tiistai 11. elokuuta 2009

Teknisen viraston hallintojohtaja kokeilee kiristystä

Lahden teknisen- ja ympäristötoimialan hallintojohtaja Jouko Seppälä sanoi eilen Lahden Radiossa, että sotaveteraanien ilmaisliput ja tämän kuun alussa voimaan tulleet opiskelijoiden halvemmat bussiliput poistuvat vuodenvaihteen jälkeen. Myös kaupunkilipun hinta nousee viisi euroa.

Onko Seppälä ollut haastattelua tehtäessä kännissä tai jotakin muuta vastaavaa? Seppälän mainitsemista asioista ei nimittäin päätä Seppälä eikä kukaan muukaan virkamies. Nämä asiat kuuluvat kaupungin tekniselle lautakunnalle ja kaupunginvaltuustolle.

Vai onko kysymys siitä, että teknisen viraston virkamiehet uhkailevat ja kiristävät? Seppälän mukaan rahaa ensi vuodelle on 800 000 euroa vähemmän kuin tänä vuonna. Kaupungin ensi vuoden talousarviota ei kuitenkaan vielä ole tehty.

Seppälän möläytys on törkeää taktikointia. Kaupungin kaikki hallintokunnat joutuvat säästökuurille, mutta ei ole Seppälän asia lähteä uhkailemaan juuri sellaisella asialla, mistä kaupungin päättäjät ovat saaneet eniten kiitosta pitkiin aikoihin.


Lahden sisäisessä linja-autoliikenteessä otettiin 1.8. käyttöön uusia, kaupungin tukemia lipputuotteita. Sisäisessä liikenteessä on nyt tasataksa eli koko kaupungin alueella on sama matkan hinta: myös Ahtialaan pääsee samalla kertamaksulla (2,90 euroa, ennen 3,40 euroa) ja samanhintaisilla sarjalipuilla kuin tähän asti muualle kaupungin alueelle. 40 matkan sarjalippu maksaa 77,70 euroa ja 20 matkan sarjalippu 38,90 euroa. Käytettävissä on edelleen myös edullinen 30 päivän lippu (53 euroa), joka oikeuttaa rajattomaan määrään matkoja 30 päivän aikana.

Nuorison (12-19-vuotiaat) ja opiskelijoiden käytettävissä on 90 päivää voimassa oleva 40 matkan lippu, jonka hinta on 50 euroa eli yhden matkan hinta on 1,25 euroa. Lasten lipun alaikäraja nousi neljästä seitsemään vuoteen.

Seuraavan vaiheen pitäisi olla, että eläkeläiset päästettäisiin matkustamaan lasten lipulla, tai mieluummin ilmaiseksi.

Kaupungin tavoitteena on valtuuston hyväksymän strategian mukaisesti panostaa joukkoliikennejärjestelmän kehittämiseen ja matkustajamäärien kasvuun, mikä mahdollistaisi taas palvelutason parantamisen. Seppälä ei ole perehtynyt kaupungin strategiaan.

kari.naskinen@gmail.com

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Tuoteselosteet saatava täydellisemmiksi

"Yhdysvalloissa kansa on raivoissaan siitä, että pankkiirit korjaavat voitot ja käärivät ylisuuret palkkiot taskuihinsa." (HS 9.8.)

Suomessa järjestelmä on demokraattisempi. Osa yritysten voitoista ohjataan Kokoomukselle ja Keskustalle, jolloin ne palautuvat hyödyttämään meitä kansalaisia. Nyt vain pitäisi täydentää tavaroiden tuoteselosteita niin, että ostaja tietäisi, mille puolueelle osa hänen maksamastaan tavaran hinnasta ohjautuu. Kun esimerkiksi käy ostoksilla Tarjoustalossa, tulisi vessapaperipakkauksen tuoteselosteessa olla prosenttijakauma siitä, miten puoluetuki jakautuu. Saman pitäisi koskea Iskun pöytiä, Kempin hitsausvehkeitä, Oilonin öljypolttimia, Sinuhen pullia, Stalan tiskipöytiä, Etelä-Suomen Sanomien tilausmaksua jne. Osaisi välttää, jos poliittinen tuoteseloste ei tyydyttäisi.

