Lahden kaupunginteatteri on siirtänyt Hella
Wuolijoen varhaisimman Niskavuori-näytelmän tapahtumaan 1950-luvulla ja
tehnyt siitä vieläpä laulunäytelmän. Mutta ei hätää, Niskavuoren naiset onnistuu erinomaisesti. Sillä aikarajalla
kuitenkin ollaan, että jos sama näytelmä taas 30 vuoden kuluttua esitetään
(edellisen kerran Lahdessa 1984), niin enää ei sovi tuoda tapahtumia
myöhemmille vuosikymmenille. Näin siksi, että Niskavuoren Aarnen lähteminen
pois ison maalaistalon ympyröistä ei enää nykyisin olisi samanlainen sensaatio
kuin se oli näytelmän alkuperäisaikana 1930-luvulla ja ehkä vielä
1950-luvullakin.
Musiikki näytelmässä toimii muuten, mutta kuorona esitettävät laulut menevät niin voimakkaaksi mössöksi, että sanoista ei saa mitään selvää. On häiritsevää, mutta tämäkään epäonnistuminen ei horjuta vankalle maaperälle rakennettua Niskavuorta. Se on kestänyt pahempiakin.
Lauluja on yhteensä 13, suurin osa Rajattomat-lauluyhtyeen levyltä Maa (2007). Jo nimiltään laulut istuvat sisällöltään kuumaan ihmissuhdedraamaan: Armottoman osa, Kaipaava, Kivinen tie, Me kuljemme kaikki kuin sumussa täällä, Onni jne. Lisäksi kohtausten taustalla kuullaan lauluista sovitettuja soitinversioita.
Idea laulunäytelmä-Niskavuoresta oli ohjaaja Miika Murasen, joka on tehnyt musiikkiteatteria ennenkin, mm. My Fair Ladyn ja Myrskyluodon Maijan Jyväskylässä sekä Takaisin maalle Tampereella. Nyt sitten on kuultu, että Muranen ohjaa West Side Storyn ensi syksyksi Lahteen. Tässäkin toteutuu noin lähes 30 vuoden frekvenssi, sillä West Side Story nähtiin Lahdessa edellisen kerran 1988. Kohta on tietenkin vuorossa Viulunsoittaja katolla, koska se oli Lahdessa viimeksi 1986.
Kun Lahden kaupunginteatterin eroavasta johtajasta Maarit Pyökäristä oli iso juttu Helsingin Sanomissa (7.2.), sanoi samassa juttukokonaisuudessa Teatteri ja tanssi -lehden päätoimittaja Annukka Ruuskanen, että suomalainen teatterikenttä on jakautumassa kahtia: viihdetaloiksi ja taiteellisiksi teattereiksi. Lahdessa viihdepainotteisuus on pakollinen valinta, koska liian isoksi aikoinaan rakennetun teatteritalon ylläpitokustannuksia ei pystytä kattamaan taiteella. Musikaalit ja laulunäytelmät tulevat jatkossakin olemaan ainoa pelastus teatterin taloudelle.
Niskavuori-näytelmät istuvat silti hyvin teattereiden ohjelmistoihin. Tosin nekään eivät enää vedä esimerkiksi Lahden teatterin isoa katsomoa täyteen, kuten viime lauantain päivänäytöksessä havaitsin.
Vaikea sauma: Niskavuori-sarjan viisi näytelmää ovat suomalaisen näytelmäkirjallisuuden parasta antia omalla klassisella sektorillaan, mutta riittääkö se uusille sukupolville vai pitääkö näytelmiä modernisoida ja viihteellistää lisää? Ehkä täytyy, sillä jokainen sukupolvi tehkööt omat tulkintansa.
Yhden typeryyden ohjaaja Muranen tässä viihteellistämisessä on jo nyt tehnyt: koulun vahtimestariksi Serafiinaksi on puettu ja topattu Jorma Helminen – isot tissit ja pulleat purjeet, on kuin television Putous-sarjan höhlä hahmo. Ei mitään järkeä, koska näytelmää ei muuten ole viety mitenkään hupifarssin puolelle.
