perjantai 3. helmikuuta 2023

Hänessä on aamiaishiutalemaista terveyttä


Elokuvassa Aamiainen Tiffanylla (1961) Audrey Hepburn on olemukseltaan harvinaisen täydellisesti sellainen sulotar kuin on Holly Golightly Truman Capoten samannimisessä pienoisromaanissa (1958). Kun olin katsonut elokuvan, luin heti perään romaanin, jossa on hieno kuvaus tuosta 19-vuotiaasta kaunottaresta: ”Kaikesta muodikkaasta hoikkuudestaan huolimatta hän uhosi miltei aamiaishiutalemaista terveyttä, saippualta ja sitruunalta tuoksuvaa puhtautta, karheaa punerrusta, joka syveni poskipäillä. Hänen suunsa oli iso, hänen nenänsä pysty. Tummat silmälasit peittivät hänen silmänsä. Ne olivat kasvot, jotka eivät enää kuuluneet lapselle, mutta eivät silti vielä naisellekaan.”

Kun tähän lisätään elokuvassa mukaan tulleet merkkituotteet, Tiffanyn korut, Givenchyn mustat leningit, lierihatut, on kuva kauniista naisesta suorastaan lumoava, lisättynä vielä kävelytyylillä ja eleillä. Kaikki ei kuitenkaan ole yhtä puhtoista kuin tämä ulkoinen kuva. Hollylla on ollut yksitoista rakastajaa. Sen paremmin kirjassa kuin elokuvassakaan ei Hollya sanota puhelintytöksi tai vastaavaksi, mutta dvd:n lisäaineistossa (2005) elokuvan ohjaaja Blake Edwards kutsuu Hollya huoraksi, maksulliseksi naiseksi. Holly on kaunotar, jota äveriäät pohatat käyttävät seuralaisenaan, kun menevät joihinkin merkittäviin avec-tilaisuuksiin, ja mitä muuta siihen sitten liittyy, se voi olla kaunista, rahakasta, seksikästä, jotakin. Muita mielenkiintoisia haastateltavia dvd:llä ovat elokuvan tuottaja Richard Shepherd, Audrey Hepburnin poika Sean Ferrer ja Tiffanyn 57th Streetillä olevan myymälän johtaja.

Oma tarinansa on, että Holly toimii salasanomien välittäjänä Sing-Singissä istuvalta huumemafiapomolta Salvatore Tomatolta ”Padre” Oliver O´Shaugnessylle. Kiinnikin Holly jää, mutta tämä vaihe on elokuvassa jätetty vähemmälle, koska Holly on elokuvassa ”siistimpi” henkilö kuin kirjassa. Muutenkin George Axelrodin romaanista tekemä käsikirjoitus on pehmeämpi ja korostaa Hollyn kauneuteen ja hyväntahtoisuuteen liittyviä asioita. Axelroad oli tuttu tekijä tällä alalla, sillä aikaisemmin hän oli käsikirjoittanut mm. Marilyn Monroe -elokuvat Kesäleski ja Bussipysäkki.

Iso poikkeama elokuvassa on romaaniin nähden sen loppuratkaisu. Romaanissa Holly ei jää New Yorkiin, vaan pakenee edessä olevaa oikeudenkäyntiä Brasiliaan, mutta elokuvan kauniissa lopussa Holly Golightly ja Paul Varjak (George Peppard) suutelevat Lexington Avenuella lämpimässä sateessa. Romaani päättyy Varjakin saamaan postikorttiin, jossa Holly kirjoittaa: ”Brasilia oli kamala, mutta Buenos Aires oikein kiva. Ei mikään Tiffany, mutta melkein. Olen lyöttäytynyt erään upean $eniorin leipiin...” Varjak on kirjailija, jonka hahmossa varmaan on paljon Truman Capotea, vaikka romaani ei suoranaisesti todellisiin yksittäisiin ihmisiin perustukaan. Capoten ja Varjakin kotiosoitteetkaan eivät ole samat. Kirjassa ei kirjailijakertojalla ole nimeä, mutta elokuvassa siis Varjak.

Yhden lisäelementin elokuvaan tuo
Henry Mancinin hieno laulu Moon River, jonka esittää ikkunalaudalla istuen Audrey Hepburn itse. Myös Blake Edwardsille oli yllätys, että Audrey osasi niin kauniisti laulaa. Romaanissakin Holly toisinaan laulaa, erityisesti hän pitää operetti-iskelmistä, Oklahoma-musikaalin kappaleista sekä Cole Porterin ja Kurt Weillin lauluista. Henry Mancini ja sanoittaja Johnny Mercer saivat Moon Riveristä Oscar-palkinnon. Parhaan naispääosan Oscarin ohi Audrey Hepburnin sai Sophia Loren vakavasta draamasta Kaksi naista.

Vielä muutama kommentti Tiffany-elokuvasta: yli tyylilajin ja ymmärryksen menee pitkä bilekohtaus Hollyn pienessä asunnossa, jossa kännissä sekoilee 50-70 ihmistä, ja Mickey Rooneyn valinta talon yläkerrassa asuvan kiukkuisen japsin rooliin oli virhe myös Edwardsin mielestä. Sen sijaan Audrey Hepburn on täydellinen, vaikka Capote olisikin halunnut rooliin Marilyn Monroen. Kun elokuvan roolittajat kylmäverisesti torjuivat Marilynin, he pyysivät Hollyn rooliin Kim Novakia, mutta onneksi hän kieltäytyi ja valinta tehtiin sitten kuten tehtiin. Audrey Hepburn on ehdottoman täydellinen, kirkas, kiehtova, välillä surullinenkin, mutta siis täydellinen.

kari.naskinen@gmail.com