tiistai 26. tammikuuta 2010

Kansanvalta hylätään, kun seuraava pääministeri valitaan

Lahden Kokoomuksen Päijät-parlamentissa viime viikolla puhunut Jyrki Katainen sanoi, että ”se on täysin Keskustan oma asia, kenet he valitsevat puheenjohtajakseen”. Niin on, mutta näin yksinkertainen ei asia ole, koska näyttää siltä, että uudesta puheenjohtajasta tulee myös pääministeri. Ei yksittäinen puolue saisi nimetä maalle pääministeriä.

Nykyinen järjestelmä on sellainen, että eduskuntavaalit ovat samalla pääministerivaalit. Lähtökohta on, että voittavan puolueen puheenjohtajasta tulee uuden hallituksen pääministeri. Tällä järjestelmällä on itsestään selvästi vaikutusta vaalien tulokseenkin. Samalla järjestelmä takaa sen, että kansanvalta toteutuu tässäkin asiassa eli siinä, kenet me kansalaiset haluamme Suomen tärkeimpään vakanssiin. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tämä asia ratkaistaan kepun puoluekokouksessa.

Muodollisesti eduskunta valitsee pääministerin, jonka tasavallan presidentti nimittää tähän tehtävään. Ennen pääministerin valintaa eduskuntaryhmät neuvottelevat hallitusohjelmasta ja hallituksen kokoonpanosta. Näiden neuvottelujen tuloksen perusteella, kuultuaan eduskunnan puhemiestä, presidentti antaa eduskunnalle tiedon pääministeriehdokkaasta. Ehdokas valitaan pääministeriksi, jos hän saa eduskunnassa toimitettavassa avoimessa äänestyksessä enemmän kuin puolet annetuista äänistä.

Kai se jotenkin näin menee tänä vuonnakin, kun Keskusta on ensin kesällä vaihtanut puheenjohtajansa uuteen – tai johonkin vanhaan. Kansanvaltaisesta valinnasta ei kuitenkaan silloin ole kysymys. Siksi olisi parempi, että Matti Vanhanen jatkaisi pääministerinä niin kauan kuin tämä hallitus muuten on pystyssä. Vieläkin parempi olisi, että järjestettäisiin uudet vaalit ensi syksynä.

kari.naskinen@gmail.com