Maa vieras on ja kylmä kevät sen,
Natalia, sua paleltaa.
Niin kaukana on ikäväsi maa.
Jo tuoksuu yössä aistit huumaten akaasia
Surullista laulua Nataliasta on laulettu yli puoli vuosisataa. Elvi Sinervo kirjoitti sen oltuaan jatkosodan aikana poliittisena punavankina Hämeenlinnan naisvankilassa ja Kaj Chydenius sävelsi sen näytelmään Isänmaalle vaaralliset henkilöt, jonka Pekka Milonoff ohjasi Teatterikouluun 1970. Näytelmä kertoo Elvi Sinervosta. Lauantain toivottuihin sopivaksi ja kaikkien tuntemaksi Natalian teki lauluyhtye Agit-Prop, joka levytti sen 1972.
Vankilassa Elvi Sinervon sellitoverina oli Natalia Tusula-Vereschjagin. Natalian äiti oli suomalainen ja isä venäläinen sotilas. Ei ollut siis ukrainalainen, mutta runossa ei näin varsinaisesti väitetäkään. Natalia vain kaipaa ikävänsä maahan, jostakin syystä. Ehkä Elvi Sinervo vain oli vihainen saksalaisille, jotka juuri syksyllä 1941 olivat saapuneet Kiovaan ja vieneet sieltä kymmeniä tuhansia juutalaisia teloitettaviksi rotkon reunalle Babi Jariin. Sitten Elvi Sinervo oli käyttänyt runoilijan vapauttaan ja yhdistänyt sellitoverinsa Ukrainaan.
Vaan silmäis sinen viha tummentaa
Natalia, kun muistat taas:
On vieras hävittänyt armaan maas.
Vain koirat raunioita samoaa, oi Ukraina!
Toisaalta joidenkin tietojen mukaan Natalia oli kyllä asunut muutaman vuoden Ukrainassa, mutta enemmän oli yhteyksiä ollut kuitenkin Neuvostoliittoon, josta oli palannut Helsinkiin ja päässyt töihin ainakin joksikin aikaa Neuvostoliiton lähetystöön lastenhoitajaksi. Valpo pidätti Natalian 1942 ja hänet tuomittiin vakoilusta viideksi vuodeksi kuritushuoneeseen.
Elvi Sinervolle langetettiin neljän vuoden kuritushuonetuomio 1941. Vastaavanlaisia tuomioita saivat muutkin vasemmisto- ja rauhanaatetaiteilijat, mm. Raoul Palmgren, Jarno Pennanen ja Arvo Turtiainen. Natalia-runo ilmestyi Pilvet-kokoelmassa, jonka Elvi Sinervo kirjoitti vankilassa kärsiessään valtiopetostuomiota osallisuudesta Suomen - Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran toimintaan. Eräs latojavanki kirjoitti runot puhtaaksi wc-paperille ja toinen kirjansitojavanki sitoi kokoelman vanginpuvusta tehtyihin kansiin. Kirja kiersi salassa poliittisten vankien keskuudessa, ja se julkaistiin kirjailijan vapauduttua syksyllä 1944. Samanaikaisesti vapautuivat muutkin poliittiset vangit. Muurari Paavo Koskisen kanssa 1946 avioitunut Natalia kuoli 1974 ja Elvi Sinervo 1986.
kari.naskinen@gmail.com
