perjantai 22. toukokuuta 2026

Lisää etanolia bensan sekaan


Twitterissä oli automiesten laaja keskustelu etanolin osuuden kasvattamisesta bensiinissä.
Klaude Bremer aloitti kysymällä, kumpaa on haihtunut jerrykannussa enemmän, bensaa vai etanolia, koska vuoden seistyään nestemäärä kannussa oli vähentynyt. Alan miesten vastauksista päätellen etanolia haihtuu enemmän. Osallistuin keskusteluun luettuani Metsälehden asiantuntija-artikkelista, että bensan väljä höyrystymisalue on 30 - 200 astetta ja etanolin kiehumispiste 78 astetta, joten tästä taas voisi päätellä bensan olevan herkemmin haihtuvaa.

Nopeasti pääsimme kuitenkin ajankohtaiseen asiaan eli nykyisen 95E10-bensan muuttamiseen 95E20:ksi, jota EU:n komissio nyt valmistelee. Tarkoittaa siis, että bioetanolin 10 prosentin osuus polttoaineseoksessa nostetaan 20 prosenttiin. EU:n tavoite on, että vuoteen 2030 mennessä 29 prosenttia liikenteen energiankulutuksesta on uusiutuvista lähteistä peräisin.

Etanoli
(etyylialkoholi) on tässä muutoksessa tärkeässä asemassa, koska se on ominaisuuksiltaan uusiutuva luonnonvara, jota valmistetaan yleisimmin käymisprosessin ja tislauksen avulla sokeriruokojätteestä, tärkkelyksestä tai muista biojätteistä.

Tämä sai keskusteluumme vahtia. Yksi tutkimustieto oli, että etanoli haurastuttaa bensaletkut, ja nimenomaan vanhemmissa autoissa voi etanoli aiheuttaa moottorivaurioita, sillä kaikkia moottoreita ei ole suunniteltu peräti 20 prosentin etanolipitoisuuteen.

Kylmäkäynnistykseenkin talvioloissa etanoli vaikuttaa. Tähän on syynä se, että etanolin höyrystymisominaisuus poikkeaa puhtaasta bensiinistä. Lisäksi moottorinohjausjärjestelmä ja polttoainepumppu eivät välttämättä pysty säätämään seosta oikeaksi säätövaran loppuessa kesken, jolloin mootori käy liian laihalla.

Viimeisten 10-20 vuoden aikana valmistettujen autojen kohdalla näitä ongelmia ei kuitenkaan pitäisi olla, sillä ainakin eurooppalaiset valmistajat ovat ovat hyväksyneet E20:n moottoreihinsa.

Etanolin etu on, että se on halvempaa kuin raakaöl
jystä jalostettava bensiini. Toisaalta etanolin alhaisempi energiasisältö verrattuna bensiiniin lisää polttoaineenkulutus hieman.

Yksi keskustelijoista otti esille Brasilian, joka on maailman toiseksi suurin etanolipolttoaineen tuottaja. Siellä on jo pitkään ollut yleisessä käytössä vähintään E27-polttoaine, eikä ongelmia ole, koska Brasiliassa myytävissä autoissa on ns. Flex-fuel-polttomoottori, joka on suunniteltu käyttämään useita erilaisia polttoaineseoksia (E20 - E100). Tällainen moottori tunnistaa automaattisesti polttoaineen seossuhteen ja säätää polttoaineen ruiskutusta, sytytyksen ajoitusta sekä imulman ja polttoaineen suhdetta sen mukaan.

Autourheilumiehenä lisäsin vielä sen, että USA:n johtavassa formulasarjassa IndyCarissa käytetään Shellin E85-etanolia ja NASCAR-sarjassa Sunoco Greenin E15-polttoainetta.

kari.naskinen@gmail.com