Tarjoustalon omistaja Kyösti Kakkonen on sanonut, että yritysten lahjoittaessa rahaa puolueille on kysymys "maksullisesta arvovalintavaikuttamisesta". Eivät ne huvikseen vaalirahoitusta jakele. Kun Sampo, osaksi valtion omistama vakuutusyhtiö, sponsoroi Kokoomusta 125 000 eurolla, oli Sammon hallituksen puheenjohtajalla Björn Wahlroosilla samat ajatukset kuin Kakkosella: "Yritykset eivät ole hyväntekeväisyysorganisaatioita", sanoi Wahlroos viime vuonna Mainontapäivän tilaisuudessa Helsingissä. Vaikuttamisesta kysymys on.

Tuttu asia tämä on Lahdessakin. Kun 15 lahtelaista yritystä antoivat Kokoomukselle viime kunnallisvaalien alla torille pystytetyn lasipalatsin, sanoivat yrittäjät, että "mukaan lähteneet lahjoittajat haluavat positiivisia päätöksiä. - - - Sen minkä kunnallispolitiikkaan panostat, saat takaisin." (Uusi Lahti 10.9.2008) Käytännön esimerkkinä yrittäjät mainitsivat toriparkkihankkeen, jonka osalta he odottavat nyt Kokoomukselta myönteistä kannanottoa.

Törkeintä tässä tuoreimmassa vaalirahapaljastuksessa on, että Kokoomusta ovat rahoittaneet myös valtionyhtiöt. Valtion omistamia yhtiöitä pyöritetään veronmaksajien rahoilla, ja sitten kun voittoa syntyy, siirretään osa voitoista Kokoomukselle.

kari.naskinen@gmail.com

perjantai 7. elokuuta 2009

Kokoomuksen veropolitiikka ei saa kansalaisilta tukea

YLE Uutisten teettämän mielipidekyselyn (Taloustutkimus Oy) mukaan suomalaiset haluaisivat kohdistaa verotaakkaa nykyistä enemmän varakkaille ja hyvätuloisille. Myös hyvätuloiset hyväksyvät sen, että kansalaisia verotetaan tulojen mukaan. Tutkimustulos on selvä: hyvätuloisten ja paljon pääomaa hallitsevien veroja halutaan korottaa.

Kansalaismielipide ei siis vastaa nykyisen hallituksen eikä varsinkaan Kokoomuksen veropolitiikkaa, jonka lähtökohtana on pyrkimys mahdollisimman kattavasti tasaveroon. Kokoomukselle tämä on ideologinen linjaus: kaikkien pitäisi maksaa veroja saman pidätysprosentin mukaan, koska nykyinen progressiivinen tulovero sortaa rikkaita. Tätä linjaa vetää nyt myös Jyrki Kataisen johtaman valtiovarainministeriön verotyöryhmä, jonka kaavailemien uudistusten keskeisenä sisältönä on verotuksen painopisteen siirtäminen työn verotuksesta kulutuksen verottamiseen, ja kulutuksen verottaminen on aina tasaverottamista.

Kokoomus ajaa tietenkin rikkaiden erityisetuja. Mielipidekyselyn perusteella Kokoomus on kuitenkin väärässä, sillä ihmisistä suurin osa on mm. sitä mieltä, että varallisuusvero pitäisi palauttaa ja että pääomatulojen verotusta pitäisi kiristää.

TÄTÄ MIELTÄ OLLAAN

- Varallisuusvero palautettava.
- Pääomatulojen verotusta (nyt 28 %) pitäisi kiristää, vaikka se saattaisikin vaikeuttaa yritysten rahoitusta.
- Mitä enemmän perheessä on lapsia, sitä kevyempää pitäisi verotuksen olla.
- Lapsilisiä korotettava ja pantava ne samalla verolle, jolloin pienituloiset hyötyisivät enemmän lisistä.
- Työtuloja ei pitäisi verottaa kevyemmin kuin eläkkeitä.
- Liikenneverot pitäisi kerätä mieluummin polttoaineveroilla kuin autoverolla ja vuotuisilla auton käyttömaksuilla.
- Vapaan autoedun verotusta pitäisi kiristää tuntuvasti. Yksittäisistä verotuskohteista nousi tämä selvimmin esille. Autoedun verotuksen kiristäminen on kansalaisten mielestä kaikkein suositeltavinta. Ihmiset ajattelevat, että vapaan autoedun saaneilla on myös varaa maksaa hieman enemmän tästä edustaan.
- Jos Suomessa otetaan käyttöön tietullit tai tienkäyttömaksut, pitäisi suosia maaseudulla ja haja-asutusalueilla asuvia.
- Asuntolainakorkojen verovähennysoikeutta ei pidä poistaa.
- Ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeutta ei pidä poistaa.
- Työmatkakulujen verovähennysoikeutta ei pidä rajoittaa.

