lauantai 4. kesäkuuta 2011

Kokoomuksen pitää saada määritellä Suomen politiikan suunta

Me täällä Kokoomuksessa, Suomen suurimmassa puolueessa, olemme sitä mieltä, että suurin määrää marssijärjestyksen Suomen politiikassa.

Meidän Johtajamme sanoi eilen, että hallituksen kokoamisen suhteen ”tilanne on erittäin valitettava”, ja tämän päivän Helsingin Sanomissakin on, että Johtaja on nyt vakava, tummassa puvussa ja tummassa kravatissa. Näin se vähän onkin, mutta kyllä me todellisuudessa olemme sitä mieltä, että oli korkea aika näyttää ovea sossuille ja entisille kommareille. Meidän kokoomuslaisten olisi ollut vaikea enää sovittautua vasemmistolaisten kanssa samaan hallitukseen, kun olemme kuitenkin sujuvassa porvariyhteistyössä vieneet isänmaatamme viime vuodet voitosta voittoon - ei siinä ole sosialisteja tarvittu.

Me olemme Johtajan kanssa yksimieliä siitä, että Suomen suunta on markkinaliberalismi. Kun jotkut sanovat, että se johtaa eriarvoistumiseen, niin eihän se niin ole. Jos esimerkiksi kaikki maksavat vapailla markkinoilla veroja saman prosentin mukaan, niin miten se nyt voi johtaa eriarvoistumiseen. Siksi me Kokoomuksessa haluamme korottaa arvonlisäveroa, alkoholiveroa, bensaveroa ja kaikkia muitakin tasaveroja.

Eikä kai kukaan täysjärkinen voi vastustaa palkkaverotuksen keventämistä. Luulisi jokaisen ymmärtävän, että kun palkastaan joutuu maksamaan vähemmän veroja, niin siinähän rikastuu, ja rikastumisen tavoitteleminen on meidän kokoomuslaisten perusarvo. Tuskin tarvitsee olla ekonomi tai sosiaalipoliitikko, kun tajuaa, että parempi olla rikas kuin köyhä, ja mitä enemmän meitä rikkaita on, sitä paremmin asiat Suomessa on.

kari.naskinen@gmail.com