Julius Caesar rynkyn ja singon kanssa sotaan

Jos ei lue etukäteen käsiohjelmasta, että Händelin Julius Caesar -ooppera (1724) alkaa Savonlinnassa nykyaikaan sijoitettuna, on katsoja ihmeissään. Kaikki oopperan kahdeksan solistia istuvat lavan etureunassa nuottitelineiden takana, arkivaatteissa, jotkut lenkkarit jalassa, joku maalaa huuliaan, joku syö banaania. On taas kerran näitä nykyohjaajien temppuja, joihin kyllä on jo totuttukin. Hämmennystä ne kuitenkin usein aiheuttavat, esimerkiksi nyt sillä tavalla, että meni pitkän aikaa siihenkin, että tunnisti sieltä Julius Caesarin ja Kleopatran. Ohjaajan idea on, että laulajat ovat tässä harjoittelemassa oopperaa, ja vasta vähitellen tilanne muuttuu rooliasuihin pukeutumisen myötä. Ennen ensimmäistä väliaikaa homma toimii jo kunnolla.

Esityksen toi Savonlinnaan Kroatian kansallisooppera. Se on tehnyt siitä enemmän komediallisen kuin on totuttu. Modernisaation nimissä Caesar lähtee sotaankin niin valmistautuen, etta mallailee, miten rynnäkkökivääri ja sinko istuvat käteen. Lisäksi videoheijastuksissa esitetään isoja tulipaloja, joista yhdessä näyttää Kroatian kansallisteatterin talokin Rijekassa palavan. Nykyäänhän kaikissa mahdollisissa taideteoksissa tehdään enemmän tai vähemmän kömpelöitä viittauksia Venäjän - Ukrainan sotaan. Jos Pekasta ja Pätkästä tehtäisiin nyt vaikkapa kesäteatterinäytelmä, he eivät keittäisi munia Suezin kuumassa hiekassa, vaan heittelisivät niillä venäläisiä hyökkääjiä Donetskissa.

Händelin musiikki on upeaa, kuten vanhastaan tiedetään. Jos on kuullut kirkossa Messias-oratorion ja muitakin Händelin hienoja teoksia, niin Julius Caesar vaikuttaa jopa tutulta, joten siihen on helppo mennä sisään. Näin tämän oopperan tätä ennen televisiosta Salzburgin festivaaleilta 2012, jolloin esitys oli näytelmällisesti ylivoimaisesti parempi, mutta Olavinlinnan hienossa akustiikassa solistien äänet soivat aivan upeasti.

Händelin aikana oli vielä hyvin yleistä, että korkeita ääniä pantiin laulamaan myös kastraattitenorit ja -altot. Savonlinnassa ei näitä eunukkeja ole, mutta sen verran tuota vanhaa tyyliä on, että Caesarina korottaa äänensä mezzosopraano Diana Haller. Kleopatrana on sopraano Annamarija Knego. Näin tämän kaksikon rakkaustarina on myös nykyajan trendien mukainen.

Kleopatra on tietenkin tuttu hahmo, varsinkin Elizabeth Taylor elokuvasta 1963. Olavinlinnassa Kleopatra ei ole läheskään samanlainen kaunotar, mutta kun on asema ja valtaa ja näyttää kyllä viehättävältäkin, ovat miehet vahaa – kuten Kleopatra yhdessä aariassaan laulaakin, ”viehättävä nainen pystyy kaikkeen kutsuvin huulin ja veikein katsein”. Kleopatra oli myös ilmeisen älykäs, ovela poliitikko, joka historiantukijoiden mukaan oli poikkeuksellinen siinäkin, että säilytti vallan sellaisena aikana, jolloin miehet enimmäkseen olivat päävallan asemissa.

Vaikka oopperassa on todellisia tapahtumia muunneltu, on siinä paljon todenmukaisuuttakin. Henkilöhahmotkin ovat aikoinaan eläneitä ihmisiä. Oopperan alkuperäinen nimi on Giulio Cesare in Egitto (Julius Caesar Egyptissä). Libreton kirjoitti roomalaissyntyinen Nicola Francesco Haym, joka käytti pohjana samannimistä, venetsialaisen Giacomo Francesco Bussanin 1676 laatimaa librettoa.

Suurinta tragediaa eivät Savonlinnassa aiheuta oopperan tapahtumat, vaan sellaiseksi muodostui neljä päivää ennen ensi-iltaa Münchenissä kapellimestarina olleen Stefan Solteszin kuolema kesken oopperaesityksen. Nimittäin hänen puolisonsa Michaela Selingerin piti laulaa Savonlinnassa, mutta hänen tilalleen saatiin pikavauhtia tuuraaja. Rooli on Cornelia, joka myös suree puolisonsa menettämistä, Pompeiuksen murhaa. Stefan Soltesz oli tuttu Savonlinnastakin, johti siellä Lentävän hollantilaisen 2008 ja Madame Butterflyn 2009.

kari.naskinen@gmail.com