Harmi, ettei kysytty, mitä mieltä ihmiset olisivat kunnallisveron muuttamisesta progressiiviseksi, koska se olisi oikeudenmukaisempi kuin nykyinen tasavero (Lahdessa 19 % jokaiselta). Samalla olisi pitänyt kysyä, mitä mieltä ollaan siitä, että pelkillä pääomatuloilla elävät eivät maksa ollenkaan kunnallisveroa, mutta käyttävät kuitenkin kunnallisia palveluja.

KOLMENLAISET VEROPERUSTAT

Suomessa on käytössä kolmenlaisia veroperustoja. Ne eroavat toisistaan seuraavilla tavoilla:

1) Ansiotuloverotus, progressiivinen verokanta: suurituloiset maksavat tuloistaan suuremman osuuden kuin pienituloiset. Tämä sopii pohjoismaiseen hyvinvointivaltioajatteluun, koska se on oikeudenmukainen. Tosin progressiivisuus on sillä tavalla vajaa, että se loppuu jo 64 500 euron kohdalla. Siitä ylöspäin vuositulot voivat olla kuinka korkeat tahansa, mutta veroprosentti ei enää nouse 30,5 prosentista.

2) Pääomatuloverotus, suhteellinen verokanta: suurituloiset maksavat saman osuuden mutta absoluuttisesti enemmän kuin pienituloiset. Suhteellinen vero ei ole niin oikeudenmukainen kuin progressiivinen vero, koska sen vaikutus tulojen uusjakoon on lievempi.

3) Kulutuksen verotus, tasaverokanta: suurituloiset maksavat ostoksistaan veroa yhtä paljon kuin pienituloiset. Hyvinvointivaltioajattelun näkökulmasta tämä on kaikkein vähiten tuloja jakava veroperusta. Koska pienituloisilla menee suurempi osuus tuloista välttämättömään kulutukseen kuin suurituloisilla, voidaan kulutusveroa pitää itse asiassa regressiivisenä: köyhät maksavat veroa suuremman osuuden tuloistaan kuin rikkaat. Kokoomus haluaa lisätä valtion verotuloja kiristämällä esimerkiksi liikenne-, energia-, tupakka-, alkoholi-, liikevaihto-, arvonlisä- ja muita sellaisia veroja, joiden korotukset siirtyisivät suoraan hintoihin. Välillisten verojen nostaminen koskettaa kaikkia ihmisiä samalla tavalla, mutta suhteellisesti eniten kaikkein köyhimpiä, joiden ostovoima on heikoin.

kari.naskinen@mail.com

torstai 6. elokuuta 2009

Aleksi vaiheittain kävelykaduksi

Jokohan Lahti alkaa olla ainoa kaupunki, jossa ei ole kävelykatua? Lanunaukiotynkä ei sellainen ole, eikä Rautatienkadusta sellaista tule, vaikka suljettaisiin kokonaan liikenteeltä. Kävelykatua ei voi väkisin tehdä. Siksi ainoa kävelykaduksi Lahdessa kelpaava on Aleksanterinkatu, koska se on kaupungin vilkkain ja paras katu.

Aleksista pitäisi alkaa tehdä kävelykatua vaiheittain. Ensin se muutettaisiin joukkoliikennekaduksi (linja-autot ja taksit), koska yksityiseen henkilöautoliikenteeseen ei Aleksia tarvita. Kun tähän totuttaisiin, poistettaisiin kadulta kaksi ajokaistaa ja muutettaisiin katu yksisuuntaiseksi niin, että linja-autoliikenne jatkuisi nykyiseen malliin. Lopulta poistettaisiin linja-autotkin Aleksilta; ne siirrettäisiin Vapaudenkadulle, josta puolestaan tehtäisiin kaksisuuntainen joukkoliikennekatu.

Tällä tavoin meneteltiin aikoinaan Jyväskylässä, jossa nyt on Suomen paras kävelykatu. Lahden kaupunginvaltuutetut ja teknisen lautakunnan jäsenet ovat moneen kertaan käyneet tutustumassa Jyväskylään, mutta edes tätä kävelykatuideaa eivät ole enää muistaneet, kun ovat palanneet Lahteen.

