Lahden sos.dem. työväenyhdistyksen 125-vuotisjuhlissa muutama viikko sitten kaikki kolme puhujaa korostivat SDP:n selvää irtiottoa kommunisteista. Tämän nostivat samoin sanankääntein esille puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman, työväenyhdistyksen puheenjohtaja Kimi Uosukainen ja kansanedustaja Mika Kari. Tällainen painotus tuntui kummalliselta, kun kommunistit eivät millään muotoa enää ole kilpailuasetelmassa sosiaalidemokraattien kanssa. SKP ei ole edustettuna eduskunnassa eikä yhdessäkään valtuustossa Suomessa. Kysymys lieneekin siitä, että tällaisilla puheilla halutaan erityisesti vahvistaa SDP:n entistä selvempää kallistumista oikealle.
Viikko sitten oli Helsingin Sanomissa iso juttu SDP:n oululaisesta kansanedustajasta Pia Hiltusesta, joka puolueensa linjasta poiketen kannattaa ay-liikkeen aseman heikentämistä. Käytännössä hän osoitti tämän antamalla hyväksyntänsä työntekijöiden irtisanomissuojan löysentämiselle.
Tämän viikon Demokraatti-lehdessä sama teema jatkui. Politiikantutkija, valtiot. tri Jenni Karimäki Itä-Suomen yliopistosta oli myös samaa mieltä siitä, että demarien linja on siirtynyt enemmän oikealle: ”Kannatusmittauksissa on näkynyt viime eduskuntavaalien jälkeen jonkin verran liikehdintää oikeisto-vasemmistorajan yli. SDP:n kannattajiksi on tausta-aineistojen perusteella ollut liikettä myös keskilinjan yli oikealta puolelta.”
Koska keskivertoäänestäjä on nykyisin hieman keskilinjan oikealla puolella, on laajemman äänestäjäkunnan haaliminen vaalitaktisesti perusteltua siltä puolelta. Lisäksi seuraavien vaalien jälkeen SDP saattaa olla pääministeripuolue, joten oikeistoon päin kallistuminen tekee hyvää sinipunahallituksen kokoamiselle. Tämä on sikäli tavallista tärkeämpää demareille, koska muuten Kokoomus ja Perussuomalaiset-puolue jatkavat blokkina myös oppositiossa, eikä sellaisesta hyvää seuraa. Ilmankin vanhat konservatiivipuolueet Euroopassa ovat nykyisin nalkissa äärioikeiston kanssa, ja tämän suuntauksen toivoisi tyssäävän mahdollisimman pian.
HISTORIA TOISTUU
Politiikassa historia toistuu milloin mitenkin, niin tässäkin asiassa. Sosiaalidemokraattisen puolueen alkuaikoina vasemmistodemarit hallitsivat selvästi, mutta Väinö Tannerin puheenjohtajakaudella oikeistodemarit nousivat esiin. Puoluehajaannuskin tapahtui, kun Tannerin ja Väinö Leskisen johtama oikeistodemarien linja aiheutti vastareaktion. Tämä johti sosiaalidemokraattisen opposition järjestäytymiseen 1958, josta seuraavana vuonna syntyi Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattinen liitto (TPSL).
Tämä jäi lyhytaikaiseksi vaiheeksi, kunnes 60-luvulla vasemmistodemarit pääsivät uudelleen vahvempaan asemaan. Sitten taas kelkka kääntyi 90-luvulla erityisesti Paavo Lipposen kaudella, kunnes Antti Rinne ja Sanna Marin veivät puoluetta vasemmalle. Vuonna 2023 puheenjohtajaksi valittiin Antti Lindtman, joka on selvästi oikeistodemareihin kallellaan.
Arviot SDP:n jäsenten ja äänestäjien sisäisen kahtiajaon konkreettisuudesta vaihtelevat paljon. Veikataan nyt tässäkin, että oikeistodemareiden osuus ainakin keskustavasemmistolaisessa ja markkinamyönteisessä eduskuntaryhmässä on 40 - 60 %. Vasemmistodemareiden osuus on 30 - 50 % erityisesti ay-liikkeen ja perinteisten työväenliikkeen arvojen kautta.
Sosialismia ei SDP:n ohjelmassa enää ole. Sitä voidaan kuitenkin hoitaa demokraattisella tavalla vaaleissa, jos niikseen tulee. Persuministeri Riikka Purra kuitenkin sanoi äsken eduskunnassa, että sosialistejahan demarit ovat, sillä puolueen linja periytyy Sosialistisen internationaalin periaatteista ja Suomen työväenpuolueen Forssan kokouksesta 1903. Purralla oli tähän sosialismiin todisteaineistokin: Suomessa nämä sosialistit ovat aina asuneet kaupungeissa, joissa linja-autoliikenne toimiikin verorahoilla. Purran ajatus kai on Margaret Thatcherin tapaan, että kaikki pitää yksityistää. Tähän SDP:n ryhmänjohtaja Tytti Tuppurainen vastasi, että heistä kukaan ei ole sosialisti, vaan kaikki ovat sosiaalidemokraatteja.
IHMISSIELU SOSIALISMISSA
”Niin pian kuin ihminen keksi koneen tekemään työtä puolestaan, hän alkoi nähdä nälkää. Tämä on tietenkin omistus- ja kilpailujärjestelmämme syytä. Yksi ihminen omistaa koneen, joka tekee viidensadan ihmisen työt. Visisataa ihmistä on sen seurauksena joutunut työttömiksi, ja ilman työtä he ovat tulleet nälkäisiksi ja alkaneet varastella. Tämä yksi ihminen varaa itselleen koneen tuotteet ja pitää ne, ja tienaa viisisataa kertaa enemmän kuin hänen pitäisi. Jos tuo kone olisi kaikkien omaisuutta, jokainen hyötyisi siitä. Siitä olisi suunnaton etu yhteisölle.” (Oscar Wilde: Ihmissielu sosialismissa, 1891)
kari.naskinen@gmail.com
