Hovanshtshina, menneisyys nykyisyydessä

Kaikki 1800-luvun suuret venäläiset oopperat kietoutuvat tsaarien ympärille, heidän valtaansa ja vallanmenetyksen pelkoonsa: Mihail Glinkan Elämä tsaarin puolesta, Aleksandr Borodinin Ruhtinas Igor sekä Modest Musorgskin Boris Godunov ja Hovanshtshina. Eilen sai ensiesityksensä Helsingin Juhlaviikoilla Hovanshtshina, joka Musiikkitalossa oli hieman dramatisoituna konserttiversiona. RSO:ta johti Esa-Pekka Salonen, Ivan Hovanskin roolissa oli Mika Kares ja myös kuoro oli mahtava. Aina kun näitä vallanhaltijaoopperoita esitetään, ne automaattisesti yhdistyvät myös meneillään olevaan aikaan. Tämä oli jo Musorgskilla heti tarkoituskin, sillä kirjoittaessaan toiselle libretontekijälle Vladimir Stasoville hän sanoi: ”Menneisyys nykyisyydessä – siinä tehtäväni.” Suunnitelmissa Musorgskilla oli vielä ooppera kapinajohtajakasakka Jevgeni Pugatshovista, joka vaikutti Katariina II:n aikana, mutta säveltäjä kuoli ennen uutta työtä.

Kirjeen Musorgski lähetti kaksi viikkoa ennen Pietari Suuren syntymän 200-vuotisjuhlia 1872. Säveltäjä ehti kuitenkin kuolla ennen oopperansa valmistumista ja se sai kantesityksensä harrastajavoimin vasta 1886. Tämä Venäjän historiaa käsittelevä kronikka sijoittuu ajallisesti 1680-luvulle, jolloin tsaari Pietari Suuri oli vasta pikkupoika. Oopperassa hän ei esiinny, vaikka niin kyllä tapahtui, kun edellisen kerran näin teoksen Kansallisoopperassa 2004. Silloin pienessä mykkäroolissa oli 15-vuotias Jonas Rannila, jolle kävi huonommin kuin Pietari Suurelle: aikaisemmin tänä vuonna Rannila kärähti toisiin miehiin kohdistamistaan seksuaalisista ahdisteluista ja menetti työpaikkansa kapellimestarina.

Pietari Suuri oli hallitsijana yli 40 vuotta, mutta vaikeuksiakin oli, kun tsaarin sotilasjoukon streltsien johtaja Ivan Hovanski oli aikeissa tehdä vallankaappauksen. Oopperan loppuvaiheissa hänet kuitenkin puukotetaan kuoliaaksi. Pietari Suuri on Vladimir Putinin suuri idoli, ja omiensa uhkaamaksi Putinkin joutui, kun kesällä 2023 Wagner-palkkasotilasyhtiö aloitti marssin kohti Moskovaa päämääränään Venäjän sotilasjohdon vaihtaminen. Ivan Hovanskin tavoin Wagner-pomo Jevgeni Prigožin kohtasi loppunsa ennenaikaisesti Wagnerin johtoryhmän lentokoneen räjähdettyä.

Vaikka Hovanski ja Prigožin eivät pudonneet ikkunasta, niin kaukaa 1600-luvulta tämäkin kuolintapa on periytynyt. Pietari Suuri todisti jo nuorena poikana, miten vastahankaisia sukulaisia ja muita vaikeita tapauksia heitettiin ikkunasta alas pihalla odottaviin keihäänkärkiin. Moskova oli tuohonkin aikaan täynnä juonitteluja. Streltsien lisäksi levottomuuksia aiheutti vanhauskoiset ortodoksikristityt, jotka sanoivat olevansa kansan puolella, kun kansa pelkäsi Venäjän sekavan alennustilan ajavan maan vieraiden valloittajien miehittämäksi. Vanhauskoiset kuitenkin häviävät ja ooppera loppuu heidän joukkoitsemurhaansa pyhässä tulessa ja heidän laulaessaan antikristuksen pahuudesta ja omasta puhdistautumisestaan. Musiikkitalossa ei ole lavasteita, mutta punakeltaisilla valoilla kuvaillaan liekkejä, ja palon ääni on niin voimakas, että luulisi koko Moskovan palavan, ja onhan se joskus pahasti palanutkin, ja varmaan siellä nytkin jossain kytee. Muutenkin nämä orkesterin ulkopuolelta tulevat synteettiset äänet luovat erinomaisesti tunnelmaa, välillä linnut laulavat, tuuli humisee, kirkonkellojen vaimeaa kuminaa, ukostaakin, Moskovanjoki lainehtii...