Yksi vaihe kävelykaduksi muuttamisessa olisi, että Aleksi suljettaisiin yksityisliikenteeltä markkinapäivinä ja muulloinkin, kun kaupungin keskustassa on joitakin tapahtumia. Vappunahan tämä jo toimii oikein hyvin. Varsinkin markkinoille olisi eduksi, jos Aleksanterinkatu voitaisiin ottaa käyttöön myyntikojuja varten. Joukkoliikennekatuna Aleksi voisi olla myös vilkkaimpina kesäpäivinä perjantaisin ja lauantaisin aamusta ainakin kolmeen iltapäivällä.

Keskustan liiketoiminnalle kävelykatu olisi valtava piristysruiske. Näin on käynyt joka paikassa, missä näin on menetelty.

kari.naskinen@gmail.com

tiistai 4. elokuuta 2009

Vanhasen-Kataisen hallitus ei turvaa peruspalveluita

Valtiovarainministeriön budjettiesitys ensi vuodelle on täysin riittämätön peruspalvelujen turvaamiseksi. Kuntien palvelutuotanto heikkenee merkittävästi kasvavan työttömyyden ja vähenevien verotulojen takia, mutta budjettiesitys ei tuo asiaan riittävää korjausta. Tämän takia kuntien velkataakka ja veronkorotuspaineet lisääntyvät, ja kunnissa joudutaan miettimään yhä uusia säästökohteita. Vähintään joka kolmas kunta suunnittelee ensi vuodeksi lomautuksiakin kaiken muun kurjuuden lisäksi.

Vanhasen - Kataisen hallitus on totaalisesti epäonnistunut. Sen ainoa poliittinen linjaus on ollut verojen alentaminen. Tästä se ei ole suostunut tinkimään, vaikka hallitus teki tämän ohjelmallisen päätöksensä jo vuonna 2007, jolloin elettiin voimakasta nousukautta. Nyt sitten Katainen sanoo, että veroja on pakko kiristää vuosina 2011-12 valtion liiallisen velkaantumisen takia. Näin asia varmasti onkin - Vanhanen ja Katainen panevat liriin jo seuraavaa hallitusta.

Kataisen veropolitiikkaan kuuluu se, että tuloverotusta ei kuitenkaan kiristetä. Tämä olisikin kokoomuslaiselle ideologialle kauhistus, koska valtion keräämä tulovero palkoista ja muista ansioista on ainoa progressiivinen veromuoto. Siksi halutaan siirtyä voittopuolisesti rikkaampia suosiviin välillisiin veroihin ja maksuihin. Kokoomuksen peruslähtökohta on, että peruspalveluihin kerättäisiin rahat ensisijaisesti kunnallisveroilla, jotka eivät ole progressiivisia.

Lahdessa tilanne ei ole niitä pahimpia, mutta jyrkkä muutos on täälläkin menossa. Kaupungin vuosikate (tulojen ja menojen erotus) oli kolmen viime vuoden aikana yhteensä 142 miljoonaa euroa. Varsinkin vuodet 2007 ja 2008 olivat ennätyksellisen hyviä. Nyt näyttää siltä, että tänä vuonna vuosikate jää noin 20 miljoonaan euroon.

Lahden tilannetta huonontaa 90-luvun laman tavoin kasvava työttömyys. Se huitelee jo 15 prosentissa. Koko maassa työttömien määrä ylittänee ensi vuonna 300 000:n rajan. Kataisen - Vanhasen hallituksen toimet tässä tilanteessa ovat riittämättömiä. Pelkät toivotalkoot eivät paljon auta.

Lahden rahatoimiston talousraportissa tammi-toukokuulta todetaan, että Lahden valtionosuudet jäävät 400 000 euroa alle talousarvion. - "Hallitus on kuitenkin varautunut valtionapujen tilapäiseen lisäämiseen, mikä kuitenkin edellyttää maltillista kunta-alan palkkaratkaisua", sanotaan raportissa toiveikkaasti.

Näin kiristys menee. Ennen eduskuntavaaleja Katainen lupasi Kokoomuksen puheenjohtajan ominaisuudessa, että Kokoomus järkkää Sari Sairaanhoitajalle ja kaikille muillekin matalapalkkaisille kunnon palkankorotukset. Nyt valtiovarainministerinä Katainen vaatii kuntakentältä palkkamalttia vastineeksi valtionavuille.

