maanantai 4. marraskuuta 2019

Sapelisenaatin johtaja ilman sapelia

Mustapartainen mies kuvassa on venäläinen valtioneuvos Mihail Borovitinov, joka toimi Suomen senaatin talousosaston varapuheenjohtajana 1913-17. Käytännössä tämä vakanssi vastasi nykyistä pääministerin tehtävää. Näin siksi, että senaatin varsinainen puheenjohtaja oli Suomen kenraalikuvernööri, mutta koska hän ei yleensä osallistunut senaatin työskentelyyn, oli talousosaston varapuheenjohtajasta muodostunut ”pääministeri”. Vastaavalla tavalla senaatin oikeusosaston varapuheenjohtaja vastasi nykyistä korkeimman oikeuden presidenttiä.

Nyt kuitenkin Borovitinov
(1874 - 1921), joka oli poikkeuksellinen venäläinen näin korkeassa asemassa. Hän nimittäin piti suomalaisten puolia niin voimakkaasti, että sai jatkuvasti haukkuja Venäjältä. Tuli tämä umpivenäläinen herra esille, kun tein edellistä juttuani samoihin aikoihin Suomessa toimineesta santarmihallituksesta. Borovitinovin aikana Suomen suuriruhtinaskunnassa elettiin ankaraa venäläistämisvaihetta, ja Borovitinovin senaattiakin kutsuttiin ”sapelisenaatiksi”.

Borovitinov ei kuitenkaan sapelia heiluttanut.
Hän oli suorittanut oikeustieteellisen tutkinnon Pietarin yliopistossa 1896, päässyt töihin Venäjän oikeusministeriöön, toimi sitten Venäjän vankeinhoitohallituksen apulaisjohtajana ja palasi oikeusministeriön lakineuvoston jäseneksi 1910. Suomeen hän tuli 1911 kenraalikuvernööri Franz Albert Seynin kanslian päälliköksi. Borovitinov kylläkin oli Seynin johtaman venäläistämispolitiikan toteuttaja, mutta menetteli niin löysästi, että esimerkiksi Novoje Vremja -lehdessä julkaistiin monta hänelle vihamielistä kirjoitusta. Moskovskija Vedomosti -lehdessä Borovitinovia syytettiin jopa Venäjän ruplaa halventavasta toiminnasta.

Yksi katkeruuden syy emämaa Venäjällä oli, että Suomen suuriruhtinaskunta noudatti puolueettomuuspolitiikkaa, vaikka Venäjä oli sodassa: ”Tämä on ennenkuulumatonta ja tavatonta. Siperian vierasheimolaiset tekevät velvollisuutensa valtakunnalle, Kaukaasian kansat lähettävät sotureita Venäjän vihollisia vastaan. Miksi Suomi, joka on saanut valtakunnalta enemmän kuin kaikki sen muut osat, on jätetty syrjään?” (Novoje Vremja Uuden Suomettaren mukaan 17.9.1916)

Borovi
tinov sai kuulla kunniansa, jopa siitäkin, että Suomen nuorisoa meni noihin aikoihin Saksan armeijan palvelukseen. Jääkäriliike ei siis saanut hyväksyntää Venäjällä. Borovitinov kuitenkin piti Suomen puolia osittain siksi, että jos Suomen suuriruhtinaskunnassa suostuttaisiin kaikkiin emämaan vaatimuksiin, voisi Suomessa tyytymättömyys entisestään lisääntyä ja johtavan kapinointiin.

Venäjällä oli elintarvikepulakin, ja Pietarista kymmenet tuhannet ihmiset matkustivat Suomen puolelle syömään ja hankkimaan vaatteita. Novoje Vremja haukkui taas: ”Suomi ei ole kokenut sodan veristä taakkaa, ei taloudellisia vaikeuksia. Suomi ei myöskään tiedä mitään väestön evakuoinnista, ei työvoimanpuutteesta. Suomi ei tiedä tieyhteyksien murtumisesta, eikä vaikeasta pakolaiskysymyksestä. Suomella on elintarvikevarastojakin riittävästi.” (21.9.1916)

Novoje Vremja oli konservatiivien pää-äänenkannattaja, jonka bolshevikit lakkauttivat marraskuussa 1917. Huonosti kävi myös Borovitinovin. Keisari
Nikolai II luopui vallasta 15.3.1917, Borovitinin johtaman venäläistetty senaatti joutui heti eroamaan, Borovitinov ja Seyn vangittiin 16.3.1917 ja heidät kuljetettiin vangittuina junalla Pietariin. Borovitinovin myöhemmästä kohtalosta ei ole tietoa, mutta tiettävästi hän kuoli 47-vuotiaana 1921.

Uusi senaatti aloitti toimintansa 26.3.1917. Se oli Suomen ensimmäinen parlamentaarinen hallitus. Talousosaston varapuheenjohtaja oli Oskari Tokoi (SDP) ja puoluejakauma oli: SDP 6, Suomalainen puolue 2, Nuorsuomalainen puolue 2, Maalaisliitto 1, Rkp 1.

kari.naskinen@gmail.com