Viime vuoden parhaan elokuvan Oscar-palkinnon sai hyvä jännityselokuva Argo. Parhaiden pääosanäyttelijöiden
Oscarit saivat Abraham Lincolnia esittänyt
Daniel Day-Lewis ja Jennifer Lawrence elokuvasta Unelmien pelikirja (kuva). Valintoja nämäkin, mutta eivät oikeita.
Sunnuntaina kävin vartavasten Oscar-valintoja silmälläpitäen katsomassa Unelmien pelikirjan, koska se oli ehdolla monen Oscarin saajaksi: paras elokuva, paras ohjaus, paras käsikirjoitus, parhaat näyttelijät ym. Elokuva osoittautui melko tavanomaiseksi rakkauskomediaksi, josta ei parin vuoden kulutta paljon muista. Edes palkitun Jennifer Lawrencen roolissa ei ole mitään erityistä hohtoa.
Uusia nimiä on kuitenkin jättiläismäiseen filmibisnekseen saatava. Siksi Jennifer Lawrence piti valita.
Jo elokuvien asettaminen Oscar-ehdokkaiksi tähtää elokuvateollisuuden hyvinvoinnin turvaamiseen. Oma käyttäytymiseni esimerkkinä: en olisi mennyt Unelmien pelikirjaa katsomaan, ellei se olisi ollut Oscar-ehdokkaana.
Kun Oscarit jakava Yhdysvaltain elokuva-akatemia panee elokuvat paremmuusjärjestykseen, sillä ei ole paljon tekemistä sen kanssa, mitkä elokuvat ovat parhaita. Kysymys on vain Hollywoodin pamppujen mieltymyksistä ja ennen kaikkea siitä, että julkisuutta on saatava ja sitä maksimaalisesti hyödynnettävä. Erityisansionsa on aina amerikkalaista sankaruutta kuvaavilla elokuvilla, joista nyt huomioitiin Lincoln ja CIA:n onnistuneesta Iran-operaatiosta kertova Argo.
Esimerkiksi David O. Russellin ohjaama Unelmien pelikirja on todella mitätön elokuva, kun sitä vertaa viime vuoden parhaisiin elokuviin. Yksi vuoden huippuja oli Paul Thomas Anderssonin taidokas Mestari, jolle ei Oscareita riittänyt. Todellisuudessa vain on niin, että Mestari on ylivoimaisesti parempi elokuva kuin yksikään nyt palkituista. Eikä tämä ole edes mielipide- eikä makuasia, vaan fakta.
Anderson ei vielä koskaan ole saanut Oscaria. Hänen ohjaamansa Boogie Nights (1997), Magnolia (1999) ja There Will Be Blood (2007) sentään pääsivät ehdokaslistoille, mutta nyt ei Mestari kelvannut edes kymmenen ehdokaselokuvan joukkoon. Tämä selittyy osittain sillä, että elokuvassa kritisoidaan voimakkaasti amerikkalaista huuhaauskonnollisuutta, ja kaikenlainen tämän sortin pilkka on akatemian äijille myrkkyä.
Toinen tyypillinen esimerkki tämänkertaisesta palkintojenjaosta on Michael Haneken elokuva Rakkaus – se kestää katsomisen kymmenienkin vuosien kuluttua, kun taas Unelmien pelikirja jää dvd-hyllyjen alennusmyyntikamaksi. Rakkaus sentään palkittiin parhaana ei-englanninkielisenä elokuvana.
(Tämä juttu on aiemmin julkaistu Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hameenkaiku.fi)
kari.naskinen@gmail.com
Sunnuntaina kävin vartavasten Oscar-valintoja silmälläpitäen katsomassa Unelmien pelikirjan, koska se oli ehdolla monen Oscarin saajaksi: paras elokuva, paras ohjaus, paras käsikirjoitus, parhaat näyttelijät ym. Elokuva osoittautui melko tavanomaiseksi rakkauskomediaksi, josta ei parin vuoden kulutta paljon muista. Edes palkitun Jennifer Lawrencen roolissa ei ole mitään erityistä hohtoa.
Uusia nimiä on kuitenkin jättiläismäiseen filmibisnekseen saatava. Siksi Jennifer Lawrence piti valita.
Jo elokuvien asettaminen Oscar-ehdokkaiksi tähtää elokuvateollisuuden hyvinvoinnin turvaamiseen. Oma käyttäytymiseni esimerkkinä: en olisi mennyt Unelmien pelikirjaa katsomaan, ellei se olisi ollut Oscar-ehdokkaana.
Kun Oscarit jakava Yhdysvaltain elokuva-akatemia panee elokuvat paremmuusjärjestykseen, sillä ei ole paljon tekemistä sen kanssa, mitkä elokuvat ovat parhaita. Kysymys on vain Hollywoodin pamppujen mieltymyksistä ja ennen kaikkea siitä, että julkisuutta on saatava ja sitä maksimaalisesti hyödynnettävä. Erityisansionsa on aina amerikkalaista sankaruutta kuvaavilla elokuvilla, joista nyt huomioitiin Lincoln ja CIA:n onnistuneesta Iran-operaatiosta kertova Argo.
Esimerkiksi David O. Russellin ohjaama Unelmien pelikirja on todella mitätön elokuva, kun sitä vertaa viime vuoden parhaisiin elokuviin. Yksi vuoden huippuja oli Paul Thomas Anderssonin taidokas Mestari, jolle ei Oscareita riittänyt. Todellisuudessa vain on niin, että Mestari on ylivoimaisesti parempi elokuva kuin yksikään nyt palkituista. Eikä tämä ole edes mielipide- eikä makuasia, vaan fakta.
Anderson ei vielä koskaan ole saanut Oscaria. Hänen ohjaamansa Boogie Nights (1997), Magnolia (1999) ja There Will Be Blood (2007) sentään pääsivät ehdokaslistoille, mutta nyt ei Mestari kelvannut edes kymmenen ehdokaselokuvan joukkoon. Tämä selittyy osittain sillä, että elokuvassa kritisoidaan voimakkaasti amerikkalaista huuhaauskonnollisuutta, ja kaikenlainen tämän sortin pilkka on akatemian äijille myrkkyä.
Toinen tyypillinen esimerkki tämänkertaisesta palkintojenjaosta on Michael Haneken elokuva Rakkaus – se kestää katsomisen kymmenienkin vuosien kuluttua, kun taas Unelmien pelikirja jää dvd-hyllyjen alennusmyyntikamaksi. Rakkaus sentään palkittiin parhaana ei-englanninkielisenä elokuvana.
(Tämä juttu on aiemmin julkaistu Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hameenkaiku.fi)
kari.naskinen@gmail.com
