maanantai 29. lokakuuta 2012

Mika Karista Lahden ykköspoliitikko



Kun Mika Karista (SDP) tulee Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, hän samalla nousee Lahden ykköspoliitikoksi. Kansanedustajuus ja valtuuston puheenjohtajuus tekevät tämän. Kunnallisvaaleissa Mika Kari kaksinkertaisti nyt neljän vuoden takaisen äänimääränsä.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Kokoomus valinnee
Ilkka Viljasen. Kokoomuksessa käytiin nyt jo eduskuntavaalien ”esivaalit” ja Viljanen säilytti selvästi Kokoomuksen ykkösen asemansa. Sellaista kuiskutteluahan kaupungilla oli, että Kokoomuksen puoluehallituksen jäsen Juha Rostedt olisi vakavasti haastamassa Viljasta, mutta kunnallisvaaleissa Rostedt hävisi selvästi, ja heidän väliinsä menivät vielä Sari Niinistö ja Matti Kataja.

Puheenjohtajuuksien jako tällä tavalla on käytännön sanelema. Koska kansanedustaja ei voi Lahden kokoisessa kaupungissa toimia kaupunginhallituksen puheenjohtajana, on valtuuston puheenjohtajuus kansanedustajalle sopivampi arvopaikka. Näinhän Viljanenkin on viimeiset neljä vuotta ollut valtuuston puheenjohtajana, sillä nykyisen valtuustokauden alkaessa 2009 oli hän vielä kansanedustaja. Näin kh:n puheenjohtajuus on nyt ollut toisen ison ryhmän SDP:n hallussa (
Kari Salmi).

Sosialidemokraattien asetelmat seuraavia eduskuntavaaleja silmälläpitäen ovat, että ykkösehdokas on tietenkin Mika Kari, ja seuraava kysymys kuuluu, jättäytyykö
Jouko Skinnari pois tehden tilaa pojalleen Ville Skinnarille, joka nyt sai ääniä jokseenkin saman verran kuin isänsä neljä vuotta sitten. Eero Vainio luonnollisesti on kova nimi eduskuntavaaleissa, sillä puolueen varapuheenjohtajana hänellä on siinä vaiheessa laaja tunnettuus koko Hämeen vaalipiirissä. Naisten ykköseksi Lahden demareissa nousi nyt selvästi Sirkku Hildén, joten lähtökohdat eduskuntavaaleihin ovat hyvät.

Perussuomalaisten kova vaalimenestys Lahdessakin tietää sitä, että puolue saa hyviä paikkoja tulevaksi vaalikaudeksi.
Rami Lehdosta tulee kaupunginhallituksen jäsen ja joku perussuomalaisista nousee myös valtuuston puheenjohtajistoon. Lasse Koskinen on kokenut valtuutettu, joten hän on yksi vaihtoehto, ellei sitten Koskinenkin valitse mieluummin kh:n jäsenyyttä.

Valtuuston 1. varapuheenjohtajaksi on Kokoomuksesta tarjolla ainakin Matti Kataja ja Juha Rostedt. Jompikumpi heistä mennee kuitenkin kaupunginhallitukseen, eivät molemmat, koska tasa-arvopykälien mukaan kh:ssa pitää olla myös naisia, ja tämä nainen on Sari Niinistö.


Valtuusto käyttää nykyisin kolmea varapuheenjohtajaa, joilla on läsnäolo- ja puheoikeudet myös kaupunginhallituksessa. Vasemmistoliiton mies varapuheenjohtajaksi on
Antti Holopainen, sillä Vuokko Kautto menee kaupunginhallitukseen auttamaan sukupuolikiintiön täyttämisessä.

Tässä olen täyttänyt jo kuusi paikkaa kh:ssa. SDP:stä valitsen sinne Ville Skinnarin, Eero Vainion ja Sirkku Hildénin. Jätän kh:n nykyisen puheenjohtajan Kari Salmen pois, sillä hänen työnsä ARA:n johtajana on vaativa, joten hän ei ottane kh:n tavallisen jäsenen paikkaa, ja puheenjohtajuushan menee Kokoomukselle. Henkilövalinnat kaupunginhallitukseen tekee kuitenkin Sos.dem. kunnallisjärjestön edustajisto, eikä paikkoja yksiselitteisesti jaeta vaaleissa saatujen äänimäärien perusteella, vaikka ne hyvänä pontimena ovatkin.


Yksi kh-paikka menee kristillisten
Marjo Loposelle ja viimeinen paikka ensimmäiseksi kaksivuotiskaudeksi vihreiden Kirsti Vaaralle. Toisella kaksivuotiskaudella Kirsti Vaaran tilalle tulee kepun Kaarina Suhonen tai Saila Lehtomäki.

Kh-valinnat ovat kuitenkin tässä kuvailtua kimurantimmat, riippuen siitä, millaisiin neuvottelutuloksiin eri valtuustoryhmät pääsevät. Auki on sekin asia, syntyykö tulevia luottamushenkilövalintoja varten teknisiä vaaliliittoja.


Jos on Mika Karista tulossa Lahden kärkipoliitikko, niin onhan minulla yksi matemaattinen tilastokin, mikä antaa järjestyksen siitä, ketkä valtuustokauden 2013-16 valtuutetuista ovat aikaisemmatkin kunnallisvaalit mukaan laskien saaneet eniten ääniä Lahdessa, kymmenen kärki:


6021
Matti Kataja Kok
4668 Ilkka Viljanen Kok
3910 Matti Kauppila Vas
2973 Vuokko Kautto Vas
2689 Erkki Nieminen SDP
2689 Kari Salmi SDP
2489 Mika Kari SDP
2423 Jari Salonen Kok
2255 Tapani Ripatti SDP
2193 Antti Holopainen Vas

Vaaleista pois jääneistä
Jouko Skinnari on saanut kunnallisvaaleissa yhteensä 12 176 ääntä ja kepun Maija-Liisa Lindqvist 6486.

Loikkareille sunnuntain vaalit olivat mitä olivat.
Pekka Oinonen sai viimeksi SDP:ssä 164 ääntä ja pääsi varavaltuutetuksi, nyt tuli Kokoomuksen listalla 49 ääntä. Eino Pasanen sai SDP:ssä 78 ääntä, nyt kepussa 34.

Vaalit ovat aina sellaisia, että kovillakin kierroksilla käydään. Kun Voitto-ravintolassa järjestettyjen vaalivalvojaisten jälkeen menin vaimoni kanssa Teerenpeli-ravintolaan vielä analysoimaan tuloksia, tuli pöytäämme tuntematon mies, joka kovaan ääneen huusi: "Naskisen mulkku". Lähdin kotiin ja kuulin myöhemmin, että huutaja oli Kokoomuksen uusi valtuutettu.

kari.naskinen@gmail.com