Michelin perusti oman kumipuuplantaasin Ranskan Indokiinaan (nyk. Vietnam) 1925. Eric Vuillardin kirja Kunniallinen vetäytyminen (2022) Ranskan käymästä Indokiinan sodasta alkaa kertomuksella Michelinin plantaasilta ja tuotantolaitoksilta, joissa ihmisoikeudet olivat nollassa, eikä niistä päässyt eroon kuin epäonnistuvalla pakenemisella tai itsemurhalla. Mihinkään uudistuksiin ei työsuojeluraportissa mainittu ”itsemurhaepidemiakaan” johtanut. Voittoa Michelin tuotti sata miljoonaa frangia vuodessa.
Vuillardin kirja on hieno kaunokirjallinen teos, josta voi käyttää termiä dokumenttiromaani. Keskeinen teema siinä on se, mistä kaikki alkaa, Michelinistä ja muista ranskalaisista yhtiöistä, jotka Indokiinassa toimivat. Koko siirtomaasota lähti siitä, että ranskalaisyhtiöiden bisnekset piti turvata. Kumia, mineraaleja, riisiä ja teetä oli edelleen voitava tuoda jalostettuina länteen.
Tähän toimintaan tarvittiin tietenkin pankkeja, jotka olivatkin ensisijaisia siirtomaatalouden rahoittajia ja kauppatoiminnan tukijoita. Suurin oli Hanoissa ja Saigonissa toiminut Banque de l´Indochine. Se rikastui entisestään sotatalouden aikana, sodasta tuli pankin tärkein tulonlähde. Kaksi muuta merkittävää pankkia olivat Crédit Foncier d´Extreme-Orient ja Societe Generale.
Vuillard ei kaunistele. Kun hän kirjoittaa Ninh Binhin taistelusta 1951, hän käyttää sanontaa ”taistelu Ninh Binhin kaivosyhtiön puolesta”, samoin ”Hòa Binhin kultakaivosyhtiön taistelusta”.
JOHN JA ALLEN
DULLES SEKÄ CIA
John Dullesin Pariisin-vierailusta kertoessaan Vuillard ottaa esille myös USA:n likaiset operaatiot eri puolilla maailmaa. John Dullesin veli Allen Dulles oli CIA:n johtaja. Vuonna 1953 Dullesit olivat tilanneen Iranin pääministerin Mohammad Mossadeghin syrjäyttämisen, koska tämä oli keksinyt kansallistaa öljyntuotannon. Tämä ei käynyt Anglo-Persian Oil Companylle, joten CIA irrotti miljoona dollaria Mossadeghin syöksemiseksi vallasta. CIA:n toimeksianto: ”Kohde – pääministeri Mossadegh ja hänen hallituksensa. Tavoite – laillisin tai laittomin keinoin syrjäyttää hänet ja nostaa tilalle, shaahin alaisuuteen, länsimaille myötämielinen hallitus.”
1945 John Dulles oli junaillut Guatemalan presidentin Jacobo Arbenz Guzmanin syrjäyttämisen. Tyyppi oli nimittäin kaavaillut maatalousuudistusta, jossa maan köyhimmille viljelijöille oli tarkoitus jakaa 90 000 hehtaaria maata. Moinen uudistus kuitenkin uhkasi monikansallisen yhtiön United Fruit Companyn etua. Dullesit olivat yhtiön suuromistajia, joten he järjestivät Guatemalaan sotilasvallankaappauksen. Tuttu tapaus on myös Kristiina Halkolan laulama United Fruit Lp-levyllä Lautanen Guatemalan verta (1990).
1960 Kongo itsenäistyi. Ensimmäinen pääministeri Patrice Lumumba vangittiin ja murhattiin, sillä hän oli selvästi vaarallinen maan kaivosbisnekselle, joka oli Ylä-Katangan Union Minière -yhtiön. Allen Dullesin ohje oli taas yksiselitteinen: pois vallasta keinolla millä hyvänsä. Ruumis tuhottiin happoliuoksessa.
SOTA ON RAHAKAS JUTTU
Edellisessä kirjassaan Päiväkäskyssä (2017) Vuillard käsitteli samanlaisella kaunokirjallisella tyylillä Natsisaksan ja elinkeinoelämän lujaa liittoa. Gustav Krupp ja 23 muuta saksalaista teollisuusjohtajaa tapasivat 1933 valtiopäivätalossa Berliinissä Adolf Hitlerin ja Hermann Göringin, koska NSDAP:n kassa oli tyhjä ja vaalit olivat viikon kuluttua. Siinä se, rahat tulivat. Kuten Vuillard kirjoittaa, tuo kokous oli tuiki tavallinen liike-elämän tilanne, pelkkä arkinen varainkeruutilaisuus. Kaikki paikalla olleet johtajat selvisivät hengissä natsihallinnosta.
Vuillardin kertomat esimerkit toimivat ja pätevät edelleen. Jos oikein ”hyvin” menee, meilläkin Patria on kohta yhtä kova tapaus kuin oli Nokia. Jalkaväkimiinoistakin saadaan uusi menestystuote Tampereelle, Nokialle, Hämeenlinnaan tai Jämsään.
kari.naskinen@gmail.com
