perjantai 16. maaliskuuta 2018

McDonalds ja Coca-Cola tappavat tehokkaammin kuin al-Qaida

Maapallolla on muinoin eletty sellaisia aikoja, että kuolemista on 15 prosenttia aiheutunut ihmistenvälisistä väkivallanteoista. Viime vuosisadalla tämä osuus oli valtioidenvälisten sotien takia 5 prosenttia, mutta 2000-luvulla enää yhden prosentin. Nykyisin rikollisuus tappaa 4-5 kertaa enemmän kuin sodat, ja itsemurhia tehdään enemmän kuin tulee sota- ja rikoskuolemia yhteensä.

Pahinta on kuitenkin hyvinvointi. Liikalihavuuteen ja diabetekseen kuolee ihmisiä enemmän kuin sotiin, rikoksiin ja itsemurhiin yhteensä. Historian tohtori Yuval Noah Harari toteaakin kirjassaan Homo Deus – Huomisen lyhyt historia (Bazar, 2017), että ensimmäistä kertaa historiassa ihmisiä kuolee enemmän ylensyöntiin kuin nälkään. Nyt ihmisen tappaa paljon todennäköisemmin lihottava syöminen McDonaldsissa kuin pitkäaikainen kuivuus, aids, ebola tai al-Qaidan isku.

Suomessa miesten paino on noussut 1970-luvulta ja naisten 1980-luvulta lähtien. Yli puolet aikuisista on ylipainoisia ja joka viides on suoranaisesti läski. Suomessa aikuisväestön liikalihavuus on yleisempää kuin muissa Pohjoismaissa ja eurooppalaisessa vertailussa suomalaiset ovat keskitasoa lihavampia.

Lihavat ovat myös kalliita yhteiskunnalle. THL:n tilaston mukaan kaikista terveydenhuollon menoista arviolta 2-7 prosenttia johtuu lihavuudesta. Lihavuudesta ja siihen liittyvistä sairauksista aiheutuu veronmaksajille vuosittain arviolta 350 miljoonan euron kustannukset. Tämän lisäksi väestön liikalihavuudesta seuraa yhteiskunnalle välillisiä menoja, kuten tuottavuuden alenemista ja sairauslomakustannuksia. Toisaalta säästyy eläkemenoja, kun lihavia kuolee lihavuuteensa.

Lihavuus on myös luokkakysymys. Toimittaja Anna-Stiina Nykänen kirjoitti asiasta ytimekkäästi: ”Toimihenkilö saa henkilöstöravintolassa joka päivä eteensä valmiita salaatteja ja raasteita. Se on etuoikeus. Leipäjonosta saa varmuudella vain leipää.” (HS 21.1.2018)

Ei köyhillä ole mahdollisuuksia valikoida syömisiään. Eikä heidän kannata lukea naistenlehtien hienoja dieettivinkkejä. Sitä syödään, mitä saadaan. Sama jako kahteen toimii maailmanlaajuisesti, köyhissä maissa liikalihavia on kaksi kertaa enemmän kuin rikkaissa.

Köyhyys siis tappaa. Kansainvälisten tutkimusten mukaan köyhyys lyhentää elinaikaa enemmän kuin hyvinvointiväestön korkea verenpaine, lihavuus ja runsas alkoholinkäyttö. Yhden viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan heikossa sosioekonomisessa asemassa olevien ihmisten eliniän odote on 2,1 vuotta lyhempi kuin paremmassa asemassa olevien. (Mediuutiset 2.2.2017)

Mitähän mieltä terveydenhuollon entinen professori Martti Kekomäki olisi? Kannattaisiko köyhimpien ylipainoisten hoito lopettaa, kuten hän tekisi kaikkien yli 70-vuotiaiden potilaiden kanssa, koska niin vanhoja ei enää terveiksi saa?

kari.naskinen@gmail.com