perjantai 25. maaliskuuta 2016

Suuren kauneuden takana oleva suuri rumuus


Marraskuun 5. päivänä 2011 paavi Benedictus XV ilmoitti jättävänsä virkansa. Viikko eteenpäin ja pääministeri Silvio Berlusconi ilmoitti hallituksensa hajoamisesta. Tähän aikaväliin sijoittuvat tapahtumat italialaisessa mafiaelokuvassa Suburra. Vatikaani ja politiikka toimivat ikään kuin kehyksinä tälle elokuvalle, jonka ainekset ovat väärä vallankäyttö, korruptio ja muu rikollisuus.

Stefano Solliman
ohjaama elokuva on kuin kääntöpuoli Paolo Sorrentinon Rooma-elokuvalle Suuri kauneus (2013). Se tuo esille kaiken sen rumuuden, mikä mafian riivaamaan Italiaan liittyy. Eikä kukaan ole turvassa – Tiberin pohjaan joutumisella uhataan milloin kansanedustajia, milloin kardinaaleja, ellei asioita junailla niin kuin mafia vaatii.

Melkein koko ajan sataa, mutta Rooman sade ei puhdista, päinvastoin viemärit tukkeutuvat ja paska nousee pintaan. Paolo Carneran kuvaus on komeaa. Tuttuja katunäkymiä, mutta synkissä sävyissä. Carnera kuvasi myös Solliman tv-sarjan Gomorra (2014).

Elokuvan nimikin antaa vihjeen: kun siitä otetaan pois yksi r-kirjain, saadaan Subura, joka oli pahamaineinen kaupunginosa antiikin Roomassa. Suburan läpi kulki Argiletumkatu, joka päättyi Forum Romanumille. Tiheästi kansoitetussa Suburassa asui köyhiä, rikollisia, prostituoituja ja katukauppiaita, ja alue oli tulipaloherkkä. Nyt suburra-sanalla tarkoitetaan slummia.

Ikuinen Rooma on myös kääntöpuoleltaan ikuinen. Elokuvan alussa hallituspuolueen kansanedustaja menee huoriin, siinä touhussa alaikäinen tyttö kuolee huumeisiin, kansanedustaja ei käryä poliisille, mutta kun mafia saa vihiä asiasta, on painostus- ja lahjontakierre valmis. Tästä alkaa tarina, joka ei varsinaisesti käänny yhteiskunnalliseksi moraalisaarnaksi, vaan on puhdas rikosjuttu. Tällaisena se on viime aikojen ehdottomasti parhaita rikoselokuvia. Kesto on 130 minuuttia, mutta jännite pysyy koko ajan erinomaisesti. Raakaa väkivaltaa on ilkeästi, mutta ilman sitä ei tämän tyyppistä elokuvaa voi uskottavasti tehdä.

Mafia liittyy tässä tapauksessa ison ranta-alueen kaavoitukseen. Yhdellä mafiaperheellä on Lido di Ostian alueella Tiber-joen suulla omistuksessaan paljon maata, ja se pitäisi tulevien bisnesten takia saada kaavoitetuksi hotelli-, kasino- ja viihde-elämän tarpeisiin. Tähän tarvitaan suostuvaisia poliitikkoja, ja paras suostuttelija on raha, puhumattakaan sattumalta auenneesta kiristysmahdollisuudesta.

Erityisen hankalaksi ja vaaralliseksi tilanteen tekee se, että apajille tulee toinenkin mafiaperhe. Samalla elokuvan henkilögalleria monipuolistuu, kun kysymyksessä on hieman toisenlainen perhe. Tilannetta yrittää pitää hallinnassa etelän isoja mafiaperheitä edustava ”Samurai”, mutta asiat eivät etene sujuvasti, kun uusi aika tuo kentälle uusia kukkopoikia sekoittamaan perinteisiä toimintatapoja. Samurai on taas kerran tällaisista mafiaelokuvista tuttu, näennäisesti sympaattinen rikollispomo, joka hänkään ei kuitenkaan sääliä tunne, kun asiat vaativat vaikkapa tappamista.

kari.naskinen@gmail.com