Gustav II Adolf den store

Oli Aleksanteri Suuri, Pietari Suuri ja Gustav II Adolf den store. Ruotsin kuninkaana 1611-32 toiminut Kustaa II Aadolf on ainoa, jolle Ruotsin valtiopäivät on antanut tämän suuruutta koskevan arvonimen, kaksi vuotta kuninkaan kuoleman jälkeen. Muita komeita nimityksiä Kustaa II Aadolf sai jo eläessään: Pohjolan leijona ja Lumikuningas. Oman leivoksen hän sai nimiinsä 1909, kun göteborgilainen kondiittori halusi sillä kunnioittaa kaupungin perustajan muistoa. Parhaiten leivosta myydään aina Kustaa Aadolfin kuolinpäivänä marraskuun kuudentena. Suomessa 6.11. on Svenska dagen, jolloin ainakin Ekbergin kahvilassa Bulevardilla saa tätä leivosta.

Kun seurasin Helsingin työväenopistosta kirjailija Esa Mäkijärven kahta luentoa Kustaa II Aadolfista, palautui taas mieleen tämän Ruotsin merkittävimmän hallitsijan suuri vaikutus Suomeenkin. Hän teki tänne valtakuntansa itäosaan monta pitkää matkaakin, ja hänen valtakaudellaan ja sen jälkeenkin hänen alullepaneminaan uudistuksina yhteiskunnalliset olot Suomessa uudistuivat suuresti. Hallinto, verotus ja oikeudenkäynti täsmentyivät asiallisiksi, teitä ja siltoja alettiin rakentaa ja postilaitoskin sai lopulta alkunsa 1636. Olot vakiintuivat ja suomalaiset ilahtuivat erityisesti, kun virkamiesten omavaltaisuutta saatiin kuriin.

Toinen hyvä hallitsija ennen Suomen itsenäistymistä oli Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II, jonka komea patsaskokonaisuus on Senaatintorilla. Kustaa II Aadolfin muistokivi obeliskin yhteydessä Helsingin Vanhankaupungin Kellomäellä paljastettiin 1932, kun hänen kuolemasta Lützenin taistelussa tuli kuluneeksi 300 vuotta. Kivessä ovat Vaasa-suvun vaakuna, Helsingin kaupungin vaakuna ja teksti: ”Täällä vanhassa Helsingissä Kustaa II Aadolf piti kokousta Suomen säätyjen kanssa [1616] turvattuaan uuden itärajamme.”

Noihin aikoihin Suomen tärkein kaupunki oli kuitenkin Turku, jossa Kustaa II Aadolfin näköispatsas on kuninkaan 1623 perustaman Turun hovioikeuden edustalla. Kokkolassa on erikoinen, moottorisahalla tehty puuveistos kuninkaasta, joka määräsi kaupungin perustettavaksi 1620.

Suomalaiset pitivät Kustaa Aadolfista kovin, mutta ei hän silti mitenkään voimallisesti Suomea suomalaistanut. Tämä näkyi mm. siinä, ettei kuningas Suomen tärkeimpiin virkoihin täkäläisiä miehiä nimittänyt, vaan virat menivät hänen lähimmän miehensä, valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan lähipiiriin kuuluville. Linnoitusten käskynhaltijoiksikaan ei suomalaisia uskallettu panna, etteivät he vain tilaisuuden tullen siirtyisi vihollisen puolelle. Puola ja Venäjä olivat lähellä, ja varsinkin sitä Kustaa Aadolf pelkäsi, että Puolan Sigismund yrittäisi Baltian kautta tulla valloitusretkelle Suomeen.

Luultavasti tämä Suomen geopoliittinen asema oli yksi syy, miksi Kustaa Aadolf useaan kertaan vieraili Suomessa 1610-luvulla. Ensimmäisen kerran hän tuli tänne maaliskuussa 1614 Tornion kautta. Teitä ei juurikaan ollut, mutta kelkoilla pääsi öiseen aikaan ja aikaisin aamulla ajamaan pitkin hankikantoja. Tällä matkalla hän viipyi Turussa toista kuukautta. Vuonna 1616 kuningas matkusti Helsingin maapäivien jälkeen taas Turkuun, jossa viipyi peräti kolme kuukautta.

Kun olin kuunnellut Esa Mäkijärven kaksi luentoa, piti heti lähteä kirjastoon lainaamaan Pohjoismaiden historian dosentin Mirkka Lappalaisen kirja Pohjolan leijona (Siltala, 2014) ja sen jälkeen on otettava iltalukemiseksi 1600-luvun Eurooppaa tutkivan Olli Bäckströmin Lumikuningas (Gaudeamus, 2020). Pohjolan leijona -nimitys on peräisin Paracelsuksen ennustuksesta, jonka mukaan Pohjolan leijona "kukistaisi jumalattomat viholliset ja perustaisi uuden valtakunnan". Paracelsus oli sveitsiläinen lääkäri, astrologi ja okkultisti. Lumikuninkaaksi Kustaa Aadolfia puolestaan kutsuivat keskieurooppalaiset 30-vuotisen sodan aikana. Se oli alkuun vähättelevä nimitys, mutta tosipaikan tullen nähtiin, että Lumikuningas ei sulanut, vaan oli sotataktikkona ylivertainen. Myöhemmin myös Napoleon ja sotateoreetikko von Clausewitz arvostivat Kustaa Aadolfin strategiat ja taktiikat korkealle. Suurvalta Ruotsista Kustaa Aadolfin aikana tulikin.

Kustaa Aadolf uudisti sodankäyntiä. Hän pani tykistön, ratsuväen ja jalkaväen sillä tavalla yhteen, että ne pystyivät tukemaan toisiaan. Tähän liittyi sekin, että joukkojen liikkuvuutta lisättiin, myös tykistön. Samalla kuningas muutti armeijan eri joukko-osastot samapalkkaisuuden alle. Enää ei ratsumies ollut arvokkaampi kuin jalkamies. Lisäksi Kustaa Aadolf loi modernin laivaston, joka Itämerta seilaten toi joukoille ruokaa, juomaa ja varusteita. Surkeasti vain kävi, kun Vasa-laiva liian painavana ja painopisteeltään epäonnistuneena upposi heti alkuunsa 10.8.1628. Laivan keulassa oli hieno patsas loikkaavasta leijonasta.

”Tämä Kustaa II Aadolfin kuninkuusvaihe oli Ruotsin valtiollista kulta-aikaa. Hänen ansiostaan säädettiin uusi valtiopäiväjärjestyskin ja se oli ensimmäinen askel kohti demokraattista kansankotia. Ruotsi muuttui keskusjohtoiseksi kuningaskunnaksi, joka oli perusolemukseltaan monessa suhteessa jo oikeusvaltio. Jos ruotsalaisia nykyisin pidetään hieman ylpeinä, niin tämän mielenlaadun juuret ovat Kustaa Aadolfin ajassa”, sanoi Mäkijärvi.

kari.naskinen@gmail.com