lauantai 13. marraskuuta 2010

George Clooney, filmitähti

Filmitähti-sana on vanhahtava, vie ajatukset 1950-60-luvuille, jolloin filmitähtien kuvia kerättiin ja liimattiin vihkoihin. Edelleen näitä tähtiä tietenkin on, ja ovat nytkin oleellinen osa elokuvateollisuutta. Tuli tämä mieleen, kun katsoin George Clooneyta elokuvassa The American, joka on vuoden parhaita leffoja.

Clooney on tavallaan tehnyt itse itsestään tähden. Hän on selvästi niitä näyttelijöitä, joilla on ollut varaa kulkea omia teitään. Clooney on ilmeisen tarkkaan valikoinut elokuvansa, eikä ole tehnyt huteja. Päinvastainen esimerkki on tällä hetkellä ohjelmistossa oleva RED; vuoden surkeimpia elokuvia, täyttä roskaa, päänäyttelijöinään Bruce Willis, John Malkovich, Morgan Freeman ja Helen Mirren.

Clooney ei ole jäänyt vain näyttelijäksi, vaan on ottanut aloitteet omiin käsiinsä, on lähtenyt tuottajaksi ja ohjaajaksi Clint Eastwoodin malliin. Tältä puolelta on kaksi erinomaista onnistumista: tuottajana Terrence Malickin sotaelokuvassa Veteen piirretty viiva (1998) ja ohjaajana CIA:n kähminnöistä kertovassa elokuvassa Good Night, and Good Luck (2005). Näyttelijänä Clooney on saanut miessivuosa-Oscarin Syrianasta (2006).

Hollantilaisen Anton Corbijnin ohjaama The American osuu hyvin tähän sarjaan. Se kertoo eläkepäivilleen valmistautuvasta palkkamurhaajasta, joka piileskelee viimeistä tehtäväänsä valmistellen Italiassa, pienessä Castel Del Monten kaupungissa Rooman korkeudella lähellä Pescaraa. Hienovireisen elokuvan kruunaa Martin Ruhen kuvaus, sama kuvaaja, joka teki yhteistyötä Corbijnin kanssa rock-elokuvassa Control (2007). The American on niitä elokuvia, jotka kuvauksensa takia on "pakko" katsoa elokuvateatterissa isolta kankaalta.

Ovathan elokuvassa mukana myös Irina Björklund ja Samuli Vauramo. Molemmat kuolevat parin minuutin jaksojensa päätteeksi. Pääsivät kuitenkin pitemmälle kuin Peter Franzén, joka esitti tv-sarjassa CSI: Miami valmiiksi kuollutta ruumista.

Yksi vanha tähti on puolestaan REDissä: Poikamiesillasta (1955) Oscarin voittanut Ernest Borgnine (93) esiintyy CIA:n päämajan arkistonhoitajana. Elokuvan ainoa kunnon roolisuoritus.

Filmitähdistä puheenollen Naomi Watts on myös sellainen. Jos minulla olisi naimaikäinen poika, olisi Naomi Watts ihanneminiä. Tosin olisi helpompaa, jos miniä puhuisi suomea, joten suosikkiminiä olisi sittenkin Krista Kosonen. Mukavaa naapurintyttöä muistuttava Naomi Watts on joka tapauksessa ykkösnaistähteni tällä hetkellä. Esillä hän on parhaillaan kahdessa erinomaisessa elokuvassa, Woody Allenin You Will Meet a Tall Dark Stranger ja Doug Limanin Fair Game.

Sitten ne kaikkien aikojen suurimmat filmitähdet, 30 parasta aakkosjärjestyksessä:

Brigitte Bardot
Ingrid Bergman
Humphrey Bogart
Marlon Brando
Charles Chaplin
Sean Connery
Gary Cooper
Bette Davis
Doris Day
James Dean
Robert DeNiro
Clint Eastwood
Errol Flynn
Jane Fonda
Clark Gable
Greta Garbo
Judy Garland
Cary Grant
Rita Hayworth
Audrey Hepburn
Grace Kelly
Sophia Loren
Steve McQueen
Marilyn Monroe
Jack Nicholson
Gregory Peck
Mary Pickford
James Stewart
Elizabeth Taylor
John Wayne

kari.naskinen@gmail.com