Teatteri on kriisissä, ainakin isot laitosteatterit. Lappeenrannan
kaupunginteatterissa esitetään parhaillaan näytelmää tulevaisuuden tilanteessa,
jossa Suomessa ei enää ole kuin neljä teatteria. Yksi on Porissa, yksi Rovaniemellä,
yksi kuulemma jossain Turun moottoritien varressa ja sitten on tämä yksi, joka
ei kuitenkaan ole Lappeenrannassa. Sitä ei näytelmässä sanota, mutta ilmeisesti
teattereiden valtionavustukset on siirretty jalkapallomaajoukkueen
leirityksiin, eikä sitä, että näiden neljän teatterin tulonmuodostus on
turvattu vuosittaisilla musikaaleilla, jotka vuorovuosina ovat Laulava Trappin perhe ja Viulunsoittaja katolla.
Teatterikorkeakoulukin on juuri lopetettu.
Näytelmä on Leea Klemolan ja Rosa-Maria Perän sovitus 1700-luvun ranskalaisesta romaanista Vaarallisia suhteita. Alkuperäisestä romaanista ei paljon ole jäljellä, sen verran kuitenkin, että suhteet ovat nytkin hengenvaarallisia. Henkitoreissaan oleva teatteri on tehnyt sponsorisopimuksen ev.lut. kirkon kanssa ja on nyt valmistelemassa esitystä Uudesta testamentista. Kysymyksessä on siis näytelmä, joka kertoo näytelmän tekemisestä.
Kaikki ei tietenkään mene niin kuin pitäisi. Jeesuksellakin liha on inhimillisen heikko ja kaverilla alkaa seistä. Tämä ongelma on toki ratkaistavissa, ja hetkeä ennen laukeamistaan Jeesus huutaa: ”Jeesus tulee”. Tämä tapahtuu tupakkakopissa, mikä on näyttämöllä terveysasetuslain 15. momentin 32. pykälän edellyttämänä.
Vähän aikaan sitten luin jostakin tieteellisestä julkaisusta, että neitseellinen syntyminen on mahdollista, muistaakseni joillakin käärmeillä tai muilla lieroilla. Koska Jeesus ei kuitenkaan ollut liero, hänet on luultavasti saatu aikaan aivan normaalilla tavalla. Uusimpien tutkimushavaintojen mukaan Jeesus itsekin oli sillä tavalla normaali, että oli vastoin aikaisempaa luulemusta naimisissa.
Tämä jeesustelu on kuitenkin vain pieni osa Leea Klemolan ohjaamaa näytelmää. Enemmän se kertoo niistä vaarallisista suhteista, joita on työpaikkojen sisällä. Teatteritalo on yksi työpaikka muiden joukossa. Näytelmä kuvaa virkamiesnäyttelijöitä, jotka pyrkivät hoitamaan työnsi niin, etteivät ainakaan joudu ristiriitaan työsuojelumääräysten eivätkä tessien kanssa. Tärkeä tekijä teatterissakin on työsuojeluvaltuutettu, jonka tehtäviin kuuluu valvoa, etteivät taiteelliset ratkaisut työpaikalla vaaranna työntekijöiden turvallisuutta. Toinen tärkeä on luottamusmies, joka valvoo tes:n ja työlainsäädännön noudattamista.
Vaarallisten suhteiden käsiohjelmassa luetellaan se ammattikunta, mikä tarvitaan näytelmän tekemiseen: puvustaja, tarpeistonhoitaja, tuottaja, toimistonhoitaja, näyttämöpäällikkö, lavastemestari, valaistusmestari, näytelmäkirjailija, tehostemestari, näyttämömestari, puvustonhoitaja, näyttämömies, teatterisihteeri, markkinointipäällikkö, talouspäällikkö, kuiskaaja, ohjaaja, järjestäjä, näyttelijä, siivooja, lavastaja, teatterinjohtaja, lipunmyyjä, dramaturgi.
Lappeenrannassa osa tuosta porukasta on nyt myös mukana näytelmässä. Teatterinjohtaja Jari Juutinenkin (kuva) esittää äänisuunnittelijaa. Varsinaisessa työssään teatterinjohtajana Juutinen tietää, että budjettitavoitteiden kanssa on vähän niin ja näin, ja Etelä-Saimaan yleisönosastossa tulee kitkerää palautetta varsinkin taas tästä näytelmästä.
Leea Klemola on irrottanut taiteentekemisen perinteisistä rooleistaan. Taide on työmaa kaikkine ongelmineen, myös eroottisine suhteineen. On työpaikkaromansseja ja seksuaalista häirintää. Eikä tärkeintä työssä ole lopputulos, vaan henkilökohtaiset asemat ja vaikutusvalta, joihin pyritään kaikin keinoin.
Choderlos de Laclosin 1782 ilmestynyt romaani aiheutti skandaalin suorasukaisilla paljastuksillaan yläluokan eroottisista seikkailuista. Enää ei tällaista pääse tapahtumaan, kun iltapäivä- ja muut juorulehdet kertovat paljaasti, että herroillakin on nautinnontarpeensa.
