torstai 26. elokuuta 2021

Koulussa ei ole mitään turhaa

Ranskalainen filosofi Voltaire kirjoitti 300 vuotta sitten, että geometrian opettaminen koulussa on naurettavaa, koska sen kohteita ovat pinnat, viivat ja pisteet, joita ei kuitenkaan luonnossa ole olemassa. Monesta muusta kouluaineesta monet sanovat edelleen samaa – ”ihan turhaa, ei mitään hyötyä”.


Ei pidä paikkaansa. Tuli tämä mieleen, kun äskettäin sanoin vaimolleni, että metsämansikan latinankielinen nimi on Fragaria vesca. Koulussa olin opinut, kun olin kahtena kesänä kerännyt yhteensä 125 kasvia, neulonut ne kiinni paperiarkeille ja niiden nimet oli syksyllä osattava. Samalla luettelin muitakin mieleen jääneitä, piharatamo on Plantago major (kuvassa), siankärsäheinämö Achillea millefolium, kielo Convallaria majalis…

Kaikki se runsas koulutieto on ollut vain hyväksi. Yleissivistys on tärkeä asia, eikä kaikkia tällaisia koulussa opittuja tietoja olisi myöhemmin tullut hankituksi. Kemiantunneilla menivät päähän alkuaineiden kirjainlyhenteet, maantiedontunneilla hahmottui heti maapallon kokonaisuus, fysiikan peruslait tulivat tutuiksi jne.

Matikan pänttääminen erityisesti on hyvä asia. Ei tarvitse kännykän laskukonetta, jos pitää kertoa 12 yhdeksällä tai laskea 15 prosentin alennus 80 eurosta.
Voltairen halveksima geometriakin on hyvä hallita, jos haluaa tietää vaikka ympyrän kehän pituuden, joka saadaan kaavalla 2πr.

Autolla ajaessani lasken esimerkiksi kolmioiden aloja. Kun lähden Lahdesta kohti Tamperetta, kääntyy tie Lammille ja myöhemmin toinen tie. Molemmissa on kilometrimäärät kirkolle ja kun katson kilometrimittarista näiden tienristeysten välimatkan, pystyn suurinpiirtein laskemaan muodostuneen kolmion pinta-alan eli kanta kertaa korkeus jaettuna kahdella (korkeus pitää itse arvioida, mutta kyllä sen melko hyvin osaa).

Turhaa tietoako? Ei suinkaan. Olen tyytyväinen, että olen oppinut ja osaan edelleen.
Puhumattakaan niistä heti nuorena poitsuna saaduista tiedoista, joita sain historian ja äidinkielen tunneilla ja joita myöhemmin olen täydentänyt.

Se vain harmittaa vieläkin, etten koulussa ottanut latinaa vapaaehtoisena aineena, sillä latinan kielen sanat ovat monissa kielissä
pienin vivahde-eroin sellaisia perussanoja, joiden tunteminen helpottaisi ymmärtämistä. Sen sijaan otin vapaaehtoisiksi aineiksi musiikin teorian ja pikakirjoituksen, ja lisäksi kävin keskikoulussa raamattukerhossa. Pikakirjoituksen olen unohtanut, mutta klassisesta musiikista ja Raamatusta tuolloin saamani yleistuntuma on säilynyt ja tietenkin sittemmin tieto on lisääntynyt.

Vieraiden kielten oppiminen oli tuskallista ja kaksi kertaa jäin luokalleni ruotsin ja saksan takia. Mutta tulipahan vahva pohja. Vuonna
1986 Iranista Suomeen tullut Siamäk Naghian sanoi Helsingin Sanomien isossa haastattelussa, että kansainvälistyneessä maailmassa kielitaito on ensiarvoisen tärkeä, jos maahanmuuttaja tosissaan haluaa kiinnittyä uuteen maahan: ”Kyllä ihmisen on oltava valmis tekemään töitä sen eteen, että pääsee mukaan yhteiskuntaan. Että täällä on hyvä olla. Se on myös jokaisen maahanmuuttajan velvollisuus.” (HS 21.8.2021)

Naghian väitteli tekniikan tohtoriksi 2001. Nyt hän on maailmanmenestykseen nousseen, äänentoistolaiteita valmistavan Genelec Oy:n toimitusjohtaja Iisalmessa. Hiljattain hän oli tavannut kahdeksan vuotta sitten muualta Suomeen tulleen yritysjohtajan, jokaa ei vieläkään osannut suomea.

”Minä sanoin, että yritäpä kääntää englanniksi sana
usva tai sauna. Niille on kyllä olemassa sanat, mutta kaikkia kulttuurisidonnaisia merkityksiä ei pysty koskaan kääntämään. Kielen opettelussa on kyse myös identiteetistä.”

Juuri on ilmestynyt myös kirja Siamäk Naghianin uskomaton elämä. Siinä hän kertoo tulostaan Suomeen kielitaidottomana ja yksinäisenä. Talvi oli hyytävän kylmä ja kieli mahdotonta. Ulkomaiset opiskelijat saivat olla oman onnensa ja aktiivisuutensa varassa, ja Naghian oli aktiivinen. Työelämässä hän kiinnostui koko suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen arvoista.

Mutta lisää harmitusta näin aikuisena aiheuttanut on sen, etten koulusta päästyäni pitänyt määrätietoisesti kiinni kielitaidon kehittämisestä. Joka tapauksessa on mukava, että Tukholmassa tai Jakobstadissa voi keskustella ruotsinkielisten kanssa ilman, että kysyy, ”do You speak english”.

kari.naskinen@gmail.com