tiistai 21. tammikuuta 2020

Aikakone ruostumattomasta teräksestä

Ruostumattomasta teräksestä mm. putkia ja tiskipöytiä valmistavan Stala-konsernin kokoustilassa on autoharvinaisuus DeLorean DMC-12. Se on vuodelta 1981 ja sen kori on ruostumatonta terästä. Stalatube Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Nummi hankki auton muutama vuosi sitten, kun tällainen auto tuli myyntiin Jyväskylässä. Sopii hyvin rekvisiitaksi teräsfirma Stalatubeen, ja siksikin, että Nummi on kova autoharrastaja.

Jukka Nummi kertoi, että jo hänen isoisänsä Porissa oli automiehiä: rakensi Fordin rungolle linja-auton. Isä
Pekka Nummi puolestaan oli Lahdessa lääkäri, joka harrasti rallia ja osallistui mm. Jyväskylän Suurajoihin ensin Studebaker Championilla 1954 ja myöhemmin Peugeot 203:lla. Jukka Nummella itsellään on nyt Porsche, jolla kävi Suomen Porsche-klubin mukana ajamassa viime kesänä Kymi Ringilläkin. Stalatuben suora yhteys autoteollisuuteen on, että se tekee korien tukirakenteita Scanian linja-autotehtaille.

DeLorean tuli harvinaisuudestaan huolimatta tutuksi, kun
auto oli näkyvästi mukana amerikkalaisessa tieteiskomediaelokuvassa Paluu tulevaisuuteen. Se tuli ensi-iltaan 1985, jolloin John DeLoreanin autoyhtiö DeLorean Motor Company oli tehnyt jo konkurssin. Elokuvassa auto toimi aikamatkustuslaitteena, ja siihen viittaa myös Stalatuben auton rekisteritunnus AIK-4.

John DeLorean oli GM:n miehiä Detroitissa, mutta alkoi sitten ideoida uudenlaista urheiluautoa ja perusti oman yrityksen. Kuuluisan italialaisen Giorgetto Giugiaron muotoilema prototyyppi lokinsiipiovineen valmistui 1976, mutta monien mutkien jälkeen tuotanto pääsi käyntiin vasta 1981. Prototyypin jälkeen autoon tehtiin muutoksia ja suunnittelijaksi tuli Lotukselta tuttu Colin Chapman.

Yksi mutka oli se, että eri syistä johtuen auton valmistus alkoi Pohjois-Irlannissa, jossa
autoja ehdittiin vajaan kahden vuoden aikana valmistaa 8583 kappaletta.

Autosta tuli liian kallis, eikä kauppa käynyt tarpeeksi. Rahoitustilannetta helpottaakseen John DeLorean sekaantui kokaiinin salakuljetukseen, mutta jäi kiinni ja tuomittiin.
Hän kuoli 80-vuotiaana 2005.

Autossa on
Peugeot-Renault-Volvon yhteistyömoottori, 2,8 litran V6, tehoa 130 hv. Moottori on takana. Vaihteisto on Renaultin ja jousituksen Chapman otti Lotus Espritistä. Auto on 4,2 metriä pitkä, 1,2 metriä korkea ja painoa on 1230 kg. Tämä auto on tuotu Suomeen 1996 ja tätä ennen sillä ehti olla neljä omistajaa.

kari.naskinen@gmail.com