Leea Klemolan näytelmässä annetaan ymmärtää, että raamibudjetoitu, kaupungin tulosyksikkönä toimiva laitosteatteri ei kestä vanhanaikaisia tuotantotapoja. Ne aiheuttivat turhia kuluja, kun esimerkiksi ohjaajilla oli tapana hankkia tietoa työn vaatimuksista menemällä paikanpäälle vaikkapa Jäämerelle tai Golgatalle. Taloustehokkaampaa on hyödyntää Googlea ja Wikipediaa.
kari.naskinen@gmail.com
Näytelmä on Leea Klemolan ja Rosa-Maria Perän sovitus 1700-luvun ranskalaisesta romaanista Vaarallisia suhteita. Alkuperäisestä romaanista ei paljon ole jäljellä, sen verran kuitenkin, että suhteet ovat nytkin hengenvaarallisia. Henkitoreissaan oleva teatteri on tehnyt sponsorisopimuksen ev.lut. kirkon kanssa ja on nyt valmistelemassa esitystä Uudesta testamentista. Kysymyksessä on siis näytelmä, joka kertoo näytelmän tekemisestä.
Kaikki ei tietenkään mene niin kuin pitäisi. Jeesuksellakin liha on inhimillisen heikko ja kaverilla alkaa seistä. Tämä ongelma on toki ratkaistavissa, ja hetkeä ennen laukeamistaan Jeesus huutaa: ”Jeesus tulee”. Tämä tapahtuu tupakkakopissa, mikä on näyttämöllä terveysasetuslain 15. momentin 32. pykälän edellyttämänä.
Vähän aikaan sitten luin jostakin tieteellisestä julkaisusta, että neitseellinen syntyminen on mahdollista, muistaakseni joillakin käärmeillä tai muilla lieroilla. Koska Jeesus ei kuitenkaan ollut liero, hänet on luultavasti saatu aikaan aivan normaalilla tavalla. Uusimpien tutkimushavaintojen mukaan Jeesus itsekin oli sillä tavalla normaali, että oli vastoin aikaisempaa luulemusta naimisissa.
Tämä jeesustelu on kuitenkin vain pieni osa Leea Klemolan ohjaamaa näytelmää. Enemmän se kertoo niistä vaarallisista suhteista, joita on työpaikkojen sisällä. Teatteritalo on yksi työpaikka muiden joukossa. Näytelmä kuvaa virkamiesnäyttelijöitä, jotka pyrkivät hoitamaan työnsi niin, etteivät ainakaan joudu ristiriitaan työsuojelumääräysten eivätkä tessien kanssa. Tärkeä tekijä teatterissakin on työsuojeluvaltuutettu, jonka tehtäviin kuuluu valvoa, etteivät taiteelliset ratkaisut työpaikalla vaaranna työntekijöiden turvallisuutta. Toinen tärkeä on luottamusmies, joka valvoo tes:n ja työlainsäädännön noudattamista.
Vaarallisten suhteiden käsiohjelmassa luetellaan se ammattikunta, mikä tarvitaan näytelmän tekemiseen: puvustaja, tarpeistonhoitaja, tuottaja, toimistonhoitaja, näyttämöpäällikkö, lavastemestari, valaistusmestari, näytelmäkirjailija, tehostemestari, näyttämömestari, puvustonhoitaja, näyttämömies, teatterisihteeri, markkinointipäällikkö, talouspäällikkö, kuiskaaja, ohjaaja, järjestäjä, näyttelijä, siivooja, lavastaja, teatterinjohtaja, lipunmyyjä, dramaturgi.
Lappeenrannassa osa tuosta porukasta on nyt myös mukana näytelmässä. Teatterinjohtaja Jari Juutinenkin (kuva) esittää äänisuunnittelijaa. Varsinaisessa työssään teatterinjohtajana Juutinen tietää, että budjettitavoitteiden kanssa on vähän niin ja näin, ja Etelä-Saimaan yleisönosastossa tulee kitkerää palautetta varsinkin taas tästä näytelmästä.
Leea Klemola on irrottanut taiteentekemisen perinteisistä rooleistaan. Taide on työmaa kaikkine ongelmineen, myös eroottisine suhteineen. On työpaikkaromansseja ja seksuaalista häirintää. Eikä tärkeintä työssä ole lopputulos, vaan henkilökohtaiset asemat ja vaikutusvalta, joihin pyritään kaikin keinoin.
Choderlos de Laclosin 1782 ilmestynyt romaani aiheutti skandaalin suorasukaisilla paljastuksillaan yläluokan eroottisista seikkailuista. Enää ei tällaista pääse tapahtumaan, kun iltapäivä- ja muut juorulehdet kertovat paljaasti, että herroillakin on nautinnontarpeensa.
Leea Klemolan näytelmässä annetaan ymmärtää, että raamibudjetoitu, kaupungin tulosyksikkönä toimiva laitosteatteri ei kestä vanhanaikaisia tuotantotapoja. Ne aiheuttivat turhia kuluja, kun esimerkiksi ohjaajilla oli tapana hankkia tietoa työn vaatimuksista menemällä paikanpäälle vaikkapa Jäämerelle tai Golgatalle. Taloustehokkaampaa on hyödyntää Googlea ja Wikipediaa.
kari.naskinen@gmail.com
