tiistai 23. maaliskuuta 2021

Kylmä sota täällä taas

USA:n presidentti Joe Biden on palauttanut maailman kylmään sotaan. Asetelma on USA vastaan Kiina ja Venäjä. Näennäisesti syyksi sanotaan Kiinan ja Venäjän ihmisoikeusrikkomukset, mutta enemmästäkin on kysymys.


Tänään ja huomenna pidetään Brysselissä Naton ulkoministerikokous, jossa aiheena on Venäjä. Mukana ovat myös Suomi ja Ruotsi. Tästä näkee, että tilanne on Suomen kannalta toisenlainen kuin edellisen kylmän sodan vuosikymmeninä, jolloin Suomi oli puolueeton maa.

Bidenille tämä on keskeinen politiikan alue. Pitkällä poliittisella urallaan hän on keskittynyt nimenomaan ulkopolitiikkaan ja on suhtautunut siihen selvästi haukkamaisemmin kuin kaksi edellistä presidenttiä. Irakin sotaan Biden suhtautui myönteisesti, ja hän on muutenkin herkempi käyttämään väkivaltaa kuin oli Barack Obama. Harwardin yliopiston professori Matthew Baum on luonnehtinut Bideniä liberaaliksi internationalistiksi, joka uskoo voimankäyttöön liberaalien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tätä kuvaava henkilövalinta oli, että Biden otti puolustusministeriksi entisen neljän tähden kenraalin
Lloyd Austinin, joka johti Obaman kaudella Yhdysvaltain Lähi-idän joukkoja. Myöhemmin hän oli suunnittelemassa sotilaskampanjaa Isisin tuhoamiseksi Irakissa ja Syyriassa. Austin toimi myös johtajana Centcom-virastossa, joka oli keskeisesti vastuussa USA:n sotilaallisista operaatioista Afganistanissa ja Jemenissä. Vuonna 2016 Austinista tuli myös asevarustelukonserni Raytheonin hallintoneuvoston jäsen.

Donald Trump irtisanoi Iranin kanssa aikaansaadun ydinsopimuksen, mutta Biden ei lupauksistaan huolimatta olekaan jatkanut sopimusta, vaan sen sijaan esitti Iranille useita ennakkoehtoja ja vaatimuksia. Lisäksi Biden on jatkanut myös B-52-pommittajien voimannäyttölentoja Iranin uhkailussa.

Tuore asia on, että Biden/Nato on sijoittanut neljä valtavaa B-1-pommikonetta Norjaan Trondheimin lähelle, jossa niiden kanssa harjoitellaan hyökkäämistä. Näin Norja on rikkonut sopimuksensa, jonka se Natoon liittyesään teki sotilasliiton kanssa (ettei siellä olisi pysyvästi Naton joukkoja).

Helsingin Sanomissa todettiin viime viikolla, että Biden on vienyt Yhdysvallat "kahden rintaman sanasotaan Kiinan ja Venäjän kanssa". Sanasotaa se oli silloinkin, kun Neuvostoliitto vielä oli olemassa, mutta sormet olivat muutaman kerran jo lähellä ydinasenappuloita.

USA:n sotilasmenot ovat nykyisin noin 750 miljardia dollaria vuodessa, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Siis pari miljardia päivää kohti.

kari.naskinen@gmail.com