Riitta Niskanen sanoo olevansa kanssani täsmälleen samaa surullista mieltä vuonna 1950 valmistuneen huoltoaseman purkamisesta, mutta miksi se ei ole mukana hänen kirjoissaan, jotka ilmestyivät 2000 ja 2012:
”Kun ensimmäinen kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden luettelo ilmestyi vuonna 2000, oli sen sisältö linjattu käsittämään ennen vuotta 1946 rakennetut kohteet. Mukaan otettiin myös joitakin uudempia kohteita, muun muassa sellaisia, jotka olivat jo olleet aikaisemmin laadituissa luetteloissa tai sitten tavalla tai toisella muuten arvokkaita. Modernien kohteiden perustelu kirjassa oli aikamoista työtä, kun silloinen kaavoituskoneisto ei oikein ollut kulttuurihistorialle altista. Luettelo oli kaavoituksen, rakennusvalvonnan ja museon yhteistyötä. Kun isompienkin modernien kohteiden mukaan ottamisesta käytiin keskustelua, olisivat kaupantekopaikat olleet vieläkin lujemmassa, jos museo olisi ehdottanut bensa-asemaa. Näin se jäi ulkopuolelle, ja samoin kävi lukuisille muillekin kohteille.”
”Kun Ranta-Kartanon suunnittelu 2005 alkoi, museo olisi voinut tietysti ryhtyä puolustamaan bensa-asemaa, ja pohdinkin sellaista mahdollisuutta. Museon on kuitenkin suojelukysymyksiä linjatessaan toimittava ennustettavasti eli niin, että se mitä on aikaisemmin sovittu, pitää. Näin museo katsoi parhaaksi puolustaa niitä kohteita, jotka oli yhdessä kaavoittajan ja rakennusvalvonnan kanssa päätetty sisällyttää kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden luetteloon. Bensa-aseman ja kulttuuriarvojen kannalta tämä oli huono juttu, mutta museon uskottavuuden ja tulevien ristiriitatilanteiden kannalta hyvä – ainakin minun mielestäni. Kun laadimme samojen yhteistyökumppaneiden kanssa toisen, 2012 valmistuneen luettelon, otettiin mukaan vuoden 1946 jälkeen valmistuneet arvokohteet. Bensa-asema olisi kuulunut tähän luetteloon, mutta Ranta-Kartanon suunnittelu oli edennyt niin pitkälle, että sen ehdottaminen mukaan olisi herättänyt museon aivoituksia koskevaa ihmetystä, jota muutenkin riittää ihan tarpeeksi.”
”Kaavoitus- ja suojeluprosessien katvealueille jää aina arvokohteita, joiden kohtalo yleensä on tulla puretuiksi. Aina ei ole kyse siitä, että museo ei ole älynnyt tai osannut puolustaa kohdetta. Museohan ei omatoimisesti suojele mitään, vaikka tämä on yleinen luulo, vaan juridinen suojelumerkintä syntyy kaavoituksen tuloksena tai sitten erityislain käytön seurauksena, jollaisia tapauksia Lahdessa ei ole ollut.”
”Linja-autoasemat ja bensa-asemat ovat kehittyneet kaupunkeihin eräänlaisessa symbioosissa, ja siksi linja-autoaseman historiallisten arvojen ymmärtämiseksi olisi ollut tärkeää säästää myös bensa-asema. Säilyttäminen olisi ollut tärkeää myös siksi, että bensa-asema oli tehty samoista arkkitehtonisista aineksista, alun perin jopa samoista materiaaleista kuin linja-autoasema.”
kari.naskinen@gmail.com