Näyttelijät sinänsä tekevät vakuuttavaa työtä. Varsinkin Mirja Räty Niskavuoren vanhana emäntänä on hieno tulkinta. Mukana on tietenkin sekin kohta, kun Loviisa kyyneleet silmissä sanoo Ilonan kanssa pois lähtevälle Aarnelle: ”Ajattelin minä sanoa sinulle, että älä tule haudallenikaan – mutta tule sentään.” On yksi suomalaisen teatterin ja elokuvan vaikuttavimpia loppurepliikkejä.
(Tämä juttu on aiemmin julkaistu Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hameenkaiku.fi)
kari.naskinen@gmail.com
Musiikki näytelmässä toimii muuten, mutta kuorona esitettävät laulut menevät niin voimakkaaksi mössöksi, että sanoista ei saa mitään selvää. On häiritsevää, mutta tämäkään epäonnistuminen ei horjuta vankalle maaperälle rakennettua Niskavuorta. Se on kestänyt pahempiakin.
Lauluja on yhteensä 13, suurin osa Rajattomat-lauluyhtyeen levyltä Maa (2007). Jo nimiltään laulut istuvat sisällöltään kuumaan ihmissuhdedraamaan: Armottoman osa, Kaipaava, Kivinen tie, Me kuljemme kaikki kuin sumussa täällä, Onni jne. Lisäksi kohtausten taustalla kuullaan lauluista sovitettuja soitinversioita.
Idea laulunäytelmä-Niskavuoresta oli ohjaaja Miika Murasen, joka on tehnyt musiikkiteatteria ennenkin, mm. My Fair Ladyn ja Myrskyluodon Maijan Jyväskylässä sekä Takaisin maalle Tampereella. Nyt sitten on kuultu, että Muranen ohjaa West Side Storyn ensi syksyksi Lahteen. Tässäkin toteutuu noin lähes 30 vuoden frekvenssi, sillä West Side Story nähtiin Lahdessa edellisen kerran 1988. Kohta on tietenkin vuorossa Viulunsoittaja katolla, koska se oli Lahdessa viimeksi 1986.
Kun Lahden kaupunginteatterin eroavasta johtajasta Maarit Pyökäristä oli iso juttu Helsingin Sanomissa (7.2.), sanoi samassa juttukokonaisuudessa Teatteri ja tanssi -lehden päätoimittaja Annukka Ruuskanen, että suomalainen teatterikenttä on jakautumassa kahtia: viihdetaloiksi ja taiteellisiksi teattereiksi. Lahdessa viihdepainotteisuus on pakollinen valinta, koska liian isoksi aikoinaan rakennetun teatteritalon ylläpitokustannuksia ei pystytä kattamaan taiteella. Musikaalit ja laulunäytelmät tulevat jatkossakin olemaan ainoa pelastus teatterin taloudelle.
Niskavuori-näytelmät istuvat silti hyvin teattereiden ohjelmistoihin. Tosin nekään eivät enää vedä esimerkiksi Lahden teatterin isoa katsomoa täyteen, kuten viime lauantain päivänäytöksessä havaitsin.
Vaikea sauma: Niskavuori-sarjan viisi näytelmää ovat suomalaisen näytelmäkirjallisuuden parasta antia omalla klassisella sektorillaan, mutta riittääkö se uusille sukupolville vai pitääkö näytelmiä modernisoida ja viihteellistää lisää? Ehkä täytyy, sillä jokainen sukupolvi tehkööt omat tulkintansa.
Yhden typeryyden ohjaaja Muranen tässä viihteellistämisessä on jo nyt tehnyt: koulun vahtimestariksi Serafiinaksi on puettu ja topattu Jorma Helminen – isot tissit ja pulleat purjeet, on kuin television Putous-sarjan höhlä hahmo. Ei mitään järkeä, koska näytelmää ei muuten ole viety mitenkään hupifarssin puolelle.
Näyttelijät sinänsä tekevät vakuuttavaa työtä. Varsinkin Mirja Räty Niskavuoren vanhana emäntänä on hieno tulkinta. Mukana on tietenkin sekin kohta, kun Loviisa kyyneleet silmissä sanoo Ilonan kanssa pois lähtevälle Aarnelle: ”Ajattelin minä sanoa sinulle, että älä tule haudallenikaan – mutta tule sentään.” On yksi suomalaisen teatterin ja elokuvan vaikuttavimpia loppurepliikkejä.
(Tämä juttu on aiemmin julkaistu Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hameenkaiku.fi)
kari.naskinen@gmail.com
