Muutama
päivä sitten esitettiin Yle Teemalla kaksi Eino Ruutsalon (1921 - 2001) abstraktia animaatioelokuvaa,
joissa kuvapintaa on maalattu, raaputettu ja syövytetty. Tässä
otsikon alla kuva elokuvasta Kineettisiä
kuvia (1962),
jonka Ateneum osti kokoelmiinsa 2001. Tässä vielä kolme
kuvaa:
Lisää samanlaisia elokuvia on omassa hyllyssäni,
sillä tein niitä samoin
60-luvulla. Kun isäni harrasti kaitafilmausta, niin minä myös,
mutta filmieni piti tietenkin olla
erilaisia.
Tein siis taidetta, enkä mitään perhekuvauksia lomamatkoilta tai
juhannussaunan lämmittämisestä. Nyt
katsoin
näitä nuoruudentöitäni, jotka ovat jokseenkin samanlaisia kuin
Ruutsalon elokuvat.
Tuollaisen elokuvan tekeminen oli monivaiheinen operaatio. Ensin panin kuvaamattoman raakafilmin kylpyammeeseen kuumaan veteen (äiti tykkäsi). Kun filmi oli tarpeeksi lionnut, irrotin puukolla filmin pinnassa olevan emulsiokerroksen, jolloin jäljelle jäi läpinäkyvä muovikalvo. Yhdessä kaitafilmirullassa oli filmiä viisi minuuttia.
Tähän läpinäkyvään muoviin sitten piirsin ja maalasin kuvioita. Käytin myös valmiiksi kuvattuja filmejä, joista poistin emulsiopintaa osittain, jolloin sain maalaamalla ja raaputtamalla yhdistettyä omaa kuvataidettani ja elokuvaa.
Ei näissä elokuvissa tietystikään mitään juonta ollut, ne olivat puhdasta taidetta taiteen vuoksi. Niin Ruutsalollakin. Yhden viisiminuuttisen elokuvani nimi on A Crazy Day, jolla sijoituin palkinnoillekin Suomen kaitaelokuvaajien liiton kilpailussa. Tässä neljä yksittäistä kuvaa elokuvistani, joita Ateneum ei vielä ole lunastanut:
Yhdellä tavalla oli Ateneum tuolloin 60-luvulla mielessä aivan toisella tavalla. Luokioluokilla päätin, että jos pääsen ylioppilaaksi, pyrin Ateneumissa toimineelle kamerataiteen osastolle, mutta sitten suunnitelmat muuttuivat, kun pääsin ilman opiskeluja käsiksi lehtialalle, josta heti alkoi tulla palkkaakin. Samalla jäi kaitafilmaus ja kineettisten abstraktioidenkin tekeminen. Mielenkiinto elokuvataiteeseen on joka tapauksessa säilynyt.
kari.naskinen@gmail.com