keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Kaikki kadut muutettava yksisuuntaisiksi

Lahdessa pyritään nuorten kaupunki- ja liikennesuunnittelijoiden toimesta edelleen synkistämään kaupungin ydinkeskustan tilaa. Nyt on keksitty idea, että poistetaan Vesijärvenkadulta ajokaistoja, niin eivätpähän niin innokkaasti tule keskustaan. Minulla on vielä tehokkaampi ehdotus: muutetaan Lahden kaikki kadut yksisuuntaisiksi ja sillä tavalla, että niitä pitkin voi ajaa vain kaupungista poispäin.

Vesijärvenkatu on Lahden yksi pääväylistä. Sitä pitkin kuljetaan esimerkiksi satamaan, jolta tosin ollaan poistamassa liiallista vetovoimaa muuttamalla kaikki siellä olevat parkkipaikat maksullisiksi. Vesijärvenkatua ajetaan myös Sibeliustalossa järjestettäviin konsertteihin ja kongresseihin, kun tullaan Helsingin suunnasta. Jos tämän ison kadun neljästä kaistasta poistetaan kaksi, voivat vieraat kuvitella, että tämä on niitä vanhan emäpitäjän Hollolan peruja – on kai lehmien entinen polku rantaan juomapaikalle.

Yksi ajatus on, että Vesijärvenkadun liikennettä ohjattaisiin enemmän Lahdenkadulle. Tästä tietenkin seuraisi, että Helsingistä Sibeliustalolle tulevat autoilijat pitäisi Mäntsälästä ohjata vanhalle nelostielle, jotta sitten sujuvasti osuisivat Lahdenkadulle ja sitä kautta perille.

Jos Vesijärvenkatua kutistetaan kolmen korttelin pituudelta, sumppua tulee. Mukkulan ja Vääksyn seudulta tulijat onneksi kuitenkin tietävät, ettei kaupungin keskustaan mikään pakko ole tullakaan, sillä ainakin ostokset voi hoitaa myös Holmassa ja Karismassa.

Vesijärvenkadun liikenteen siirtämisellä Lahdenkadulle toivotaan vaikutettavan siihenkin, että henkilöautoliikennettä ohjautuisi lähemmäs toriparkkia. Sen käyttö kasvaisi ja sitten keksittäisiin, että toriparkkia pitää laajentaa. Tosin perustavoite näillä ympäristöteknisen viraston älykääpiöillä kuitenkin on, että yksityisautoliikenne saataisiin kokonaan loppumaan.

Ovatkohan paikallispoliitikot näistä keskustan näivettämishankkeista samaa mieltä kuin henkilöautoja vihaavat viherkommarivirkamiehet? Tai onko poliitikoilla enää ollenkaan sanansijaa tällaisiin asioihin? Onhan kaupunginvaltuuston valtaa jo muutenkin kavennettu. Miljoonia maksaneesta Aleksanterinkadun pilaamisestakaan valtuutetut eivät sanoneet halaistua sanaa. Asioita hoitavatkin nykymallissa lähinnä kaupunginhallituksen apujaosto ja hometilatoimisto Spitalium oy.

kari.naskinengmail.com