Enkeleitä ja paholaisia Luhangassa

Tuore tilastouutinen kertoi, että viimeisten 12 kuukauden aikana asukasmäärä Suomessa kasvoi suhteellisesti eniten Luhangassa. Se on väkiluvultaan koko Manner-Suomen pienin kunta, kesäkuun lopussa siellä oli 699 asukasta, mutta kasvutilaston kärjessä joka tapauksessa. Talouskin on kunnossa, kunnan viime vuoden tulos +654 000 euroa. Eilen päätimme ajaa Luhankaan katsomaan tilannetta, kun siellä oli kirkossa sopivasti Jyväskylän kaupunginorkesterin konserttikin.

Kuvan otin Luhangan kirkonkylän keskustasta. Kuvan ulkopuolelle jäivät kaksi rakennusta ja SEO:n bensamittari, jossa ysivitonen maksoi 1.84,9. Kahvilla kävimme ravintola Reetissä. Toinenkin ravintola näytti olevan, ja tänään Luhangassa on syysmarkkinat, joille emme jääneet, koska kummassaakaan majoituspaikassa ei ollut vapaita paikkoja yöksi.

Tunnetuin luhankalainen on ollut Hertta Kuusinen, joka syntyi siellä 1904. Isä Otto Wille Kuusinen oli Jyväskylässä tutustunut hyvin koulukaveriinsa Einar Dahlstömiin, joka oli tullut Lyseoon erittäin varakkaasta talosta Luhangasta. Einarin kautta Otto tutustui tämän enkelimäisen kauniiseen siskoon Saimaan, josta tuli ensimmäinen Oton kolmesta vaimosta. Dahlstömit omistivat kaksi isoa maataloa, joihin kuului satoja hehtaareita maata ja torppareita oli vuokranmaksajina toistakymmentä.

Sitten kirkkoon, jossa orkesteri soitti Hertta Kuusista 15 vuotta myöhemmin syntyneen Astor Piazzollan orkesterisarjan Enkeleitä ja paholaisia. Solistina oli bandoneonia soittanut Henrik Sandås, joka kertoi, että argentiinalaisista tangoista tuttu bandoneon kehitettiin 1800-luvulla Saksassa lähinnä kirkkosoittimeksi. Joskus 1870-luvulla se kulkeutui saksalaisten siirtolaisten mukana Argentiinaan, jossa se otettiin käyttöön syntisten tangojen soitettamiseen.

Hienosti se soi nyt taas kirkossakin. Aivan tutuinta tangon poljentoa ei ollut, vaan Piazzollan sävellykset olivat selvästi lähempänä taide- ja jazzmusiikkia. Eino Grönin ja Tapani Kansan tutummiksi tekemiä argentiinalaisia tangoja sävelsivät Carlos Gardel ja Angel Villoldo, jonka Tulisuudelman Ari Rasilaisen johtama orkesteri soitti eilen ylimääräisenä numerona.

Kirkossa oli koronarajoitukset kunnossa. Istua sai vain joka toisella penkkirivillä ja ihan vierekkäin ei saanut vieraiden kanssa mennä. Kirkon ala-aulasta nappasin lähtiessäni mukaan kaiken ilmaisen mainosmateriaalin, ja yhdessä pienessä liuskassa luki: ”Vain Luoja tietää, millä rivillä olit.” Saattoi kuitenkin olla kirjanmerkiksi Raamatun väliin tarkoitettu.

Luhangan puukirkon oven yläpuolella on vuosiluku 1893. Kirkon suunnittelija oli Josef Stenbäck, jonka kirkkoja on eri puolilla maata useita, mm. Forssassa, Joensuussa, Kemissä, Kotkassa ja Mikkelissä. Samoilta ajoilta on peräisin Luhangan kanttorin virka-asunto, joka viimeksi on toiminut kirjastona (kuvassa) ja joka nyt on ollut myynnissä. Tarjouskilpailu päättyi kuukausi sitten, mutta unohdin kysellä, paljollako meni.

Reetissä sen sijaan selvisi kauniin tarjoilijaneitosen kanssa, että ravintolan nimi tulee kylän maat 1600-luvulla omistaneesta ratsumestari Aleksander Reethistä. Noihin aikoihin Luhanka kuului vielä Sysmän pitäjään, ja tarina kertoo, mistä Luhanka sai nimensä: kun Reethit käyttivät komeissa venheissään peuranluisia hankaimia, sanoivat sysmäläiset Reethien tullessa Päijännettä pitkin, että ”luuhankaiset tulevat”.

Luhangan yhteydessä on tietenkin muistettava myös Kärkisten komea silta, jonka Esko Ahon hallituksen sisäministeri Mauri Pekkarinen sai aikaan. Sitä pitkin pääsee nyt Päijänteen yli Korpilahdelle. Valmistui 1997, on 787 metriä pitkä, pitempiä ovat vain Raippaluodon silta Vaasan yläpuolella ja Tähtiniemen silta Heinolassa.

kari.naskinen@gmail.com