Peruspalvelujen turvaamiseksi kuntien valtionosuuksiin tulisi saada vähintään 250 miljoonan euron korotus Kataisen budjettiesitykseen verrattuna; nyt se pitää sisällään vain indeksitarkistukset ja muut lakisääteiset muutokset. Jo tänä vuonna tarvittaisiin lisätalousarvioon 100 miljoonaa euroa.

kari.naskinen@gmail.com

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Pahuuden ytimessä

Näyttelijä Tommi Korpela sanoo herkuttelevansa sillä ajatuksella, että eläkepäivinä häntä odottaa valtava aarteisto maailmankirjallisuutta, jota ei ennen sitä ehdi lukea. Tosin häntä arveluttaa se, että esimerkiksi venäläisissä klassikoissa alkaa tapahtua vasta sivulla 300. (HS 9.7.)

Turha sitä on eläkepäivinäkään yrittää, jos on lukijana samalla tavalla lyhytjännitteinen kuin Korpela sanoo olevansa. Yrittänyt olen. Minäkin tartuin jo toisen kerran elämässäni James Joycen Odysseukseen (Tammi, 1964); joskus 20 vuotta sitten olin päässyt 50 sivua, nyt jäin 150:een, enkä kolmatta kertaa yritä. On varmaan maailman kuuluisin huono kirja.

Keinotekoista itsensä "sivistämistä" tällainen maailmankirjallisuuden klassikoiden pänttääminen muutenkin on. Mitä järkeä on varsinkaan eläkevuosinaan kahlata läpi Cervantesin, Dostojevskin, Goethen, Proustin tai Tolstoin puuduttavia erämaita, kun niistä mahdollisesti löytämiään viisauksia ei enää ehdi omassa elämässään hyödyntää. Vai mistä on kysymys? Sosiologi Anna Kontula sanoo, että esimerkiksi Dostojevskiin turvautuvat nykyisin lähinnä teiniangstissaan rypevät nuoret intellektuellit, jotka haluavat näyttää fiksuilta raitiovaunussa (HS 9.7.).

Joitakin aikoja sitten tein huomattavasti paremman löydön, englantilaisen Kevin Wignallin (kuva) poliittisen dekkarin Kuka on Conrad Hirst? (Arktinen Banaani, 2009). Se kertoo palkkamurhaajasta, joka itselleenkin yllätykseksi saa selville, että häntä välikäsien kautta tehtäviin palkannut taho onkin CIA. Interpolin miehet lohduttavat palkkamurhaajaa: "Mutta eikö se ole hyvä asia? Tiedätte nyt, että ette ole rikollinen."

Vastaavanlaiseen tilanteeseen joutuu Robert Ludlumin agenttisankari Jason Bourne, joka muistinmenetyksensä takia ei tiedä, missä mennään.

Conrad Hirst tappaa ammatikseen. Tätähän CIA:n toiminta osaltaan on ollut; lukemattomiin poliittisiin murhiin CIA on palkannut ulkopuolisia tappajia, yhteistyötä on tehty mafiankin kanssa. Eikä murhakaan ole rikos, kun sen tekee CIA.

Wignallin kirjasta tulee mieleen Joseph Conradin Pimeyden sydän (Otava, 1968) ja sen norsunluukauppias Kurtz. Hirst ja Kurtz eivät ole vain pimeyden, vaan yksiselitteisesti pahuuden sydämessä. Sattumaako: Kurtzista kirjoitti Conrad, ja Wignall kirjoittaa Conradista.

Wignall kuvaa Hirstin pahuutta niin kylmän taidokkaasti, että tämä kirja voisi ilmestyä laaturomaanien Keltaisessa kirjastossa siinä missä Graham Greenenkin vakoilutarinat.

Kun olin osunut tällaiseen helmeen, kävin ostamassa samassa Banaani-pokkarien sarjassa ilmestyneet kaksi muuta kirjaa. Niistä skotlantilaisen Allan Guthrien Viimeinen suudelma on aika tavanomainen rikosjännäri, mutta yhdysvaltalaisen Duane Swierczynskin Keikkakuski on taas huippu; Keikkakuski edustaa kovaksikeitetyn kioskikirjallisuuden perinnettä parhaimmillaan.

