Vanhuselokuvat ovat vaikea lajityyppi. Teatterilevityksessä ne eivät kovin
hyvin vedä, koska vanhemmat ihmiset eivät ole niitä aktiivisimpia elokuvissa
kävijöitä. Tyypillinen tapaus on Kvartetti
(2012): se meni näytelmänä Helsingin kaupunginteatterissa kymmenen vuotta,
mutta nyt elokuvana se ei ole ainakaan Suomessa hääppösiä katsojalukuja saanut.
Laulu Marionille sai ensi-iltansa huhtikuussa 2013, mutta jää marginaalielokuvaksi. Sen sijaan jos elokuva esitetään television jollakin pääkanavista ja ennakkoesittely lehdissä on kunnollinen, katsojaluku tulee olemaan korkea.
Englantilaisen Paul Andrew Williamsin ohjaama Laulu Marionille on pieni sympaattinen elokuva, mutta ei jätä isoa muistijälkeä. Se vain tulee selväksi, että kuoleminen on kurja juttu. Parasta elokuvassa ovat hienot vanhat näyttelijät Vanessa Redgrave ja Terence Stamp, ja silmänilona on Gemma Arterton.
Kärttyisä ukko Arthur ei ymmärrä vaimonsa Marionin kuoroharrastusta eläkeläisten toimintakeskuksessa, ja ovat vieläpä lähdössä kuorolaulukilpailuun – itseään nolaamaan. Paha syöpäkin Marionilla on. Kuoron nuori vetäjä Elizabeth ei kuitenkaan anna periksi, hän on kuulevinaan musiikin sykkeen myös syvällä Arthurin mielessä, joten tarinahan tästä syntyy. Käsikirjoitus on kuitenkin löysä, kaikki on ennalta arvattavissa. Lämminhenkinen elokuva, jonka sanoma lienee se, että koskaan ei ole liian myöhäistä astua elämään.
kari.naskinen@gmail.com
Laulu Marionille sai ensi-iltansa huhtikuussa 2013, mutta jää marginaalielokuvaksi. Sen sijaan jos elokuva esitetään television jollakin pääkanavista ja ennakkoesittely lehdissä on kunnollinen, katsojaluku tulee olemaan korkea.
Englantilaisen Paul Andrew Williamsin ohjaama Laulu Marionille on pieni sympaattinen elokuva, mutta ei jätä isoa muistijälkeä. Se vain tulee selväksi, että kuoleminen on kurja juttu. Parasta elokuvassa ovat hienot vanhat näyttelijät Vanessa Redgrave ja Terence Stamp, ja silmänilona on Gemma Arterton.
Kärttyisä ukko Arthur ei ymmärrä vaimonsa Marionin kuoroharrastusta eläkeläisten toimintakeskuksessa, ja ovat vieläpä lähdössä kuorolaulukilpailuun – itseään nolaamaan. Paha syöpäkin Marionilla on. Kuoron nuori vetäjä Elizabeth ei kuitenkaan anna periksi, hän on kuulevinaan musiikin sykkeen myös syvällä Arthurin mielessä, joten tarinahan tästä syntyy. Käsikirjoitus on kuitenkin löysä, kaikki on ennalta arvattavissa. Lämminhenkinen elokuva, jonka sanoma lienee se, että koskaan ei ole liian myöhäistä astua elämään.
kari.naskinen@gmail.com
