tiistai 13. elokuuta 2024

Hienot kisat, mutta yleisurheilu kärsi ”inflaatiosta”


Pariisin olympiakisat alkoivat
komeasti ja päättyivät toisella tavalla hienossti. Tässä välissä hoitui myös tärkein eli yleisurheilu, joka kuitenkin tuntui poikkeuksellisen lattealta, koska juuri oli katsottu viikko EM-kisoja ja saatu hyvä annos tätä lajia.


Päättäjäiset huipentuivat harvinaisen mielenkiintoisesti, kun
Tom Cruise lähti Harley-Davidsonilla kuljettamaan olympialippua kohti Los Angelesia. Edelleen vain oli kummallista, että ennen tätä piti Ranskan kaikkien aselajien edustajien olla stadionilla laskemassa lippua salosta. Eikö mitään voi tehdä ilman sotamielikuvia? Rauhankyyhkyjen laskeminen ilmaan ei enää ole mistään kotoisin? YK on useampaan otteeseen hyväksynyt päätöslauselman olympiarauhan ihanteesta, joskaan täysin yksimielistä ei hyväksyntä ole koskaan ollut!

Pieni kummallisuus taas oli se, että laulajien
ja muidenkaan esiintyjien nimiä ei saatu tv-ruutuun kirjoitettuina, sillä suomalaisten selostajien ääntämyksen perusteella nimistä ei selvää saanut.

Se yleisurheilun vaisuus johtui osaltaan siitäkin, että kun vuoden mittaan televisiosta tulee Timanttiliigan sähäköitä kilpailuja
Lontoosta, Roomasta, Pariisista ja ympäri maailman, niin olympiakisat on tätä samaa hieman vain laajennettuna ja hidastettuna versiona.

Ennen oli olympia- ja MM-kisoilla erilainen asema, kun meille katsojille kaikki huiput eivät olleet kesän aikana tulleet tutuiksi. Nyt tämä sama maailman parhaiden jengi amerikkalaisia myöten liikkuu paikasta toiseen. Yleisurheilu kärsii inflaatiosta.

Sen sijaan USA:n koripallojoukkue tarjoaa meille olympiakisoissa kunnon nähtävää, kun sitä ei ehkä muulloin näekään. Näin kävi nytkin ja vaikka en koripalloa aktiivisesti seuraa, niin amerikkalaisten mielikuvitukselliset syötöt milloin selän takaa milloin pään yli taaksepäin olivat herkkua.

Los Angelesia on syytä odottaa. Pariisia paremmaksi on vaikea panna, mutta niin tulee silti tapahtumaan.

kari.naskinen@gmail.com