Kun aviopuoliso tappaa toisen ja sen jälkeen itsensä, sitä näytetään sanottavan kaksoisitsemurhaksi. Viime aikoina tällaisia tapauksia on ollut paljon. Pakko tulla sellaiseen johtopäätökseen, että näihin ratkaisuihin on otettu mallia iltapäivälehtien isoista uutisista. Sama ilmiö toistui, kun Kauhajoen koulumurhaaja oli kopioinut tekonsa Jokelan koulumurhista, johon taas malli oli saatu Virginia Tech -yliopiston vastaavanlaisista tapahtumista.Ison iltapäivälehtirevittelyn aiheutti viime sunnuntain tapaus Pudasjärvellä, jossa nainen ampui ensin avopuolisonsa ja sitten itsensä. Kuukausi sitten Mikkelissä mies ampui vaimonsa ja itsensä. Myös Lohjalla tapahtui vastaavaa, ja muutama kuukausi aiemmin Nokialla mies ja nainen päättivät päivänsä niin, että molemmat ampuivat itsensä. Viime vuonna tehtiin kaksoisitsemurhia kymmenkunta.
Iltapäivälehtien myynninedistämiseksi tehtävät rikosjutut ovat voimakkaasti lisääntyneet ja varsinkin suurentuneet. Tällainen toimituspolitiikka ei palvele niinkään lukijoita kuin irtonumeromyyntiä. Vähemmälläkin reuhtomisella asiat voitaisiin esittää. Keitä varten Ilta-Sanomat ja Iltalehti kuvailee raakojen väkivallantekojen yksityiskohtia?
Mielenterveysliiton puheenjohtaja Pekka Sauri on kiinnittänyt huomiota siihen, että julkisuus saattaa houkutella muitakin samaan ajatteluun – suuri julkisuus takaa murhaajalle ”kuolemattomuuden ja sankaruuden”. Jokelan ja Kauhajoen tapauksiin liittyen voi sanoa, että sitä kovempi maine, mitä enemmän uhreja.
Nämä kaksoisitsemurhat ovat ilman muuta iltapäivälehdistä kopioituja. Mistä muualta ihmiset yhtäkkiä olisivat joukolla keksineet tällaisen poislähtötavan? Psykologian professorin Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan aggressiivinen käyttäytyminen on aina häiriö, ja tällainen häiriökäyttäytyminen, itsehallinnan puute kumpuaa opitusta mallista. Näitä malleja antavat lapsille jo varhain televisio ja tietokonepelit. Aggressiivisuus on osoitus häiriintyneestä, ajan mittaan vahvistuneesta vääränlaisesta psyykkisestä kehityksestä.
Väkivaltaviihteen kaupalliset puolustajat vähättelevät asiaa: ei kukaan lähde väkivaltaelokuvan nähtyään kadulle muita hakkaamaan. Ei näin tietenkään suoranaisesti tapahdukaan, mutta kuten Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo, väkivaltaviihde lisää väkivallan suvaitsemista, sillä ihmisen psyykkinen koneisto mukautuu herkästi. Kun ihminen altistetaan tietyntyyppisille ärsykkeille, ärsytyskynnys nousee:
”Väkivaltaviihde ei välttämättä tee ihmisiä väkivaltaisiksi, ellei heillä ole siihen viittaavaa häiriötä. Se kuitenkin antaa väkivallalle yleisen hyväksynnän. Silloin sellaisetkin, jotka eivät itse väkivaltaan turvaudu, pitävät sitä ymmärrettävänä, ja yleisen hyväksynnän turvissa on helppo toimia.” (Yliopisto-lehti 6/2008)
Kun kaksi lasta tappelee, paikalle tuleva, paljon väkivaltaelokuvia nähnyt kolmas lapsi ei reagoi asiaan mitenkään. Vähän väkivaltaa nähnyt lapsi taas hätääntyy ja menee joko itse väliin tai hakee aikuisen apuun. Aikuisistakin ne, jotka eivät ole katsoneet paljon väkivaltaelokuvia, kokevat väkivaltaa nähdessään epämiellyttäviä tuntemuksia - kuvottaa, huimaa, sydän hakkaa. Paljon väkivaltaa katselleilta samanlaisia reaktioita ei enää tavata.
kari.naskinen@gmail.com