Arktinen Banaani on 1995 perustettu kustantamo. Se perustettiin sarjakuvien välitysmyyntiä harjoittavan Valiosarjat Oy:n aputoiminimeksi kustannustoimintaan. Sen tunnettuja sarjakuvakirjoja ovat mm.
Viivi ja Wagner sekä B. Virtanen.

Banaani-pokkareissa ilmestyvät seuraavaksi James Sallisin Kylmä kyyti ja Scott Phillipsin Jäätävää satoa. Kylmästä kyydistä tehdään parhaillaan elokuvaa, pääosassa Hugh Jackman, ja Jäätävää satoa on jo valmiina Harold Ramisin ohjaamana leffana (John Cusack ja Billy Bob Thornton).

Conrad Hirst on silti yliveto. Eikä tarvitse odottaa 300:aa sivua, kun alkaa tapahtua. Paras lukemani kirja vuosiin.

kari.naskinen@gmail.com

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Sallituille ylinopeuksille selvät sävelet

Syyskuussa tulevat voimaan uudet, yhdenmukaiset ohjeet siitä, millaisista ylinopeuksista rangaistaan. Liikennettä häiritsevät ja aiheuttavat jopa vaaraa alinopeutta ajavat. Nyt kun saadaan yhdenmukaiset ohjeet, olisi autoilijoille saatava tiedoksi, että auton nopeus ei ole se, mitä auton oma nopeusmittari näyttää. Se näyttää aina liian vähän. Otetaan esimerkiksi tie, jolla nopeusrajoitus on 80 km/t: kun mittarin viisari on 85:n kohdalla, on auton todellinen nopeus 80-82 km/t; kun mittarissa on 90, on todellinen nopeus noin 85 km/t. Tämä tarkoittaa, että oman mittarinäyttönsä mukaan kahdeksaakymppiä ajavat ovat liikenteessä alinopeustulppina ja aiheuttavat muille turhia ohituksia.

Uusien ohjeiden mukaan saa vain huomautuksen, jos kahdeksankympin alueella nopeus on 86 km/t. Tällainen ylitys sallitaan siksi, että ensin poliisi ottaa huomioon teknisen varmuusvähennyksen 3 km/t ja antaa sitten huomautuksen kolmen kilometrin ylinopeudesta. Näin taataan autoilijoiden oikeusturva mittausvirheiden takia. 70 euron rikesakon saa, jos kahdeksankympin alueella nopeus on 87-95 km/t. Rikesakko on 100 euroa, jos nopeus on 96-100 km/t. Jos ajaa yli satasta, mennään päiväsakkojen puolelle. Tässä on yksi kummallisuus: jos on kovin pienituloinen, voi selvitä yli satasta ajaessaan pienemmillä sakoilla kuin jos alle satasta ajaessaan saisi 100 euron rikesakon.

Selväpiirteisten sakotusrajojen lisäksi on uusissa ohjeissa hyvää se, että niitä aletaan noudattaa koko maassa. Tällä hetkellä käytännöt vaihtelevat. Joissakin poliisipiireissä ja tietyillä tieosuuksilla noudatetaan nollatoleranssia, kun taas jossakin, varsinkin Pohjois-Suomessa, saa posotella suurempia ylinopeuksia kuin nyt uusissa ohjeissa määrätään. Sellaistakin tiedonjyvää on, että "lentävät" (LP) sallivat suurempia ylinopeuksia kuin paikallispoliisit.

Uusia ohjeita on ehditty arvostella siitä, että ne lisäävät töitä: huomautuksia joudutaan kirjoittamaan niin paljon, että työntekijöiden määrä ei riitä tämän byrokratian hoitamiseen. Vaikka johan tilanne on tällainen nytkin: osa kameravalvonnassa kärähtäneistä ei saa sakkoja, koska poliisilla ei ole kapasiteettia käsitellä kaikkia tapauksia. Tässä on kysymys autoilijoiden oikeusturvasta: sakkolappu pitää saada sakotettavalle kahden viikon sisällä, koska sakotettavaa ei voida vaatia muistamaan ajamisiaan tätä pitemmältä ajalta. Tämä muistaminen on oleellinen asia, koska autoilijan on tunnustettava rikkeensä - jos ei tunnusta, joutuu käräjille.

kari.naskinen@gmail.com