Suomalaisten vankeudessa Itä-Karjalassa

Jatkosodan aikana Suomi ylläpiti valloittamassaan Itä-Karjalassa yhdeksää keskitysleiriä. Niihin sijoitettiin ei-suomensukuista väestöä ja poliittisesti epäluotettavia kansalaisia, vaikka olisivat olleetkin syntyperältään suomalaisia. Karjalan Kansallisessa museossa Petroskoissa oli pari viikkoa sitten tilaisuus, jossa esiteltiin tätäkin aihetta sivuava Reino Kottin kirja Век буду помнить (Tulen muistamaan ikuisesti). Siinä kerrotaan hänen anoppinsa Varvara Pudrinan perheen vaiheista tsaarinajasta toiseen maailmansotaan, joka tavoitti perheen syksyllä 1941.

Pudrinien perhe asui Pokran kylässä Podporožjen eli Koskenalan pienen kaupungin lähellä. Se on Syvärinjoen varrella noin sata kilometriä Äänisestä alavirtaan. Karjalan Sanomien (Petroskoi) viime viikon numerossa on juttu kirjasta, jossa kerrotaan Pudrinien joutuneen muiden kyläläisten kanssa vangeiksi sen jälkeen, kun suomalaisjoukot olivat valloittaneet Pokran 8.9.1941.

Lokakuussa vankeja vietiin keskitysleireille miehitettyyn Petroskoihin. Pudrinit joutuivat leirille numero 3, joka sijaitsi Zarekassa. Se on yksi Petroskoin kaupunginosista keskustan kaakkoispuolella Lohijoen takana. Kuva on nykyajasta Aleksanteri Nevskin prospektilta.

Perheen isä Ivan Pudrin työskenteli leirin puusepänverstaassa, Varvara-äiti sahalaitoksessa sekä kaksi vanhinta tytärtä kadunlakaisijoina. Päivämuona oli hyvin niukka, joten nälkä kiusasi jatkuvasti.

”Koko päivän nuorempi tytär Tamara maleksi kylmässä puolityhjässä kaupungissa toivoen, että joku suomalainen antaa leipäpalan tai Vako-myymälän luota löytyy tumppi, jonka leirillä voi vaihtaa leivänkuoreen”, kirjassa kuvataan.

”Keväällä 1942 tyttäret vietiin metsätöihin Vilkan työleirille. Elokuussa heidät vietiin Kontupohjan piirin Aitniemeen rakentamaan Ilomselkä – Aitniemi -tietä. Syyskuusta 1943 alkaen he olivat tienrakennustöissä Uusiselässä. Kesällä 1942 Pudrinit siirrettiin leirille numero 2. Huhtikuussa 1943 heidät päästettiin asumaan kaupungissa.”

Kirja päättyy vuoteen 1944, jolloin Varvara lähti Uudenselän rakennuspataljoonan päällikön ehdotuksesta kolmeksi kuukaudeksi työhön Suomeen. Takaisin hän palasi sodan jälkeen.

Kirjan esittelytilaisuudessa sanoi Petroskoin valtionyliopiston historian professori Sergei Verigin, että sotahistorioitsijana hän pitää erityisen tärkeinä muistoja miehitetystä Petroskoista ja Neuvosto-Karjalan väestön elämästä miehitysaikana.

VALLANKUMOUS JA
PAKO SUOMESTA

Kirja alkaa jo Varvara Pudrinan isovanhemmista, jotka asuivat melkein koko ikänsä Petroskoissa. Isoisä oli virkailija Aunuksen kuvernementin valtiovarainministeriössä ja isoäiti kasvatti kotona seitsemää lasta. Koettelemukset alkoivat kahden vallankumouksen vuotena 1917:

”Elintarvikkeita oli Petroskoissa vain kahdeksi kolmeksi päiväksi. Polttopuut loppuivat... Kaikki kallistui, elintarvikkeet, tavarat, asunnot. Vuodenvaihteessa Suomi itsenäistyi. Tammikuussa 1918 Varvara Pudrinan täti Jevlampija ja hänen miehensä opettaja Ivan Snitko, jotka asuivat Suojärven Suistamossa, valmistautuivat vastaanottamaan vieraita, kun kotipihalle ajoi reki. Reestä nousi kaksi miestä. He olivat suojeluskuntalaisia, jotka tulivat Sortavalasta antamaan Snitkoille Suomen valtion määräyksen poistua maasta vuorokauden aikana. Näin he joutuivat pakenemaan Pietarin kautta Petroskoihin.”

Venäjän sisällissodan aikana 1919 Neuvosto-Karjala joutui sotilaallisen intervention kohteeksi. Suomalaiset hyökkäsivät lännestä ja länsiliittoutuneet pohjoisesta. Petroskoi oli uhkaavassa asemassa, kun suomalaiset pääsivät Suolusmäelle asti.

Ankarat ajat jatkuivat 1920-30-luvuilla. Varvaran äiti menetti kolme lasta, minkä jälkeen hän muutti miehensä kanssa Podporožjen kihlakuntaan. Varvara syntyi 1926. Maassa oli kova nälänhätä. Maataloutta kollektivisoitiin ja se iski Pudrinien perheeseenkin. Vuonna 1934 Varvaran isoisää Anton Pudrinia syytettiin kulakiksi, vangittiin ja koko omaisuus takavarikoitiin. Myöhemmin hänet kuitenkin vapautettiin.

Vuosien 1937-38 poliittiset vainotkin kohtasivat perhettä. Lokakuussa 1937 Varvaran eno Viktor Petrov vangittiin ”vakoilusta ja vallankumouksen vastaisesta propagandasta”, mikä edellytti teloitusta. 1920-luvulta alkaen hän oli työskennellyt kirjanpitäjänä terveysalalla Petroskoissa.

Varvara Pudrina, jonka muistoihin kirja perustuu, asui ja työskenteli melkein koko aikuisikänsä Petroskoissa. Hän sai työstään Karjalan kansantalouden ansioituneen työntekijän arvonimen. Viime vuonna hän kuoli 91 vuoden iässä.

kari.naskinen@gmail.com