Television vaalitentissä Perussuomalaiset-puolueen puheenjohtaja Riikka Purra teki parasta mahdollista vaalipropagandaa puolueensa ydinkannattajille sanomalla, että ”kulttuuri on sellainen luksuspalvelu, johon Suomessa menee liikaa rahaa”. Valtion ensi vuoden talousarviota nyt valmisteltaessa tiedot ovat sensuuntaisia, että kulttuurin määrärahoja leikataankin roimasti.
Tämä on normaalia politiikantekoa. Kun
valtiovarainministerinä vielä on Riikka Purra, asetelma ei oikein
voi muu ollakaan. Paitsi että voi ihmetellä, mihin
sivistysporvaripuolueeksikin aikoinaan kehuttu Kokoomus on hylännyt
sivistyksen.
Vastaus
tähänkin on tietenkin vain politiikka, koska Kokoomuksen
näennäisesti johtama hallitus on pystyssä vain, kun Petteri
Orpon puolue
tyytyy olemaan perusjunttipuolueen vankina.
Eli kun
tosipaikka tulee, sivistysporvarinkin pinnan alta paljastuvat muut
tärkeämmät asiat.
Eikä tämä ole mitenkään
tavatonta. Löysin lehtileikearkistostani mielenkiintoisen uutisen
syksyltä 1977, kun eduskunnassa oltiin päättämässä valtion
seuraavan vuoden budjetista. Kokoomuksen Kullervo
Rainio
vaati Taideteollisen korkeakoulun määrärahoihin pudotusta ja
teatteriryhmien tukemiseen 1,5 miljoonan markan pienennystä
hallituksen budjettiin. Vastaehdotuksen
teki SKDL:n taistolainen
Mirjam
Vire-Tuominen.
Äänestys ei noudattanut puoluerajoja, mutta esimerkiksi
Jutta
Zilliacus
(Kok)
sanoi Ilta-Sanomissa:
”Ilmoitan omasta puolestani, että minun on
joka
tilanteessa syvästi vastenmielistä äänestää minkään asian
puolesta, jossa on taistolainen asialla.”
Samana
syksynä kulttuurikeskustelu jatkui Helsingin
kaupunginvaltuustossa niin, että äärioikeistolaisen
perustuslaillisten puolueen Panu
Toivonen
esitti KOM-teatterille ja
Kulttuuritalon teatterikerhoille myönnettävien
avustusten
lopettamista.
Aloitetta tuki 15 valtuutettua Kokoomuksesta ja
Perustuslaillisesta kansanpuolueesta, johon Rainiokin liittyi
1978.
Sivistyspinnan
raaputtamisesta oli kuvaava esimerkki myös Savonlinnassa
60-luvun lopulla. Oopperajuhlien loppu häämötti, kun sen rahat
olivat loppumassa. Lisää
rahaa tarvittiin
kaupungin
verovaroista, mutta
varsinkin porvaripuolueet
alkoivat olla valmiita hautaamaan koko tämän
luksustouhun.
Asia
kuitenkin
ratkaistiin
Savonlinnan
työväenyhdistyksen kokouksessa 1969, kun äänin 38 - 5 päätettiin
demarien kannaksi, että tuki oopperajuhlille annetaan. Neuvottelujen
jälkeen näin myös kävi.
Nyt
eivät demarien työväenyhdistykset eivätkä kunnallisjärjestöt
auta, vaan persujen saksikäsi leikkaa. Suhteellisesti laskien
taiteelta ja muulta kulttuurilta tullaan saksimaan enemmän kuin
muilta sektoreilta. Nyt sitten kysytään, kummasta leikkaisit, jos
pakko olisi, sosiaaliturvasta vai taiteesta. Sama jos kysyisi, ajatko
mieluummin bensa-autolla vai käytätkö ruskeita nilkkasukkia.
Kun Vasemmistoliiton seuraavaksi puheenjohtajaksi valittava Minja Koskela eilen mainitsi X:ssä, että oli juuri promovoitu Taideyliopistossa musiikin tohtoriksi, joku persu "onnitteli" häntä toteamuksella, että "kyllä leikkauksille, kaikelle hapatukselle".
Kolmekymmentä
vuotta vanhassa elokuvassa saksikäsi-Edward on niin erilainen, ettei
pysty elämään muiden ihmisten kanssa. Saksikäsi-Purra sen sijaan
sopeutuu aivan täydellisesti omiensa
joukkoon.
kari.naskinen@gmail.com
