Näytelmä energiayhtiö Enronin konkurssista ja siihen johtaneesta suurhuijauksesta on niin mielikuvituksellisen tuntuinen, että jos näytelmän pohjana ei olisi tosi tarina, ei sellaista voisi uskoa tapahtuvan. Englantilaisen Lucy Prebblen kirjoittamaa näytelmää esitetään Helsingin kaupunginteatterissa.Enronin konkurssi vuonna 2001 oli Yhdysvaltain historian suurin, kun mittana käytetään yhtiön tasetta. Konkurssihetkellä yhtiössä oli töissä 20 000 ihmistä. Suuri osa heistä oli pyrkinyt turvaamaan loppuelämänsä Enronin varaan, mutta konkurssissa menivät heidän eläke- ja sairausvakuutussäästönsä, jotka olivat kiinni Enronin nollan arvoisiksi muuttuneissa osakkeissa. Eikä osakkeilla aiemminkaan ollut mitään todellista arvoa, koska Enronin pörssiarvo perustui suureen huijaukseen. Enron oli kupla, minkä puhaltamista näytelmä kuvaa hyvin.
Enronin huijauksen yksi mahdollistaja oli George Bushin hallinto, joka 1990-luvun alkupuolella poisti sähkömarkkinoiden säätelyn ja valtion hintasäännöstelyn. Tilaa annettiin markkinaehtoiselle sähköbisnekselle, ja tämä oli Enronille jättipotti. Samalla se sai takaisin tuhatkertaisesti panostuksensa republikaanien ja Bushin vaalikampanjoihin, joihin yhtiö sijoitti 5,3 miljoonaa dollaria.
Mukana huijauksessa oli tunnettu tilintarkastusyhtiö Arthur Andersen, jonka neuvoja noudattamalla Enron perusti noin 3000:n tytär- ja partnership-yhtiön verkoston. Tämä yhtiörypäs, joka osittain toimi ns. veroparatiiseissa, pelasi omaa peliään kuin valtio valtiossa. Toiminta oli rikollista, sen Enronin johtajat tietenkin tiesivät, mutta tienestit olivat niin isoja, että millään ei ollut mitään väliä. Päärikolliset olivat toimitusjohtaja Kenneth Lay (kuvassa vasemmalla näyttelijä Seppo Maijala), itse piru, varatoimitusjohtaja Jeffrey Skilling (Eero Aho) ja rahoitusjohtaja Andrew Fastow (Iikka Forss).
Kapitalistinen järjestelmä antaa mahdollisuuden tällaiselle rikollisuudelle. Kapitalistiseen rikosjärjestelmään kuuluvat Enronin tapauksen kaltaiset huijaukset, vakuutuspetokset, korkokeinottelu yms. Osa rikollisuudesta paljastuu, mutta suurin osa ei.
Eikä kysymys ole vain Amerikasta. Suomen pankkikriisi 20 vuotta sitten oli seurausta huonosta toiminnasta, mihin liittyi myös rikollista epärehellisyyttä. Rainer Partanen puolestaan rosvosi 278 piensijoittajan rahat, yhteensä 1,3 miljoonaa euroa, johonkin ihmeakkukeksintönsä toteuttamiseen. Jippii-yhtiön pörssirikosta puidaan edelleen, ja Wincapitan Madoff-tyylinen tapaus on tulossa käsittelyyn. Kuten dokumenttielokuvien tekijä Michael Moore sanookin, epäterve suhde kapitalismiin, sen röyhkeä hyödyntäminen omien etujen ajamiseksi, on kulkutaudin tavoin levinnyt ilmiö. (Capitalism: A Love Story, 2009)
Enron-näytelmä on hyvä oppitunti meille tavallisille ihmisille. Se todistaa todeksi vanhan sijoitustoiminnan perussäännön: "Jos se näyttää liian hyvältä ollakseen totta, se luultavasti on liian hyvää ollakseen totta".
Näytelmän lopussa yritysjohtaja Skilling filosofoi jotenkin siihen tapaan, että tärkeimpiä asioita ihmisen elämässä ovat usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin on kuitenkin raha.
kari.naskinen@gmail.com
