maanantai 8. maaliskuuta 2021

Tämä tarina ei ole palturia

Kuuntelin Kaj Tapio Rautavaaran kaikki levytykset ja yritin tehdä kymmenen parhaan laulun listan. Ei aivan onnistunut, oli pakko ottaa mukaan 15, tässä aikajärjestyksessä:

Kulkuri ja joutsen (1950)
Isoisän olkihattu (1951)
Laulu on iloni ja työni (1959)
Ensimmäisenä iltana (1963)
Kulkurin iltatähti (1965)
Neljän tuulen tiellä (1965)
Päivänsäde ja menninkäinen (1965)
Reppu ja reissumies (1965)
Menen enkä meinaa (1966)
Reissumies ja kissa (1966)

Karjalan kaunis Kerttu (1967)
Terveiset Helsinkiin (1969)

En päivääkään vaihtaisi pois (1972)
Korttipakka (1976)
Sokeripala (1976)

Tapsan laulut oli mahdollista kuunnella 2008 ilmestyneestä 14 cd:n kokoelmasta Kulkurin taival. Ostin kokoelman silloin Anttilasta, mutta vasta nyt Tapio Rautavaaran syntymän (8.3.1915) vuosipäivän merkeissä otin tarpeeksi aikaa käydäkseni läpi Tapsan kaikki levytykset vuosilta 1946-79. Kokoelmaan liittyy 245-sivuinen kirja, jossa on runsaan teksti- ja kuva-aineiston lisäksi täydelliset disko- ja filmografiat. Aivan sataprosenttinen ei kokoelma kuitenkaan ole, sillä puuttumaan on jäänyt ainakin muutamia tv- ja elokuvanauhoituksia.

Vaikka raamattuaiheista kappaletta ei lauluksi voi sanoa, kyllä se listalleni silti mahtuu. Se on 1800-luvulta Englannista peräisin oleva tarina, jossa sotamies levittää korttipakkansa kirkon penkille ja joutuu vastaamaan teostaan kenttäoikeudessa. ”Perustelkaa tekonne tai muuten rankaisen teitä kovemmin kuin ketään koskaan”, sanoo sotatuomari. Sotamies selittää, ettei hänellä ole Raamattua eikä rukouskirjaa, mutta korttipakan kortit muistuttavat häntä Raamatun henkilöistä ja kristinuskon uskonkappaleista. ”Hyvät kuulijat, tämä tarina on tosi.”

Huumoriyhtye Turo´s Hevi Gee teki kappaleesta 1989 parodian, jossa santapaperi toimii vastaavalla tavalla. Hara” Laukkasen ja Eero Mattilan teksti menee näin:

Orkesteri oli ollut pitkällä rundilla.
Aamunkoitteessa saavuttiin kotikaupunkiin
Lahteen.
Siellä orkesterin rumpali komensi heti kaikki miehet baariin.
Kun saavuttiin baariin, myyjätär sanoi: Perskeles jätkät, paperit esiin!
Ja kaikki ne, joilla oli, kaiversivat ne esiin.
Mutta yhrellä ei ollutkaan kuin palanen santapaperia.
Sillä hän pyyhkäisi myyjätärtä persauksille näin sanoen: Pirä paperis.
Myyjätär pirautti paikalle konstaapeli Korhosen, joka taas saapui paikalle näin sanoen: Perustelkaa tekonne tai rankaisen teitä ankarammin kuin ketään koskaan.
´Herra konstaapeli, olen tässä ryypännyt melkein koko vuoden, eikä minulla ole todellakaan muuta kuin tämä santapaperin pala.
Mutta katsokaa, on siinä kolme kulmaa, siis vain yksi vähemmän kuin on värivalokuvassani sairausvakuutuskortissani.
Kun katson sen toista puolta, on siinä kirjaimia ja numeroita aivan kuten on Anttilan postimyyntiluettelossakin.
Kun käännän esiin toisen puolen, on siinä hiekkaa, aivan kuten on
Pappa-Tunturin polttoainejärjestelmän sakkakupissa 1000 km:n huollon yhteydessä.
Herra konstaapeli, tämä santapaperin pala on minulle sairausvakuutuskortti, Anttilan postimyyntiluettelo ja
Pappa-Tunturin huolto-ohjekirja.
Eikä tämä tarina ole palturia.
´


Eikä sekään ole palturia, että tapasin Rautavaaran 1,5 kertaa. Tuo puolikas tarkoittaa sitä, että 1950-luvulla Tapsa oli esiintyjänä Lounaispuiston lavalla Jyväskylässä. Siellä oli luultavasti jokin SDP tai TUL:n tilaisuus, koska isäni oli paikalla ja minä mukana. Esiintymisensä jälkeen Tapsa lähti sieltä kävelemään pois, olin isäni kanssa sillä tavalla sopivasti hollilla, että isä pani nopeasti kaitafilmikameran surraamaan Tapsan lähestyessä. Siinä ohi mennessään hän katsoi meitä ja sanoi: ”filmimiehä”, kun oli tietenkin tuttu ala hänelle. Siellä se pätkä Tapsasta edelleen on tallella kaitafilmiltä dvd:lle siirrettynä.

Varsinaisesti tapasin Rautavaaran 1970-luvun alkupuoliskolla, kun hän oli esiintymässä
Lahdessa Maan Auto Oy:n Peugeot-liikkeessä Okeroistentie 1:ssä. Olin paikalla toimittajana, koska siellä oli liikkeen jokin laajennus- tai muu juhlatilaisuus kutsuvieraille. Ei ole tekemääni juttua minulla tallella, mutta muutaman kommentin kysyin Rautavaaraltakin.

Koska olimme autoliikkeessä, otin esille tietenkin autoasiat ja kysyin hänen autonkäytöstään, koska se arvatenkin oli runsasta keikkamatkojen takia. Vastausta en muista, mutta se jäi mieleen, että lupsakkaasti hän kysyi, millä autolla minä ajan. Vastasin, että Ford Escortilla, johon Tapsa naurahti, että autohan se on Voor
ttikin. En nähnyt, millä autolla Tapsa silloin oli liikkeellä, mutta noilla paljon ajaneilla keikka-artisteilla oli usein amerikanrautoja, ja Rautavaaralla oli ainakin yhteen aikaan Dodge Dart.

Kovana elokuvaharrastajana kysyin Tapsalta myös hänen uraansa näyttelijänä. Siihen hän vastasi jotenkin siihen malliin, ettei se taida enää olla ajankohtaista. Viimeksi hän oli ollut mukana Jörn Donnerin elokuvassa Anna (1970), mutta se ei muistaakseni saanut Rautavaraa innostumaan sen kummemmin kommentoimaan. Siinä hän esitti entistä kansanedustajaa, jonka puoluetoverit olivat panneet sivuraiteelle ja saaneet hänet juopottelemaan.

Pani kitaran olkapäälleen ja sanoi terve!

kari.naskinen@gmail.com