla toimittajat lounastivat Lehdistötalon ruokalassa, joka oli johtajatasoa, joten sieltä sai kieltä, nautamakkaroita, säilykkeitä, mätiä, marmeladia ja muuten heikosti saatavia kaloja. Dovlatovien perhe asui Rubinsteinkatu 88:ssa. Myöhemmin Dovlatov siirtyi Tallinnaan, jossa työnantajina olivat Neuvosto-Eestin kommunistisen puolueen lehdet Sovetskaja Estonija ja Vetsherni Tallinn.

Dovlatovin pienoisromaanit ovat lukijan näkökulmasta riippuen hauskoja tai surullisia, mutta ainakin nostalgisia. Ei mitään suurta kaunokirjallisuutta, mutta viihdyttävää, sujuvasti soljuvaa kerrontaa, jotka tällaisina alle 200-sivuisina hotkaisee kahden illan lukutuokioina.
Brodsky sanoi joskus, että Dovlatov on ainoa venäläinen kirjailija, jonka teokset luetaan loppuun.

Tuukka Sandström: Stalinia ei olisi voinut syrjäyttää kuin palatsivallankumous, esimerkiksi armeijan ylimmän johdon suorittama kaappaus. Alhaalta päin häntä ei voinut haastaa. Kenties vallankaappaus on Putininkin kohdalla mahdollista. Kaappauksia Venäjällä on tehty läpi historian paljon enemmän kuin vallankumouksia. Tämä olisi kolmas vaihtoehto demokraattisen kansannousun ja totalitarismin paluun välissä. Mutta en osaa spekuloida tällaisen vaihtoehdon todennäköisyydellä. Jos joku kremlologi palatsivallankaappauksen onnistuu ennustamaan, lupaan kumartaa syvään. Paljon riippuu sodasta. Mutta kukaan ei tiedä, miten se päättyy.”

kari.naskinen@gmail.com