Menneisyys nykyisyydessä -symboliikkaa voi tietenkin hakea, mutta ilman lavasteita niitä on hankala tuoda esille. Toisin kuin esimerkiksi viimeksi 2014 Kansallisoopperassa, jossa Boris Godunovin esityksessä heijastettiin seinälle Stalinin ja Putinin kuvat, oli joku kolmaskin, mutta en muista kuka, ehkä Lenin tai Brezhnev. Yhtä kaikki, tätäkin maailma on aina ollut, ahneutta, hulluutta, poliittista vehkeilyä, uskonnollista fanatismia, tämän oopperan tapauksessa rappeutuneiden aatelisten ja juoppojen sotilaiden keskellä.

MONTA SÄVELTÄJÄÄ

Musorgskin kuollessa 1881 Hovanshtshina oli vielä kesken. Siitä puuttui muutamia osia, eikä Musorgski ollut saanut orkestrointia valmiiksi. Esityskelpoiseen muotoon oopperan saattoi Nikolai Rimski-Korsakov, jonka jälkeen sitä hioivat loppuun ennen Pariisin-ensiesitystä 1913 Maurice Ravel ja Igor Stravinsky. Seuraava täydennyssäveltäjä oli Dmitri Shostakovitsh 1930-luvulla. Kansallisoopperan produktioon 2004 sävelsi kapellimestari Mikko Franck toisen ja viidennen näytöksen loput uusiksi ja nyt Musiikkitalon versiossa oli finaalin nivonut yhteen Musorgskin säilyneiden luonnosten pohjalta säveltäjä Gerard McBurney.

Musiikista tunnistaa myös kansanmusiikin sävelkulkuja ja ortodoksisen kirkkolaulun tyyliä, joka takavuosina tuli monille tutuksi Novosspaskin luostarin kuoron vuotuisista Suomen-vierailuista. Oli hieno kokonaisuus, vaikuttava musiikkielämys ilman näyttämöesiintymistäkin ja vaikka ei itseään ahdistaisikaan nykysymboliikan tulkintoihin.

Tulkinnat ja arviot ovat joka tapauksessa arkipäivää. Ulkopolitiikka-lehden tuoreessa jutussa Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila sanoo, että Putinin asemaan ei tällä hetkellä kohdistu mitään sellaista uhkaa, joka voisi varmuudella vaarantaa hänen valtaansa. Edes kansakunnan resursseja nielevä sota ei ole sellaiseksi muodostunut. Samalla on kuitenkin selvää, että mistä tahansa Venäjän lukuisista ongelmista – olipa kyse sosioekonomisesta kehityksestä, keskuksen ja alueiden välisistä suhteista tai ekologisesta kriisistä – voi kehkeytyä uhka Putinin vallalle.

Etukäteen on mahdotonta sanoa, milloin jokin päälle kaatuva ongelma saa dominot liikkeelle: Putinia ympäröivä eliitti menettää uskonsa johtajaan ja tyytymättömät kansalaiset rohkaistuvat osoittamaan mieltään samalla, kun väkivaltakoneisto on osin kyvytön ja haluton tukahduttamaan protestointia? Prosessit vahvistavat toinen toisiaan ja,kuten autoritaaristen hallintojen romahdusten historiasta tiedetään, valta rapautuu nopeasti.

kari.naskinen@gmail.com