maanantai 1. marraskuuta 2010

Kokoomuksella kiperät vaaliasetelmat Lahdessa

Lahden Kokoomuksella on lahtelaisittain mielenkiintoiset henkilöasetelmat kevään eduskuntavaaleissa. Kahden kansanedustajan eli Tuija Nurmen ja Ilkka Viljasen lisäksi Lahdesta ovat ehdokkaina kovaa poliittista nousua tekevä Sari Niinistö ja valtuustoryhmän puheenjohtaja Juha Rostedt. Ylimääräistä jännitettä tuo lisäksi Arto Viljanen (kuva), joka muutaman viime vuoden on asunut Hattulassa, mutta on kuitenkin tunnettu lahtelainen, entisen kansanedustajan Matti Viljasen poika.

Arto Viljanen on 46-vuotias varatuomari ja oikeustieteen kandidaatti. Urheilupiireissä hän on tuttu mies sekä Lahdessa että Kanta-Hämeen puolella, mm. Kuusysin, FC Hämeenlinnan ja Hämeenlinnan jalkapalloseuran hallitusten jäsen. Aktiiviuransa aikana Viljanen pelasi Kuusysissä ja FC Hämeenlinnassa. Kun Arto Viljanen on myös kova metsämies, on selvää, että Matti Viljasen tehokkaaksi tiedetty hirvimiesorganisaatio on tärkeässä asemassa vaalien lähestyessä. Arto Viljasen vaaliorganisaatioon kuuluu mm. Lahden Kokoomuksen valtuustoryhmän edellinen puheenjohtaja Jari Salonen.

Ilkka Viljasen taustalta löytyy puolestaan lestadiolaista jengiä, joka tunnetusti on tiiviisti omiensa takana. Rostedtin taustaporukkaa ovat tietenkin vapaamuurarit; aikaisemmin syksyllä Rostedt oli jo purjehdusreissulla Välimerellä Lahden rikkaimman miehen, rappariveli Harald Relanderin kanssa.

Tuija Nurmen apuna on tunnetusti tehokas tukiryhmä, joka koostuu ainakin maanpuolustus- ja kirkkoporukoista. Sari Niinistön tukiryhmää en osaa vastaavalla tavalla luokitella, mutta ainakin se on nähty, että hänen markkinointikampanjansa on hyvää tasoa.

Keiden kampanjat purevat parhaiten: lestadiolaisten, vapaamuurareiden, hirviporukoiden vai naisverkostojen?

kari.naskinen@gmail.com